25.12.
Joulupäivänä ajelimme miehen lapsuudenkotiin, jossa oli jo paikalla kaksi hänen sisaruksistaaan lapsineen. Sisarussarjan viimeinenkin perhe saapui illansuussa ja pääsimme viettämään joulua koko porukalla. Anoppilassa oli upea kuusi keskellä pirttiä ja muutenkin lämpimän tunnelmallista perinteisellä tavalla. Omassa lapsuudenkodissani ei ole vaalittu niinkään mitään perinteisiä joulutapoja. Joulu on kyllä ollut juhlava, mutta siihen ei välttämättä ole lahjojen lisäksi liittynyt niitä yleisimpiä joulun tunnusmerkkejä. Miehen lapsuudenkodissa joulua taas on vietetty hyvinkin perinteisesti ja aina samalla kaavalla. On riisipuurot, tonttukoristeet, kuusi omasta metsästä, on rosollit, kinkut ja laatikot. Onkin aikamoinen rikkaus, että olen päässyt jo kahdeksantoista vuoden ajan viettämään kahta erilaista, mutta yhtä mukavaa joulua. Tai tämä oli meidän yhdeksästoista yhteinen joulu, mutta sinä ihan ensimmäisenä en tainnut vielä kyläillä miehen kotikotona varsinaisina joulunpyhinä.
26.12.
Olemme viime vuosina tehneet miehen kanssa perinteisen joulukävelyn joulupäivänä tai tapanina, riippuen vähän siitä miten aikataulut ovat antaneet myöten. Nyt kävimme kärryttelemässä ihanan valkoisessa maisemassa tapaninpäivänä ja minä otin oikein kameran mukaan, että sain ikuistettua edes yhdet lumiset kuvat tältä talvelta. Muistan muuten muutama vuosi takaperin kuvanneeni tapanina pajunkissoja, sen verran lämmintä oli. Lähdimme illalla piipahtamaan isäni luona, sillä hän täytti vuosia. Ohjelmassa oli jouluaattona syömättä jääneiden juustojen tuhoaminen otsikolla "Tapsan tapakset". Tämäkin taisi olla muuten jo toinen tai kolmas vuosi peräkkäin kun toimimme näin. Kuinkahan monta vuotta menee ennen kuin opimme, ettemme koskaan ehdi aattona juustoihin asti ja niitä on siten turha varata tarjolle? Samalla saimme myös syötyä jouluaatoksi leipomani suklaakakunkin, sillä aaton ruokaöverien kruunaamiseksi riitti kyllä yksikin kakku. Vai lasketaanko pavlova edes kakuksi...? Yöksi ajelimme vielä takaisin anoppilaan, eli pääsimme tähän "kyläpaikasta ja ruokapöydästä toiseen"-moodiinkin, vaikka siitä olemme parhaamme mukaan yrittäneet pyrkiä pois.
27.12.
Päätimme jäädä maalle lopulta kolmeksi yöksi, sillä siellä oli serkkuseuraa ja hyvät ulkoilusäät. Täytyy kyllä antaa pisteet näille isommille serkuille, jotka jaksoivat hämmästyttävän hyvin pitää meidän lapsia mukana touhuissaan, vaikka ikäeroa onkin ihan reilusti. Serkussarjan vanhin on jo kuudesluokkalainen, eli luulisi ettei vajaa neljävuotiaan seura enää ole kovin haluttua. Hyvin nuo kuitenkin tuntuivat huolivan meidän esikoisen vielä mukaan. Yhdessä pelattiin Junior Aliasta, katseltiin elokuvia, touhuttiin pihalla, saunottiin ja tanssittiin Risto Räppääjä-cd:n tahdissa. Tuntuu, etten viettänyt esikoisen kanssa aikaa juuri ollenkaan joulunpyhinä, kun hän oli koko ajan muissa puuhissa serkkujen kanssa. Aamu- ja iltatoimetkin hoituivat lähes omalla painollaan isompien vanavedessä. Sellaista se kai on, kun lapset kasvavat. Haikeaa, mutta oikeastaan aika helpottavaakin.
28.12.
Torstaina meidät oli kutsuttu kylään pikkusiskon kummien luo ja pääsimme siellä maistelemaan heidän joulupöydästään jääneitä herkkuja. En esimerkiksi itse ole suuri kinkun ystävä, mutta kylläpä se vaan maistuikin hyvältä Lamminpään Lumoukseksi muokattuna. Me olimme myös esikoisen kanssa aika innoissamme tästä herkkutarjottimesta, joka oli täynnä erilaisia pikkuleipiä ja muita leivonnaisia. Todellakin teimme parhaamme tuon tyhjentämisessä, mutta ihan kaikkea emme saaneet syötyä.
29.12.
Perjantaina vauva oli ensimmäistä kertaa hoidossa, kun veimme lapset äidilleni ja menimme miehen kanssa elokuviin. Yrityksenä oli mennä katsomaan Tuntematonta sotilasta, mutta välipäivinä joku muukin oli ajatellut samaa. Emme siis saaneet lippuja, vaikka yritimme varata niitä jo edellisenä iltana, mikä on meille ihan poikkeuksellista ennakointia. Kävimme sitten katsomassa Solsidanin, mikä oli ihan hyvä vaihtoehto, saipahan ainakin nauraa. Vauva oli nukkunut koko elokuvan ajan parvekkeella vaunuissa, joten siltäkin osin kaikki sujui hyvin. Illalla lähdin vielä ex tempore istumaan iltaa ystävien kanssa, vaikka vähän mietinkin voinko olla pois vauvan luota kahteen otteeseen saman päivän aikana. Järkeilin kuitenkin, että vauva ei edes tiennyt minun olleen poissa nukkuessaan leffakäyntimme ajan, ja isänsä kanssa hän kyllä varmasti pärjää. Meidän piti lähteä likkaporukalla ravintolaan syömään, mutta päädyimmekin tilaamaan ruuat Woltista. Kävimme kyllä sitten istumassa hetken aikaa illan päätteeksi Ukko Nooassa, mistä jouduin lähtemään kotiin siinä vaiheessa kun sekä paita että housut olivat kastuneet maidosta. Jep, kroppa pitää kyllä huolen siitä, että vauvasta ei olla liian pitkiä aikoja erossa. Lainasin illan emännältä autoa ja hurautin sillä kotiin tismalleen oikeaan aikaan, kun pikkuneiti oli juuri herännyt unilta ja alkoi olla nälissään.
30.12.
Tämä kuva taitaa olla oikeasti otettu jo sunnuntain puolella, mutta menköön nyt lauantain kuvasta. Meidän pikkuneiti on siis melkoinen ilta- ja yökukkuja ja hän menee monesti nukkumaan vasta sitten kun mekin. Tässä vauva oli nukkunut jo yhden pätkän, mutta heräsi vielä ihan virkkuna. Mies laittoi epäonnistuneen nukutusyrityksen jälkeen hänet tuijottelemaan jouluvaloa, mikä on ollut varma viihdyttäjä yön pimeinä tunteina. Välillä tuota tähteä on tultu tuijottelemaan myös aamuyöstä, kun vauva on ollut sitä mieltä, ettei häntä kerta kaikkiaan nukuta sillä hetkellä. Vaikka tämä rytmittömyys useimmilla kuuluukin pikkuvauva-aikaan, niin kyllä se vaan väsyttää meitä vanhempia. Huoh, vielä tulee sekin päivä, kun kaikki meillä nukkuvat yönsä.
31.12.
Sunnuntaina se sitten koitti, vuoden viimeinen päivä. Samalla tuli päätökseensä myös tämä 365-projekti. Toteutin tämän nyt toisen kerran ja ainakin yhdessä mielessä vuodet olivat samanlaisia. Molempiin vuosiin sisältyi nimittäin vauva. Edellinen kuvaprojekti oli vuonna 2013, jolloin aloin odottaa esikoista. Otin vuoden viimeisenä päivänä tällaisen samanlaisen valomaalauskuvan (eri vuosiluvulla toki, hah) ja siitä muutaman tunnin päästä lähdinkin synnyttämään. Nyt vauva ehti syntyä jo lokakuussa, että ihan samassa rytmissä ei menty, mutta läheltä liippasi. Ehkä en enää kolmatta kertaa uskalla lähteä tätä toteuttamaan... Vuosi oli siis varsin mieleenpainuva erityisesti siksi, että perheemme kasvoi kolmihenkisestä nelihenkiseksi. Enää emme elä kolmen tähden arkea, jonka vuoksi blogin kohtalokin on vähän auki. Vaikka kirjoittamisesta ja kuvaamisesta pidänkin, mietiskelen nyt vähän miten ja millä otsikolla jatkan bloggaamista, vai jatkanko lainkaan. Kiitos siis tässä vaiheessa kaikille teille, jotka olette kulkeneet matkassa ja seuranneet eloamme! Toivon, että tämä alkanut vuosi tuo meille tullessaan hyvää ja perusonnellista perhearkea. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa oikein lupaavalta. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti