3. lokakuuta 2017

Viikkokatsaus nro 39

25.9.
Maanantaina poikkesimme anoppilaan, sillä miehellä oli siellä metsähommia hoidettavana. Sää oli upea, mutta täytyy tunnustaa että käytin ulkoiluun noin viisi minuuttia eli juuri sen aikaa, että sain tämän kuvan otettua ja ihmeteltyä hetken pellolla käynnissä olevia puimatöitä. Sitten käytin tilaisuuden hyväkseni ja menin päiväunille anopin viihdyttäessä sillä välin tyttöä. Anoppi tarjoaa melkein joka vierailulla jotain mukaan ja tällä kertaa saimme kotiin viemisiksi suppilovahveroita, puolukoita, omenoita ja luumuja. Kyllä näin satokaudella kelpaa.

26.9.
Olen säästänyt esikoiselta ihan kaiken tavaran ja vaatteet juuri sillä ajatuksella, että jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin niille voi tulla käyttöä. Kaikki nämä kamppeet eivät ole olleet mitenkään kovin organisoidusti säilötty, vaan laatikkoa, pussia ja nyssäkkää löytyi useammasta eri paikasta. Nyt kun on ollut pakko raivata lisää kaappitilaa vauvaa varten, tuli myös käytyä nuo kaikki vaatteet läpi. Voi apua mikä määrä ja mikä homma! Tämä kuva voisi olla melkein miltä tahansa viime viikon päivältä, mutta tiistaina(kin) meillä näytti siis tältä. Jälleen kerran voisi todeta, että olisiko ollut fiksumpi hoitaa nämä hommat joskus aiemmin eikä nyt, kun maha on koko ajan tiellä ja jaksaminen muutenkin aika rajallista? Todellakin olisi, mutta viime tipan ihminen on viime tipan ihminen tässäkin suhteessa. Nyt on kuitenkin koon mukaan lajiteltu kymmenen laatikollista lastenvaatetta ja kenkiä odottamaan seuraavaa käyttäjää ja pienimmät vaatteet viikattu kaappiin. Lisäksi laitoin pari jätesäkillistä vaatetta ja kodintekstiiliä odottamaan seuraavaa Karjala-keräystä, toivottavasti tulevat siellä tarpeeseen.

27.9.
Keskiviikkona olimme äitini luona lounaalla. Saimme maistuvaa lohikeittoa, joka onkin harvinaista herkkua, sillä kotona emme juurikaan syö kalaruokia miehen allergian takia. Pikkusiskoni on aloittanut kuntonyrkkeilyn ja esitteli meille nyrkkeilyhanskojaan sekä käsisiteiden sitomista. Tyttökin halusi kokeilla nyrkkeilyvälineitä, joten hetken päästä sitten poseerattiinkin kameralle hurjalla taisteluilmeellä ja kuvattiin myös videoita, joissa tyttö nyrkkeili mummun pitämää tyynyä vasten. Halvat on huvit.

28.9.
Äitini antoi edellispäivänä matkaan kirjan luettavaksi ja tartuinkin siihen heti torstaina aamulla vietyäni tytön päiväkotiin. Ehdin lukea kirjan läpi lapsen ollessa hoidossa, sen verran hyvin Minna Rytisalon esikoisteos Lempi imaisi mukaansa. Toki kirjassa ei ole kuin reilu parisataa sivua, joten siksikin luku-urakka oli nopea. Kirjan kerronnallinen kikka on mielenkiintoinen, sillä vaikka päähenkilö periaatteessa onkin Lempi-niminen nainen, ei hän pääse koskaan itse ääneen, vaan tarina kerrotaan kolmen hänen läheisensä suulla. Kertojina toimivat Lempin vastavihitty aviomies Viljami, piikatyttö Elli ja kaksoissisar Sisko. Tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Suomeen Lapin sodan aikaan ja siinä avataan perhetragediaan johtaneita syitä ja niiden seurauksia vähitellen pala palalta. Kirjan kieli on kaunista ja kerronta taidokasta, mutta ei liian koukeroista tai kikkailevaa, vaan teksti säilyy helppolukuisena. Itselleni tuli kirjasta paikoitellen mieleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, mikä ei ole lainkaan huono vertaus. Suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän kirjaan, hieno teos!

29.9.
Perjantaina otin koko päivän itselleni. Aamupäivällä kävin inspiroitumassa MIB:n eli Mothers in Business ry:n järjestämällä yritysvierailulla ohjelmistotalo Vincitillä, jossa yrityksen henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen kertoi heidän kehittämästään LaaS-johtamismallista. Vincitin henkilöstökäytännöt edustavat muutenkin uudenlaista HR-ajattelua ja esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamiseen panostetaan työnantajan puolelta paljon. Ihan huippua, että myös äitiysvapaalla ollessa tarjoutuu mahdollisuuksia pysyä ajan hermolla ammatillisessa mielessä. Päivä jatkui vauvatarvikehankintojen, herkullisen lounaan ja leffakäynnin merkeissä. Illalle olin sopinut treffit ystävien kanssa Tuulensuuhun ja lopulta kotiuduin vasta puolen yön jälkeen. Olipa ihan huippu päivä! Onneksi ehdin tällaisenkin viettää, samanlaisia ei taida ihan hetkeen olla luvassa vauvan synnyttyä.

30.9.
Lauantaina olimme miehen kummisedän 70-vuotisjuhlilla, jotka oli järjestetty viimeisen päälle. Oli pitopalvelua, juhlapuheita, kuvaesitystä, runonlausuntaa ja elävää musiikkia. Hieman jopa huvitti, miten vaikuttunut tyttö oli NääsBoys-kvartetista istuessaan kuin tatti kuuntelemassa harmaapäisen herranelikon esittämiä ikivihreitä. Taisin olla melko muhkea näky juhlakoltussani, kun ihan tuntemattomatkin ihmiset tulivat kyselemään, koska on laskettu aika. Eipä sillä, kyselyt olivat hyväntahtoisia ja saimme paljon onnentoivotuksia, mikä oli vain mukavaa. 

1.10.
Sunnuntaina mies lähti jo aikaisin aamulla Pirkan Hölkkään, kun taas me tytön kanssa saimme heräillä laiskasti ja valmistautua rauhassa lapsen ensimmäisille kaverisynttäreille. No, kiirehän siinä lopulta tuli, kun lahjakin piti käydä vielä ostamassa ennen puoleltapäivin alkaneita juhlia. Sanoinko jo jotain asioiden jättämisestä viime tippaan..? Miehen saatua tämän vuoden Pirkan Kierros-urakkansa päätökseen otimmekin loppupäivän rennosti ja mies jopa nukkui päiväunet, mitä tapahtuu hyvin harvoin. Illalla lämmitimme saunan ja haimme iltapalaksi pizzaa ja jäätelöä. Pitihän sitä miehen urheilusuorituksen aiheuttamaa energiavajetta jotenkin paikata. Yeah right, minähän niitä oikeasti halusin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti