20. toukokuuta 2015

Kinuski-mascarponekakku

Viime sunnuntaina saimme harvinaisia vieraita, kun anoppi ja appiukko sekä miehen Helsingissä asuva sisko perheineen tulivat kylään. Pitihän sen kunniaksi leipoa kakku! Ohjeen sovelsin omasta päästäni, mutta ideaa kakkuun sain tästä Suklaapossun blogissa olleesta kinuskijuustokakun ohjeesta. Keksin taas ties kuinka monta asiaa, joita olisin halunnut parannella kakussa erityisesti sen ulkonäön suhteen, mutta koska kakku maistui vieraille hyvin, uskalsin jakaa reseptin täällä blogissakin.


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
3 dl vispikermaa
500 g mascarpone-juustoa
1 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
1 tlk karamellisoitua kondensoitua maitoa
4-5 liivatelehteä
100 g vadelmia

Koristeluun:
1 dl vispikermaa
2-3 Digestive-keksiä


Hienonna Digestive-keksit muruiksi. Sulata voi ja sekoita keksimuru voisulan joukkoon. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 22-24 cm) pohjalle ja pingota reuna kiinni. Voitele reunat kevyesti ruokaöljyllä ja tomusokeroi reuna, näin kakku irtoaa siistimmin vuoasta. Painele keksimuruseos vuoan pohjalle.

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon mascarpone-juusto. Mausta seos tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon 2/3 karamellisoidusta kondensoidusta maidosta. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Itse käytin kakkuun viisi liivatelehteä ja rakenne olisi saanut mielestäni olla vielä moussemaisempi, joten seuraavalla kerralla laittaisin vain neljä liivatelehteä. Kun liivatelehdet ovat pehmenneet, kiehauta pieni määrä vettä ja sekoita liivatelehdet kiehuvaan veteen. Anna liivateseoksen jäähtyä muutama minuutti ja lisää sitten liivatteet ohuena nauhana mascarponetäytteen joukkoon samalla sekoittaen.

Kaada noin puolet mascarponetäytteestä keksipohjan päälle. Lusikoi loppu kinuski täytteen päälle. Mikäli kinuskia on hankala levittää, voit nopeasti lämmittää sitä mikrossa. Huom! Älä laita metallipurkkia mikroon, vaan siirrä kinuski mikronkestävään astiaan. Painele kinuskin päälle vadelmia ja kaada päälle loppu mascarponetäyte. Tasoita kakun pinta ja laita hyytymään peitettynä jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Irrota hyytynyt kakku vuoasta. Kakun viimeistelyä varten vaahdota 1 dl kermaa ja pursota siitä koristeita kakun päälle. Leikkaa Digestive-keksit palasiksi ja viimeistele koristelu keksinpalasilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti