3. syyskuuta 2016

Naughty BRGR is in town!

Aleksanterinkadun ravintolakeskittymä sai eilen uuden vahvistuksen, kun Top Chef -voittaja Akseli Herlevi avasi toisen Naughty BRGR-ravintolansa. Lähdimme rohkeasti katsomaan, mahtuuko avajaispäivänä sekaan ollenkaan, sillä Pork&Moren tilalle avattu ravintola ei järin suuri ole. Osuimme paikalle kuitenkin sopivaan saumaan, sillä pääsimme suoraan tiskille tilaamaan ja pöytäkin vapautui nopeasti. Tilatessa varoiteltiin odotusajan olevan reilu parikymmentä minuuttia, mutta lopulta emme tainneet ehtiä istua pöydässä kymmentäkään minuuttia, kun saimme jo iskeä hampaamme kiinni Akselin tuhmiin purilaisiin.


Mies tilasi mm. pekonihilloa ja sinihomejuustoa sisältävän paikan nimikkohampurilaisen tuplapihvillä (13,50 €). Itse taas otin NYC Cheese BRGR:n (10 €) silläkin riskillä, ettei siinä ollut ollenkaan majoneesia, mikä lasketaan hampurilaisen kohdalla vakavaksi puutteeksi. Päätin paikata uhkaavaa kalorivajetta pyytämällä lisätäytteeksi pekonia (2,90 €). Tytölle tilasimme lastenhampurilaisen (6,50 €), johon kuuluu tavallisesti ketsuppi ja juusto. Vaihdoimme kuitenkin juuston pinkkiin majoneesiin, sillä aiemman kokemuksen mukaan sulaneen juuston rapsuttaminen pihvin päältä on koko lailla mahdotonta. Purilaisten kylkeen nappasimme vielä yhdet pippuriranskalaiset ja yhdet bataattiranut sekä pari majoneesidippiä. Toinen majoneesi oli maustettu tryffelillä, toinen piti sisällään chipotlea, korianteria ja valkosipulia.



No miltä ne hampurilaiset sitten maistuivat? Olin kuullut pariltakin Helsingin Naughtyssa käyneeltä kaverilta, että burgerit ovat kovin rasvaisia ja "lötköjä", näin gastronomisin termein muotoiltuna. Itse en voi tuota kuitenkaan allekirjoittaa. Tammisen rotukarjasta valmistettu ja mediumiksi paistettu pihvi oli mehukas ja Ruotsissa leivottu demi-briossisämpylä juuri sopivan pehmoinen. Omaan makuuni pekonit oli paistettu vähän turhankin rapeiksi, mutta kokonaisuutena hampurilainen oli oikein hyvä. Myös mies oli tyytyväinen Naughty BRGRiinsa, joskin tuplapihvi oli kuulemma tarpeeton, yhdelläkin olisi nälkä lähtenyt vallan mainiosti. Tytöllekin hampurilainen maistui hyvin, vaikka hän ei sitä ihan kokonaan jaksanutkaan. Ranskalaiset olivat pakastepussitavaraa, mutta kuitenkin maukkaita sellaisia. Itse olen tällä hetkellä erityisen ihastunut bataattiranskalaisiin ja ne toimivat hyvin aiolidipin kanssa. Jopa niin hyvin, että dippi meinasi loppua kesken... Ai miten niin tykkään majoneesista? Lisämausteita purilaisiin olisi löytynyt hyllykaupalla, mutta tällä kertaa luotimme keittiön näkemykseen. Ehkä seuraavalla kerralla sitten uskaltaudumme lisäämään makua peliin kymmenistä erilaisista maustekastikevaihtoehdoista.


Avajaispäivänä paikka ei ollut mitenkään tungoksessa, mutta väkeä riitti koko ajan hyvin. Tarjoilu oli erittäin ystävällistä eikä henkilökunnan hymy hyytynyt siinäkään vaiheessa, kun kassa alkoi temppuilla ja sitä myöten homma vähän takkuilla. Myös lapsi huomioitiin mukavasti juttelemalla hänelle useampaan otteeseen, mikä on aina plussaa. Itse herra Herlevikin vilahti keittiössä, mutta salin puolelle juttelemaan hän ei eksynyt ainakaan sinä aikana kun olimme paikalla. Paikan sisustukseen omaleimaista ilmettä tuovat tamperelaistaiteilija Vesa Suksen seinämaalaukset. Katonrajaan viritellyt uimarenkaat ja nostalginen Nintendo viestivät, että tässä ravintolassa voi ottaa rennosti. Mikään illanistuskelupaikka tämä ei tuntunutkaan olevan, vaan väki vaihtui nopeasti sitä mukaa kun sai ruokansa syötyä. Juomapuolelta löytyy simppelisti olutta, siideriä ja limsoja. Jälkiruokia listalla ei ole ollenkaan, mutta emme kyllä olisi sellaisia jaksaneetkaan.


Ainakin näin ensikäynnin perusteella uskallan suositella Naughty BRGR:n hampurilaisia. Hyvä pihvi on burgereissa kaiken A ja O ja tässä Tampereen Tuhma onnistuu mainiosti. Mielenkiinnosta voisi myös joskus kokeilla, miten Shroom BRGR:ssa pihvin korvikkeena oleva portobello-sieni toimii purilaisessa. Hampurilaisensa olisi myös mahdollista tilata sämpylän sijaan salaatinlehteen käärittynä.    Miksei sitäkin voisi joskus testata, jos siis sattuu olemaan light-tuulella. Mitä hampurilaisiin tulee, yleensä en ole.

2 kommenttia:

  1. Se vegeversio on megahyvää! Herlevikin yhden tapaamisen perusteella huipputyyppi! Mä ehdotin että mennään tänne heti, mutta pelättiin ryysistä. Olispa ollu kiva mennä porukalla, en viikolla tää täytyy testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin paikalla kuuden pintaan eikä ainakaan silloin ollut mitään megaryysistä. Ehkä väki ei uskalla lähteä avajaispäivänä liikenteeseen ruuhkan pelossa? Vegeburger kuulosti kyllä kiinnostavalta, pitää päästä pian uudestaan!

      Poista