18. toukokuuta 2015

Hikinen iltapäivä Veronassa

Vielä yksi postaus Italian reissulta ja sitten voidaan siirtyä muihin aiheisiin. Toiseksi viimeisenä lomapäivänä teimme pikaisen piipahduksen Veronaan. Olimme aluksi harkinneet jopa majoittuvamme sinne, mutta koska perushotellit eivät innostaneet eikä Veronan lähistöltä löytynyt haluamamme tyyppistä yöpymisratkaisua, päädyimmekin Gardalle. Onneksi kuitenkin menimme käymään Veronassa, sen verran viehättävästä kaupungista on kyse. Ihanan aurinkoinen ja lämmin sää vaikutti varmasti osaltaan siihen, että Veronasta jäi lyhyen visiittimme perusteella varsin hyvä fiilis. Mieluusti menisin sinne joskus uudelleen katsomaan, oliko ensi-ihastus vain hetken huumaa vai hurmaisiko Verona minut kunnolla. 


Verona on noin 250 000 asukkaan yliopistokaupunki, joka on Venetsian ohella yksi Pohjois-Italian suosituimmista matkailukohteista. Muurikehän ympäröimä historiallinen keskusta on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja siellä voikin hienosti aistia menneiden aikojen tunnelmaa. Keskustasta löytyy mm. 2000 vuotta vanha amfiteatteri sekä lukuisia aukioita, kirkkoja ja muita historiallisia rakennuksia niin roomalais- kuin keskiajaltakin. Loman loppupuolella alkoi jo olla kuvausähky, joten näitä historiallisia kohteita ei tullut juurikaan ikuistettua, mutta ehkä sillä mahdollisella seuraavalla kerralla sitten...


Verona on myös tunnettu Shakespearen Romeo & Julia -näytelmän tapahtumapaikkana. Kaupunki ottaakin kaiken irti tuosta traagisesta rakkaustarinasta ja sieltä löytyy niin Julian kuin Romeonkin talot, joista ensin mainitussa kävimme mm. ihmettelemässä turistien tapaa poseerata Julian patsaalla neidon rintaa puristaen. Julian talon ympäristö tihkui markkinahenkistä romantiikkaa: Julian parvekkeen alle oli jätetty erinäisiä lemmenviestejä niin paperilapuille kuin kiviseinään raapustettuina, yksi seinä oli täynnä lemmenlukkoja ja viereinen turistikauppa myi kaikkea mahdollista rakkausaiheista krääsää. Kukapa nyt ei haluaisi matkamuistoksi vaikkapa oman ja rakkaansa nimillä kirjailtua, sydämin koristeltua essua? Mekin yritimme miehen kanssa heittäytyä romanttiseksi kameran edessä, tosin huonolla menestyksellä.

"Miten hitossa se sydän nyt muodostetaan käsillä?"

Arvatkaa muuten, mikä kappale soi jostain kumman syystä koko ajan päässä Veronassa?

"Puutarhan Veronan kauneimman, 
sun kanssas nähdä sain,
nyt mietin vain rakkaimpain,
milloin nään sen uudelleen."

Tästä tämä kiva korvamato teillekin, olkaa hyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti