4.12.
Viikon alkajaisiksi teimme lounastreffit pikkusiskon kummitädin ja hänen vauvansa kanssa Ravintola Tampellaan. Paikka on kertakaikkisen hieno, mutta lounas ei ainakaan tällä kertaa ollut mitenkään erityinen. Salaattini oli vähän pliisu, sillä mozzarellan kanssa yhdistetty mieto jogurttikastike ei oikein toiminut, vaan kokonaisuus oli mauton. Sen sijaan tytölle tilattu lehtipihvi yllätti paitsi koollaan myös sillä, ettei annosta oltu mitenkään säädetty lasten makuun. Suolaa ja rasvaa ei ollut säästelty ja maustevoin pippuri poltteli isommankin suuta. Tytön lemppari olikin tuo lähinnä koristeena ollut juurespyree ja minä sain syödä salaattini lisäksi myös pihvin. Äidin osa on joskus rankka.
5.12.
Tiistaina koko maisema peittyi valkoiseen lumivaippaan juuri sopivasti Suomen satavuotisjuhlaa varten. Tämän kuvan tullessa vastaan jouduin hetken miettimään, että missä ihmeessä tämä on otettu, koska maisema ei näyttänyt tutulta. Sijaintitiedot osoittivat Lintulammille, eli pikkusiskon kummien luo, jossa kävimme hakemassa vauvalle kokeiluun kapalopussin. Toiveena siis oli, että vauva oppisi nukahtamaan omaan sänkyynsä. Kokeilu ei ole vielä tuottanut toivottua lopputulosta, mutta ainakaan tällä hetkellä ei tunnu hyvältä aloittaa mitään varsinaista unikoulua. Palataan ensi vuonna asiaan, toistaiseksi vauva saa nukkua (tai olla nukkumatta) meidän vieressä.
6.12.
Keskiviikkona oli suuri juhlapäivä, kotimaamme satavuotissynttärit. Vietimme itsenäisyyspäivää ystäväperheen luona herkutellen ja kävimme myös kaupungilla katsomassa ilotulituksen. Keskusta näytti juhlavalaistuksessaan todella hienolta ja Tampereen kaupungin lisäksi myös yritykset olivat kantaneet kortensa kekoon. Näin näyttävä oli Takon kartonkitehdas. Illalla bongailtiin television välityksellä tuttuja itsenäisyyspäivän vastaanotolta ja yötä myöten katsottiin vielä Laineen Tuntematon sotilas, jota en ole aiemmin katsonut alusta loppuun. Nyt on sitten vertailupohjaa lähteä katsomaan uusinta Tuntematon-versiointia, kunhan saamme lastenvahdin hommattua ja liput varattua. Ei sinne elokuviin enää tuosta noin vaan lähdetäkään.
7.12.
Torstaina oli esikoisen syksyn viimeinen tanssikerta ja samalla esitys. Pukeutumisteemaksi oli ilmoitettu "ruskea cowboy-asu", joka aiheutti hieman harmaita hiuksia. Meidän taloudesta ei löydy yhtään ruskeaa vaatekappaletta, eikä pikaisen kyselykierroksen jälkeen myöskään keneltäkään lähipiirin lapselta. Kävin jopa parilla kirpputorilla katsomassa jotain teemaan sopivaa, mutta päädyin lopulta ostamaan Punanaamiosta sheriffin hatun ja kangaskaupasta palan ruskeaa kangasta, josta solmittiin huivi. Tämäkin panostus oli suoraan sanottuna vähän ylimitoitettu verrattuna ryhmän muihin lapsiin, mutta tulipahan nyt hankittua. Ehkä tuolle hatulle on käyttöä myöhemmin muissa leikeissä. Itse esitys kesti vajaa kaksi minuuttia ja siitäkin mies missasi puolet, sillä ohjaaja oli infonnut esityksen olevan tunnin lopussa, mutta aikataulu muuttuikin lennossa. 3-4 -vuotiaiden ryhmän esitys oli muutenkin melkoista sekoilua. Puolet lapsista juoksivat vanhempiensa syliin kesken kaiken ja loput yrittivät seurata koreografiaa opettajan perässä, kukin taitojensa mukaan. Liikutuksen kyynelten sijaan tuli silmäkulmasta pyyhittyä enemmänkin naurun kyyneleitä, mutta olivathan he nyt toki hellyyttäviä. Oma tyttömme silminnähden nautti esiintymisestä ja onkin nyt lomalla kysellyt, koska tanssi taas jatkuu. Kiva, että on löytynyt mieluisa harrastus. Kuva on muuten otettu kotoa ennen esitystä ja poseeraus oli tytön oma idea. Ihmettelin hieman tuota kädet puuskassa -asentoa, mutta sehän olikin esityksen alkuasento.
8.12.
Perjantaina pidettiin pizzapäivä. Meillä oli sulana pari kiloa jauhelihaa, joten teimme sitten muutaman pellillisen jauhelihapizzaa. Tilaamme lihaa suoraan tuottajalta miehen kotitilan naapurista ja suunnilleen joka kerran kun syömme Pohjan nautaa, päivittelemme kuinka hyvää se on. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Taisimme syödä kolmeen pekkaan ainakin puolitoista pellillistä pizzaa, eli hyvää tosiaan oli. Kuka muu muuten leikkaa pizzaa saksilla? Meillä ei tarvita pizzaleikkuria, sillä sakset ajavat saman asian vähintään yhtä hyvin.
9.12.
Lauantaina kävimme Ahlmanin joulutorilla. Viime vuonna söimme tapahtumassa maistuvan joululounaan ja nytkin olin haaveillut laatikoista sekä muista perinteisistä jouluherkuista. Konseptia olikin hieman muutettu edellisvuodesta ja noutopöydän sijaan joululounas tarjoiltiin lautasannoksina, joissa jouluruokaan tyypillisesti kuuluvista raaka-aineista oli loihdittu uudenlaisia versioita. Hyvää tuokin oli, mutta ei ihan sitä mitä odotin. Ilmeisesti Ahlmannilla tuo perinteinen joululounas oli tarjolla vasta seuraavalla viikolla, mutta sinne emme valitettavasti ehtineet. Tänä vuonna söinkin jouluruokia ensimmäistä kertaa vasta jouluaattona, kun työpaikan joululounaskin jäi väliin. Ei ainakaan ehtinyt kyllästyä laatikoihin ennen aikojaan.
10.12.
Pizzaperjantain jäljiltä kaapissa oli vielä reilusti jauhelihakastiketta, jonka ajattelimme upottaa lasagneen. Meillä ei ollut riittävästi lasagnelevyjä, joten herra päätti sitten lähteä vääntämään itse levyt tuorepastasta. Kaapissamme ainakin kymmenen vuotta pölyttynyt pastakone pääsi siis vihdoin ja viimein käyttöön. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin tehnyt tuorepastaa, mutta hyvinhän tuo onnistui. Tai no minä en niinkään osallistunut pastan tekoon, vaan keskityin ruuan maustamiseen ja lasagnen kokoamiseen. Seuraavalla kerralla pitää vain muistaa, ettei kastiketta voi laittaa tuorepastan kanssa yhtä reilusti kuin normaalisti. Melkoisen liemevä lasagne nimittäin tuli. En muuten ole ihan varma kumpi on vanhempi, tuo pastakone vai miehen t-paita. Taitavat olla ysäriltä molemmat, heh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti