29. huhtikuuta 2015

Hyvä päivä (ja muutama momfie)

Joskus tavallinen maanantaikin voi olla mieleenpainuva. Aamupäivällä kävelylenkki uudessa asuinympäristössä, lähistöltä löytyy kiva leikkipuisto. Kevätaurinko lämmittää jo kunnolla, hanskat saa riisua pois kesken ulkoilun. Tavalliset päivärutiinit sujuvat mutkattomasti: lounas, päiväunet, välipala, vähän leikkimistä. Mies tulee töistä, heitämme hänet illaksi edustamaan jääkiekkopeliin. Paluumatkalla piipahdamme tytön kanssa kaupoilla, sovittelemme kevätkenkiä. Citymarketissa lapsi innostuu hyllyssä olevista palloista, nappaa yhden ja alkaa potkia sitä pitkin kaupan käytävää. Osaako se jo tosiaan potkia palloa? Kotona teemme puolukkarahkaa ja minä pidättelen vähemmän onnistuneesti naurua, kun tyttö sylkee irvistellen happamat marjat yksi toisensa jälkeen suustaan. Ilta-auringon laskiessa huomaan olohuoneen seinälle heijastuvan erikoisen valokuvion, ilmeisesti miehen kitarasta. Päätän ottaa siitä valokuvan ja kun kerran kaivan kameran esiin, räpsin samalla muutaman yhteiskuvan myös tytöstä ja minusta. Momfieiksi niitä kai nykypäivänä kutsutaan. Näistä kuvista muistan tuon tavallisen, huhtikuisen maanantain, joka ei ollut millään tapaa erikoinen, mutta siitä huolimatta hyvä ja muistamisen arvoinen. Onneen ei välillä vaadita paljoa.







4 kommenttia:

  1. No ei tarvitse! Ihania kuvia! Nämä ovat juuri niitä parhaita perusjuttuja, hyvin sujunut päivä ja iloinen lapsi. Nykyään haasteellisempaa uhman myötä. :D Ai momfie, en tiennytkään. Ei ole päivää, etten olisi sellaista ottanut, eli olisikohan niitä nyt sitten kertynyt muutama tuhat jo... :D :D Toivottavasti loppuviikkokin on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuvat ovat itse asiassa jo viime maanantailta, ai miten niin saamaton bloggaaja... :D Meillä on harmillisen vähän kuvia tytöstä ja minusta yhdessä. Oon ylipäänsä huono ottamaan itsestäni kuvia eikä mies ole tainnut kertaakaan ottaa kuvaa meistä ilman erillistä pyyntöä. Ehkä täytyy alkaa ottaa joku viikon (tai edes kuukauden) momfie, niin jäisi hieman enemmän kuvamuistoja tytön pikkulapsiajalta. :)

      Poista
  2. Voi kun ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ovat ainakin aitoja arkikuvia, tytöltä paita riisuttu puolukkarahkaepisodin seurauksena ja toinen sukkakin pois jalasta jostain tuntemattomasta syystä. :D

      Poista