Viikkokatsaus nro 8

20.2.

Maanantaina mies penkoi tärkeiden paperien laatikkoamme, eli juuri sitä mistä löytyy aina tasaisin väliajoin erääntyneitä laskuja ja muita dokumentteja, joihin olisi pitänyt reagoida jo aikaa sitten. "Ai kappas, vesimittarilukema olisi pitänyt ottaa viime kuussa". "Oho, tää lappu piti palauttaa päiväkotiin jo pari päivää sitten". Sieltä löytyi myös tällainen päiväkodista saatu kysely, johon sai kirjata lapsen vastauksia kiperiin kysymyksiin. Täyttelimme paperin iltapuuron lomassa ja hauskoja vastauksia tytöltä taas tulikin. Eniten huvitti se, miten konkreettisesti kysymyksiin vastattiin. Ei riitä, että kertoo olevansa hyvä pomppimisessa (tai pyllistelemisessä, kröhöm), vaan asia pitää myös demonstroida. Täytyisi useamminkin muistaa kirjata ylös kaikkia hauskoja juttuja mitä lapsen suusta tulee. Valitettavasti ne unohtuvat niin nopeasti sitä mukaa kun tulee uusia juttuja ja uusia vaiheita.

21.2.

Pyrin siihen, etten tekisi säännöllisesti iltaisin töitä kotona, mutta silloin tällöin kone on avattava illallakin. Tiistaina meni kirjaimellisesti yötöiksi, kun päätin tehdä yhden tietyn asian valmiiksi ja siinä kestikin ennakoitua kauemmin. Ennen nukkumaanmenoaan mies teki minullekin iltapalaleivät, mikä oli erittäin huomaavaista. Tuota maitolasia tosin vähän ihmettelin, koska en yleensä juo maitoa. Ehkä se oli menossa vanhaksi?

22.2.

Aamutoimia voi yrittää helpottaa monella tavalla. Itse sorrun usein kiireessä pukemaan lapsen, mutta mies jaksaa kannustaa omatoimisuuteen aamuisinkin. Kieltämättä asioita helpottaa, kun vaatteet laittaa pukemisjärjestykseen yhden kasan sijaan. Insinöörimäistä ajattelua, sanoisin.

23.2.

Torstailta todenmukaisin kuva olisi kuva kännykästä, tai oikeammin Whatsappista, jota seurattiin tiheästi siitä asti, kun perheryhmäämme tuli aamuyöllä viesti "olemme TAYS:ssa". Iloisia vauvauutisia saatiin aamupäivästä ja sen jälkeen tietysti vielä monen monta kuvaa vastasyntyneestä pikkuisesta. Tämä kuva on kuitenkin Dining 26 -ravintolasta, jossa kävimme ystäväpariskunnan kanssa illallisella. Söimme lähes koko listan läpi ja siihen osui monta hittiä, jos toki pari hutiakin. Kokonaisuudessaan ravintolakokemus oli ehdottoman positiivinen ja tulemme varmasti menemään tuonne uudestaankin, pelkästään jo ihanan baklavajälkiruoan takia.

24.2.

Perjantaina pääsimme katsomaan suvun uusinta tulokasta potilashotelliin. Vauva oli juuri niin ihana ja suloinen kuin vain vastasyntynyt voi olla, tuoreet vanhemmat yhtä aikaa pöllämystyneitä, väsyneitä ja onnensa kukkuloilla. Neiti oli kovin innokas hoivaamaan pientä serkkuaan, jopa niin innokas, että piti vähän toppuutella. Emme olisi malttaneet lähteä kotiin lainkaan, mutta yhdeksän maissa illalla oli pakko päästää vastasynnyttänyt äiti lepäämään. Vauvahan oli vedellyt tässä vaiheessa sikeitä jo hyvän aikaa, ympärillään olevasta hulinasta vähät välittäen. Meidän Maunu. <3

 25.2.

Lauantaina lähdimme talvilomalle Vuokattiin, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Kolme autolastillista väkeä saapui kukin vähän omia aikojaan Katinkultaan, meidän seurueemme yllättäen viimeisenä. Jotenkin tuo pakkaaminen jäi taas kerran vähän viime tinkaan... Saapumispäivänä olemme perinteisesti hakeneet mökille pizzat, eikä tästä poikettu tälläkään kertaa. Yleensä niin hyvä Classic Pizza vähän petti, mutta kyllähän noilla silti nälkä lähti. Seitsemän tunnin autossa istumisen jälkeen pääasia on, ettei kenenkään tarvitse alkaa kokata.

26.2.

Laskiaissunnuntaihin kuului luonnollisesti mäenlaskua, hernekeittoa ja laskiaispullaa. Eno näytti vähän lapsille mallia, miten mäkeä kannattaa laskea. Turvallisuus ennen kaikkea. Ihme kyllä, mitään ei sattunut eikä kukaan laskenut edes puuta päin, vaikka tässä mäessä sekin riski on olemassa. Haavereilta lomalla ei siis toki vältytty, mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu.