Viikkokatsaus nro 17

 24.4.

Viikko alkoi vappuvalmisteluilla, kun päätin monen vuoden tauon jälkeen tehdä itse simaa. Itse tekoprosessihan on hyvin yksinkertainen, mutta kyse ei olekaan tekemisen vaivasta tai vaativuudesta, vaan siitä, että juoma täytyy muistaa laittaa riittävän hyvissä ajoin valmistumaan. Tämän vuoksi omatekoista simaa ei ole meillä juotu ikiaikoihin. Muistan joskus lapsena kirjanneeni johonkin ystäväkirjaan lempiruuan ja -juoman kohdalle lanttulaatikon ja siman. Molemmat siis tuotteita, joita nautitaan tyypillisesti kerran vuodessa. Ilmeisesti olin ajatellut, että mitä harvinaisempaa, sen herkumpaa. Ovathan nuo molemmat edelleen hyviä, mutta eivät ehkä ihan lempparilistalle yllä kuitenkaan.

25.4.

Tässä olisi nyt se Supermessuhankinta nro 1. Olen kaikkea muuta kuin viherpeukalo tai puutarhaihminen, mutta niin vaan haksahdin (pienen painostuksen alla) ostamaan tällaisen sinisarjan taimijuurakon. Pieni googlettelu osoitti, ettei kyseinen kasvi talvehdi Suomessa, joten se pitää joko syksyn tullen kaivaa ylös maasta tai istuttaa suosiolla ruukkuun, jossa sen saa helposti nostettua sisätiloihin talveksi. Kävin sitten tiistaina ostamassa kukkamultaa ja ruukkusoraa vain todetakseni, että ruukku, johon suunnittelin kukan istuttavani, onkin liian pieni siihen tarkoitukseen. Ei varmaan liene yllätys, että uusi ruukku on vieläkin ostamatta ja kasvi kuivuu kovaa vauhtia tuolla muovipussissa. Miten pienten asioiden aikaansaaminen voikin olla välillä niin ylivoimaisen vaikeaa?

26.4.

Keskiviikkona yritin muistella lapselle lauleskellessani erään lastenlaulun sanoja ja googlettaessani niitä törmäsin Tenavatähti-videoon. Siitä se ajatus sitten lähti ja vietimmekin tytön kanssa pitkän tovin katsellen tuota lapsuuteni lempiohjelmaa. Itse intoilin nostalgiapäissäni lauluesityksistä kovasti, lapsi ei ollut ihan yhtä vakuuttunut. Voi että miten näitä jaksoja aina odotettiin televisiosta! Ja kuinka ihailin ja vähän kadehdinkin parhaita laulajia ja heidän hienoja asujaan. Tietysti asiaan kuului myös nolojen esitysten arvostelu. Esimerkiksi tämä kansallispuvussa kanteleen säestyksellä laulettu Sinisiä punaisia ruusunkukkia ei ollut yhtään cool ja sille jopa vähän naureskeltiin koulussa kaverien kanssa. Tänä päivänä antaisin tuolle tytölle (ja kaikille muillekin osallistujille) täydet pisteet rohkeudesta. Itse en olisi pystynyt samaan, pokka ei olisi ikinä riittänyt. No, eipä kyllä laulutaitokaan tainnut olla riittävällä tasolla, mutta ei minusta muutenkaan olisi ollut astumaan ison yleisön eteen laulamaan. Vielä tänä päivänäkään en uskalla laulaa edes karaoksessa yksin, en ainakaan selvinpäin. Häpeällä ja mokaamisen pelolla on kyllä ihmeellinen voima. Ehkä vielä jonain päivänä rohkaisen itseni ja menen laulutunneille, joista olen haaveillut jo ties kuinka pitkään.

27.4.

Torstaina käytimme toisen Supermessuhankinnan, eli teatteriliput Tampereen Teatterin Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus -musikaaliin. Olemme käyneet lapsen kanssa elokuvissa jo ties kuinka monta kertaa, mutta tämä oli neidin ensimmäinen teatteriesitys. Jostain syystä elävä teatteri olikin ympäristönä jännittävämpi ja lapsi halusi istua sylissä koko esityksen. Näytelmä tempaisi hyvin mukaansa ja oli hauska huomata, miten täysillä lapset elivät mukana huudellen välillä näyttämölle ohjeita ja nauraa räkättäen vapautuneesti. Näytelmä toimi hyvin koko perheelle, sillä myös aikuisille oli varattu juonessa riittävästi koukkua. Ainoastaan lohikäärme oli vähän liian hurja meidän tytölle ja poistuimmekin hetkeksi salista vessaan, kun vatsaan alkoi yllättäen sattua juuri siinä kohtaa, kun lohikäärme ilmestyi lavalle. Onneksi suuren ja pelottavan lohikäärmeen sisältä paljastui kuitenkin huomattavasti pienempi ja kiltimpi lohikäärme, joten saimme katsottua näytelmän loppuun hyvillä mielin. Esitys on jäänyt pyörimään tytön mieleen ja siitä on puhuttu lähes päivittäin muistellen näytelmän juonenkäänteitä. Tuttiritari teki siis selvästi vaikutuksen.

28.4.

Perjantaina alkoi pitkä viikonloppu ja saimme yövieraita tytön serkkupojista. Lapset halusivat katsoa elokuvaa ja herkutella samalla poikien ostamilla kekseillä. Natsimutsi ei päästänyt lapsia murustelemaan sohvalle, joten lapsiparat joutuivat sitten katsomaan elokuvan lattialla. Itsehän toki pötköttelin sohvalla, että reilukerhosta päivää. Lasten keksejä en sentään syönyt, joku raja sentään.

29.4.

Lauantaina olimme kummipoikamme kolmevuotissynttäreille. Säätiedotus oli kyllä lupaillut räntäsadetta, mutta silti piti hieman epäuskoisena hieraista silmiään, kun maisema ikkunan takana muuttui yhtäkkiä ihan valkoiseksi. Lunta taisi olla enemmän kuin jouluna, mikä oli lievästi sanottuna hämmentävää ottaen huomioon vuodenajan. No, kai sitä on joskus juhannuksenakin tullut lunta, että miksei sitten vappunakin.

30.4.

Viikko päättyi vappuaaton juhlintaan meillä kotona. Olimme kutsuneet muutamia ystäväperheitä kylään ja saimmekin kasaan kolmekymmenpäisen porukan. Tässä kohtaa juhlat ovat vasta alkamassa, sen huomaa mm. siitä, ettei lattia vielä lainehdi serpentiinistä, ilmapalloista ja sipsimuruista. Mies otti vieraita vastaan tässä hieman häiriintyneen näköisessä ankkanaamarissa, ihme ettei kukaan lapsi pillahtanut poruun. Hauskat kemut oli ja meno varsin vauhdikasta, vaikkakin hyvin erilaista kuin vielä muutama vuosi sitten. Oli aika, jolloin juhlat alkoivat päästä vähitellen vauhtiin kymmenen aikaan illalla, nyt ne olivat siinä vaiheessa jo ohi väen lähtiessä kotiin nukuttamaan lapsiaan. Tyttö muuten bongasi sivusta tämän kuvan kun naputtelin postausta ja totesi, että "äiti, toi päivä oli kiva päivä!". Niinhän se olikin.