24. heinäkuuta 2015

Turkkilaisella illallisella Malabadissa

Mitä teille tulee ensimmäisenä mieleen turkkilaisesta ruoasta? No sitähän minäkin, kebab tietysti. Kun kuulin, että Tampereelle on avattu uusi turkkilainen ravintola, joka tarjoaa peruskebabin sijaan aitoa turkkilaista ruokaa modernilla otteella, nousi Malabadi kokeilulistani kärkeen. Kebabissa ei sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta olin erittäin utelias näkemään, mitä kaikkea muuta turkkilainen ruokakulttuuri pitää sisällään. Kun kävi vielä niin onnekkaasti, että sain Emmiltä kutsun osallistua bloggaajille järjestettävään turkkilaiseen iltaan, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä - suunta Tammelaan ja Malabadin herkkujen ääreen, kiitos nam!


Istahdimme pöytään kahdeksan bloggaajanaisen voimin ja saimme kirsikkaiset tervetuliaisdrinkit käteemme. Niitä siemaillessamme kuulimme ravintolan sisustuksen suunnitelleen Interiorin sisustusarkkitehti Petra-Miisa Juusenahon kertovan ravintolan rakentumisesta. Koko ravintolatila oli laitettu uusiksi, sillä aiemmin paikalla toimineen tissibaarin eroottisen ravintolan tunkkainen sisustus tummennettuine ikkunoineen ei vastannut sitä ilmettä, jota ravintoloitsija Faysal Bilmez halusi Malabadiin. Projekti tuntui olleen Petra-Miisalle mieluinen ja sisustuksessa tavoiteltu modernin skandinaavisuuden yhdistäminen perinteisempään orientaaliseen ilmeeseen oli toteutettu onnistuneesti. Vaaleaa puuta olevat, graafiset huonekalut sopivat tyylikkäästi yhteen ornamenttitapettien, kullanhohtoisten koristetyynyjen ja koristeellisten sermien kanssa. Visuaalinen ilme on huolella mietitty pienimpiä yksityiskohtia myöten ja olin jopa valmis antamaan anteeksi normaalisti karsastamieni paperimenujen käytön Petra-Miisan perusteltua niiden olemassaolon. Sisustus on kaunis ja ravintola tunnelmaltaan viihtyisä, erityismaininnan annan todella siisteistä wc-tiloista.

Kahvi tarjottiin Malabadissa näin kauniista astiasta

Myös Faysal toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi omasta taustastaan ja ruokafilosofiastaan. Faysal on toiminut ravintola-alalla koko ikänsä ja juuret ruoanlaittoon ovat jo lapsuudessa. Äidin keittiöstä  lähtöisin matkassa kulkeneet reseptit näkyvät jossain määrin myös Malabadin ruokalistalla. Faysal on asunut Suomessa 90-luvulta alkaen ja pyörittänyt mm. grillikioskia Hervannassa. Ensimmäisen Malabadi-ravintolansa Faysal avasi myöskin Hervantaan ja se toimii siellä edelleen tarjoten hieman perinteisempää kebab-pizzerialinjaa. Tammelan Malabadi taas on tyyliltään selvästi erilainen ja jossain määrin kunnianhimoisempi, sillä Faysal haluaa tuoda suomalaisille tutuksi turkkilaista keittiötä laajemmin. Laadukkaat ja tuoreet raaka-aineet sekä voimakkaat mausteet luovat perustan Malabadin maukkaille annoksille, joiden valmistamiseen Faysal osallistuu aktiivisesti. Kahden ravintolan pyörittäminen ja ympäripyöreiden päivien tekeminen pitää miehen sen verran kiireisenä, ettei kotona ehdi tällä hetkellä käydä muuta kuin nukkumassa, mutta mikäli työluvat saadaan kuntoon, on Malabadiin tulossa Turkista toinen kokki mahdollisimman pian.

Faysal veljenpoikansa Shevan kanssa, joka toimi illan tarjoilijanamme

Saimme maistella laajan kattauksen Malabadin herkkuja. Alkuruokina tarjoiltiin tuoretta leipää, tulista tomaattisalaattia, mintulla ja valkosipulilla maustettua turkkilaista jogurttia, filotaikinasta tehtyä feta-sipulipiirasta, viininlehtikääryleitä, munakoisosalaattia ja erilaisia avopiiraita lammas-, kana-, feta- ja kasvistäytteillä. Jo pelkkien alkuruokien jälkeen olimme kaikki aivan ähkyssä, mutta sitä seurasi vielä pääruoka, runsas ja lihaisa grillilajitelma, joka sisälsi mm. grillattua lammasta, kanaa ja jauhelihavartaita. Lihat olivat taitavasti valmistettuja ja esimerkiksi lammas oli todella hyvää, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys suomalaisissa ravintoloissa. Faysal onkin tunnettu lammasruoistaan ja kertoi käyttävänsä uusi-seelantilaista lammasta, sillä ulkona kasvaneen lampaan liha maistuu kuulemma paremmalta. Valtaosa annoksista löytyy Malabadin ruokalistalta, mutta meitä varten oli valmistettu myös jokunen turkkilainen erikoisuus listan ulkopuolelta. Faysal suhtautuu ruuanlaittoon intohimoisesti ja kertoo tiukan reseptiikan sijaan soveltavansa paljon keittiössä. Ruoissa käytetään paljon mm. tuoreita yrttejä, jotka toivat annoksiin freesin lisän. Annokset olivat kautta linjan maukkaita ja toinen toistaan herkullisempia, mutta jos yksi lempiruoka pitäisi valita, niin se olisi ehkä joku avopiiraista.

Bloggaajaillallisen henkeen kuuluu, että koko ajan joku kuvaa jotain...
...tai jakaa kuvia somessa

Lopuksi pöytään tuotiin vielä peräti neljä erilaista jälkiruokaa, joiden kohdalla tämän paatuneen sokeriholistinkin oli pakko taipua. Ihan kaikkea ei enää pystynyt syömään, vaikka mieli tekikin. Esimerkiksi baklava, jonka ylin ystävä en normaalisti ole, oli rehellisesti sanottuna parasta mitä olen koskaan maistanut. Turkkilaiset leivonnaiset olivat erittäin makeita ja tuhteja, mutta raikkaampien jälkiruokien ystäville listalla olisi ollut tarjolla myös persikkasorbettia. Palanpainikkeeksi nautimme turkkilaisia viinejä ja olutta sekä lopuksi vielä rakia, joka tiukkuudessaan sai yhden jos toisenkin yskimään. 

Juodako vai eikö juoda, kas siinä Emmin pulma

On ehkä hieman vaikea tehdä täysin objektiivista arvioita Malabadista, sillä meitä pidettiin illan aikana kuin kukkaa kämmenellä. Ruokaa ja juomaa kannettiin pöytään enemmän kuin jaksoimme nauttia ja myös palvelu oli poikkeuksellisen henkilökohtaista. Paikalle oli hankittu elävää musiikkia ja Faysal istui kanssamme pöydässä juttelemassa pitkälle iltaan. Vuorokausikin ehti vaihtua hyvässä seurassa ja siinä vaiheessa Faysal loihti meille paikalle jääneille vielä toisen kattauksen. Söin lähes liikuttuneessa tilassa uunituoretta, lämmintä leipää ja mietin, kuinka hienoa oli päästä mukaan tällaiseen tilaisuuteen. Kiitos siis Faysal & kumppanit unohtumattomasta elämyksestä ja Emmi sekä muut naiset hyvästä seurasta! Malabadiin palaan uudestaan, se jos joku on varma.

Melkein koko illallisseurueemme yhteiskuvassa:
vasemmalta Emmi, Faysal, Laura, Janica, Anna, minä, Annukka ja edessä  Sheva.
Elina ja Sanna olivat ehtineet jo lähteä tässä vaiheessa.

Malabadi 
Tammelanpuistokatu 26–28

Avoinna
ma-to 10–22
pe 10–24
la 12–24
su 11–20

Vaihtuva lounas arkisin klo 10–15
Brunssi sunnuntaisin klo 11–17

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun olit mukana! Kuten eilenkin sanoin, niin seura on vähintään puolet elämyksestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä seura, vielä parempi mieli. :)

      Poista