14. toukokuuta 2014

Viiden kohdan haaste

Sain joku aika sitten ensimmäisen blogihaasteeni Optimismia ja energiaa -blogin Amandalta. Reissukiireiden vuoksi en ehtinyt heti vastata haasteeseen, joten myös Joutui armas aika -blogin A-E ehti haastaa minut sillä välin, kun olimme ulkomailla. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan - tässäpä viimein vastausta tuplahaasteeseen.

1. Lempiväri sisustuksessa

Tähän on pakko vastata ympäripyöreästi, että vaalea. Kotimme on melko perinteisen skandinaavisen Ikea-tyylinen (heh) ja huonekalut ovat pääosin vaaleaa puuta tai valkoisia. Vaaleus ja selkeys luovat hyvän pohjan, jota sitten voi maustaa pienillä väripilkuilla, kuten tekstiileillä. Löytyy meiltä kotoa kyllä limenvihreäksi ja violetiksikin maalatut seinät, eli ihan kliinisen valkoinen asunto meillä ei ole, mutta yleisilme on kuitenkin vaalea. Sinänsä hassua, sillä pukeudun itse pääosin tummiin vaatteisiin ja päälläni on lähes aina jotain mustaa, eli pukeutumisessa noudatan ihan päinvastaista tyyliä kuin sisustuksessa.





2. Design-esine / huonekalu, joka ei koskaan tule meille

En oikeastaan ole mikään kovin innokas sisustaja ja kun aloin miettiä, montako design-esinettä tai huonekalua edes osaisin suoralta kädeltä nimetä, ei niitä tullut montaakaan mieleen. Yksi, jonka muistin, on tämä Eero Aarnion Pallotuoli. Se on makuuni muotoilultaan hieman turhan futuristinen ja samalla kuitenkin jotenkin turhan retro. Myöskään muovi sisustusmateriaalina ei erityisemmin puhuttele minua, toki poikkeuksiakin löytyy. Tuota pallotuolia en siis kotiimme osaisi kuvitella, vaikka asunto olisikin niin paljon isompi, että sellainen kokonsa puolesta mahtuisi meille.

Kuva: Wikipedia


3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä

Vaikka television katselua ei ehkä kannata kirjata ansioluetteloonsa harrastuksekseen, voin kuitenkin rehellisesti myöntää, että tykkään television katselusta paljon ja seuraan monia sarjoja säännöllisesti. Pidän niin draamasta, komediasta kuin tosi-tv:stäkin, eli olen melko kaikkiruokainen. Tallentava digiboksi toi vielä mukanaan uuden ulottuvuuden television katseluun ja ilman sitä ei enää tulisi toimeen. Digiboksillemme on tälläkin hetkellä ajastettuna viikottaiseen tallennukseen useampi sarja ja niiden sarjojen hahmokaartista löytyy myös muutama hurmaava hahmo:

                                                   Cameron Tucker / Moderni perhe
Kuva: mtv.fi
Melkein kuka tahansa Modernin perheen henkilöhahmoista voisi olla nimettynä tähän, sen verran loistavia ja hykerryttävän hauskoja persoonia tähän sarjaan on onnistuttu luomaan. Cameronin edesottamuksille nauran kuitenkin eniten, hänessä on vain jotain niin liikuttavan sympaattista ja huvittavaa. Koti-isä ja ikuinen laihduttaja, jolta ei todellakaan puutu draaman tajua. Sana hurmaava kuvaa Cameronia täydellisesti.

Eli Gold / Good Wife
Kuva täältä
Eli Gold on sarjan päähenkilö Alician puolison Peter Florrickin kampanjapäällikkö ja taustapiru, joka joutuu junailemaan asioita ja tekemään ties mitä temppuja, jotta arveluttavan taustan omaava poliitikko säilyttää kasvonsa ja asemansa. Eli on ovela kettu ja välillä liukas kuin saippua, mutta samalla kuitenkin hyvinkin inhimillinen. Iso osa hahmon viehätystä on varmasti myös Alan Cummingin loistavan näyttelijäntyön ansiota.

Alex Karev / Greyn anatomia
Kuva: Wikipedia
Pitäähän joukkoon saada toki myös yksi nätti, "paha" poika. Alex Karev on komea kirurgi, jolla on ollut vaikea lapsuus ja jonka tunne-elämä on lukossa, mutta jonka tylyn ja karskin kuoren alla sykkii lempeä sydän. Pakkohan sen on olla hurmaavaa, eikö?

4. Suosikki leivonnassa

Leivonta on yksi lempipuuhistani ja leivonnaisten syöminen ehkä vielä mieluisampaa puuhaa, joten tämä kohta oli toisaalta helppo, mutta toisaalta taas haastava. Leivontasuosikkeja kun on niin monia ja eri tyyliset leivonnaiset sopivat eri tilanteisiin. Juustokakkuja on kuitenkin tullut tehtyä viime vuosina eniten, joten vastaan siis juustokakku. Sitäkin voi varioida niin monella tavalla: hyydytetty tai paistettu, suklainen, marjainen tai hedelmäinen, keksipohjalla tai brownies-pohjalla... Kaikki ovat omalla tavallaan herkullisia ja yleensä myös riittävän yksinkertaisia valmistaa. Toki haastetta voi ottaa itselleen esim. koristeluiden muodossa ja onpa joskus tullut kokeiltua sellaistakin juustokakkua, jossa kakun sisältä löytyi erimakuinen täyte kuin mitä päällys antoi ymmärtää. Kuvassa on siskontyttöni yksivuotisjuhliin tekemäni juustokakku, jossa suklaisen brownies-pohjan päällä on mansikka- ja valkosuklaatäytteet.




5. Viisi suosikkiblogia ja haasteen antaminen heille

Lueskelen hyvin monenlaisia, eri aihealueita edustavia blogeja, joita on vaikea laittaa  paremmuusjärjestykseen. Koska esimerkiksi leivontablogia on aika hankala lähteä vertaamaan vaikkapa mammablogiin, tässä on nyt vain satunnaisessa järjestyksessä muutama sellainen blogi, joita tällä hetkellä seuraan ja joista pidän. Listalle voisi tietysti myös lisätä nuo molemmat blogit, joiden kautta sain haasteen, sillä niitäkin tulee tiiviisti luettua.
Blogihaasteen antaminen henkilölle, jota en tunne oikeassa elämässä, tuntuu liian jännittävältä tällaiselle nobody-bloggarille. Ne bloggaajat, jotka tunnen myös muuta kautta, ovat jo haasteeseen vastanneet. Ehkäpä kuitenkin rohkenen lähestyä Rakkauden hippusia- blogin Katariinaa, joka on tuttu muustakin nettiyhteydestä...



2 kommenttia:

  1. Kävin lueskelemassa haastejutut, kivaa kun vastasit! Alkoi tekemään järjettömän paljon mieli tuoreita mansikoita tuon kuvan perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtahan niitä taas saa! Me maisteltiin mansikoita jo reissussa, mutta miehen mielestä ne eivät olleet yhtä hyviä kuin kotimaiset. Mulle kyllä kelpasi, vaikka eivät niin makeita olleetkaan. :)

      Poista