21. elokuuta 2014

MimiBo cafe

Suuntasimme tässä taannoin Puutarhakadulle piipahtaaksemme Kahvila Valossa. Kappas vaan, Valoa ei enää löytynytkään, vaan sen tilalle oli avattu MimiBo cafe -niminen paikka. Hieman pettyneinä Valon lopettamisesta päätimme kuitenkin antaa uudelle kahvilalle mahdollisuuden.


Alun perin tarkoituksenamme oli nauttia jotain virvoketta ja pientä makeaa, mutta kahvilan tarjontaa tutkaillessamme päädyimmekin ottamaan salaatit. Vaihtoehtoja oli muutama eikä mikään niistä sisältänyt lihaa tai kalaa. Raavas lihansyöjämieheni ei tästä kuitenkaan pahemmin hämääntynyt, vaan valitsi mozzarellasalaatin, itse päätin kokeilla halloumi-tofusalaattia. Juomiksi otimme kuusenkerkkälimonadia sekä eksoottiselta kuulostavaa kombuchaa (juu, piti ihan googlettaa mitä se on - teestä käymisen avulla valmistettu juomaa). Kun leivostiskissä myytiin lisäksi mm. raakasuklaata ja paikan itsetehdyistä jäätelöistä löytyi makuina esimerkiksi siitepölyä(!), saattoi tyhmempikin tajuta, että tämä kahvila ei ole ihan perinteinen paikka, vaan terveellisyys ja eettisyys näkyvät vahvasti tarjonnassa. Paikan pitäjät lupaavatkin, että valikoimasta löytyy aina jotain vegaanista ja erikoisruokavaliot huomioiden myös gluteenitonta tarjottavaa.


Myönnän rehellisesti, että olin hieman ennakkoluuloinen ruokien suhteen, olenhan enemmän tällainen "voita ja kermaa"-henkinen herkuttelija, jonka ruokavaliosta superfoodit ovat yhtä kaukana kuin kuu maapallosta. Sain kuitenkin ilokseni huomata, että salaatit olivat yksinkertaisuudessaan todella maistuvia ja täynnä raikkaita, puhtaita makuja. Samaten jälkiruuaksi valikoituineet spelttijuustokakku sekä kookoskermaan tehty mansikka-spirulinajäätelö olivat herkullisia. Kombuchakin oli yllättävän hyvää, sen sijaan kuusenkerkkälimsaa ei välttämättä tarvitse toista kertaa kokeilla. Paikan kahvi- ja teevalikoimaa en valitettavasti pysty arvioimaan, sillä en juo kumpaakaan.


MimiBo cafe on pastellisävyineen ja värikkäine yksityiskohtineen sievä kuin karamelli. Omaan makuuni söpöydessä mentiin ehkä jo liiankin imelän puolelle, mutta sitä ei käy kieltäminen, etteikö kahvila olisi kaunis ja viihtyisä. Pikkuneitimme päätti sopivasti ottaa ruokailunsa päälle päiväunet, joten viihdyimme kahvilassa pitkälti toista tuntia. Rakennuksen sisäpihalta löytyy myös pieni terassi, joka vierailuajankohtanamme oli sateen vuoksi tyhjillään, mutta paremmalla säällä varmasti oikein mukava istuskelupaikka sekin. 

MimiBossa on myynnissä myös astioita ja pientä sisustustavaraa

Vaikka terveellisyys ei ehkä ole se sana, jonka ensimmäisenä haluaisi yhdistää kahvilatuotteisiin, niin suosittelen kuitenkin vierailemaan MimiBo cafessa ja kokeilemaan, miltä nämä asteen verran tiedostavammin tehdyt herkut maistuvat. Tuotteet tehdään tässä perheyrityksessä pääosin itse ja raaka-aineet tulevat mahdollisuuksien mukaan suoraan pientuottajilta, josta saa ehdottomasti lisäplussaa. Kyllä tämä voittaa ketjukahviloiden pakastepullat mennen tullen!

2 kommenttia:

  1. Siitepölyä sisältäviä juttuja ei olekkaan koskaan (ainakaan tietoisesti) tullut syötyä. Ihanan näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole ollut siitepöly munkaan ruokalistalla, mutta ilmeisesti se on ihan yleinenkin superfood. :) Kiva kun eksyit blogiini ja jätit kommenttia, tervetuloa uudelleenkin!

      Poista