Elämäni ABC

Tunnustan, tämä postausidea on häpeilemättä kopioitu muiden blogeista. Mutta hei, mikä tässä blogosfäärissä nyt enää voi olla kovin originaalia näinä päivinä? Mieleni teki siis kirjoittaa jotain, mutta koska minulla ei ollut tällä kertaa mitään oikeaa asiaa, niin ajattelin sitten tehdä listan elämäni aakkosista. Nämä ovat ne jutut, jotka tulivat mieleeni tänään, tässä ja nyt - jo huomenna lista voisi olla hiukan erilainen.

A = Analysointi
Olen usein saanut kuulla miettiväni liikaa. Ja totta se taitaa ollakin. Joskus olisi vain parempi antaa mennä, eikä pohtia asioita puhki jokaisesta kulmasta. Analysoin mielessäni ihmisten sanomisia ja tekemisiä, menneitä ja tulevia, kaikenlaisia tilanteita, omia ajatuksiani ja tunteitani, kaikkea mahdollista. Joskus uuvutan itsenikin jatkuvalla pohdiskelulla, voi kun aivot saisi välillä off-asentoon.

B = Blogit
Okei, tämä oli ehkä vähän itsestäänselvyys tässä formaatissa. Vaikka en itse olekaan järin aktiivinen bloggari, niin seuraan kyllä päivittäin muiden blogeja. Lukulistallani on vajaa kolmekymmentä blogia, joiden sisältö vaihtelee leivonnaisista äitiystilityksiin ja vaatteista ravintolakokemuksiin. Blogit ovat paitsi hyvää viihdettä ja kevyttä ajankulua, usein myös ajatuksia herättäviä ja toimivat parhaimmillaan jopa vertaistukena.

Blogeista bongattu siivousfirma on
pelastanut pari kertaa hermoromahdukselta

C = Crowmoor
Kuiva siideri on lempparini alkoholijuomista ja vaikka monen mielestä tämä ei ole kuivaa nähnytkään, niin minä tykkään. Oi miten monta hauskaa iltaa onkaan alkanut sillä, että on saavuttu paikkaan X mukanaan muutama Crowmoor-tölkki!

Tässä esim. saattaisi olla pari Crowmooria alla...

D = Duha
Nenä tukossa, silmät vuotaa, lihaksia särkee. Lapsi sairasti viime viikonloppuna ja nyt niiskutan itse. Flunssakausi taisi siis saada otteen meidänkin perheestä.

E = Empire
Toinen niistä sarjoista, joita seuraamme tällä hetkellä säännöllisesti yhdessä miehen kanssa. Musiikkimaailmaan sijoittuva tummaihoisten Kauniit ja Rohkeat, joka sisältää hiphoppia, juonittelua ja saippuaoopperamaisia juonenkäänteitä.

F = Finnkino
Yritän käydä elokuvissa niin usein kuin mahdollista. Viime aikoina se on tarkoittanut ehkä kertaa kuukaudessa, parhaimpina aikoina se on ollut kerta tai parikin viikossa. Elokuvat ovat eskapismia parhaimmillaan, mahdollisuus irrottautua omasta arjesta ja eläytyä johonkin toiseen maailmaan. Parhaiten elokuvafiilikseen pääsee juuri elokuvateatterin hämärässä. Täytyykin tsempata ja ottaa taas asiakseen käydä leffassa säännöllisemmin eikä vain joskus ja jouluna.

G = Google
Ilman sitä ei voi enää elää. Mitä ihmettä tehtiinkään silloin, kun asioita ei voinut googlettaa?! Voi olla kuitenkin vaarallinen väärinkäytettynä. Joskus tieto lisää tuskaa eikä kaikkea mahdollista informaatiota välttämättä tarvitsisi olla saatavilla. Niin kuin vaikka silloin kun olet hormonihöyryinen vastasyntyneen äiti ja etsit tietoa mistä tahansa vauvaan liittyvästä asiasta. Lopulta päädyt aina keskustelupalstoille, joissa mikä tahansa lapsesi ominaisuus tai oire on merkki jostain vakavasta, tyypillisesti kehitysvammaisuudesta.

H = Harrastukset
Jotain, mihin tällä hetkellä ei ole aikaa. Tai no ehkä olisi, jos olisin valmis aikatauluttamaan arkeamme entistä tiiviimmin, mutta nyt en repeä siihen. Ihanneminäni valokuvaa, käy laulutunneilla, treenaa puolimaratonille ja leipoo viikoittain ihania herkkuja. Todellinen minäni istuu enimmäkseen sohvalla, katselee toisella silmällä televisiota ja selaa samalla kännykästä Facebookia. Toisaalta olen kyllä aina ollut vähän huono harrastamaan, jo lapsena useimmat harrastukset lopahtivat kesken kauden, tai viimeistään ensimmäisen vuoden jälkeen. Ties kuinka kuuluisa sambatanssija tai silkkimaalaaja olisinkaan, jos en olisi lopettanut niitä(kin) harrastuksia lyhyeen!

I = Iida
Mitä muutakaan tähän voisi laittaa? Aiemmin en ole halunnut tyttären nimeä täällä blogissa paljastaa, mutta koska kaikki tämän lukijat taitavat olla tuttuja myös tosielämässä, niin miksipäs ei. Hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja olen niin onnellinen, että hän kuuluu meidän perheeseemme. Ihmeellinen, Ihana, Ilahduttava Ipana! <3

Kuva: Piritta Lipiäinen

J = Joutilaisuus
Kuvailen usein itseäni patalaiskaksi, mutta koska se ei kuulosta kovin mairittelevalta, sanotaan se nyt sitten vaikka niin, että arvostan joutilaisuutta. Aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä mitään eikä saada mitään aikaiseksi. Koko ajan ei voi suorittaa ja saavuttaa, välillä pitää vain olla ja antaa kellon pyöriä päämäärättömästi eteenpäin. Jos minulla ei ole riittävästi mahdollisuuksia olla joutilaana, pinna alkaa kiristyä ja kaikki pienetkin asiat ärsyttää.

Lapsellekin on hyvä opettaa löysäilyn jalo taito

K = Kakut
Leipominen on yksi niistä harvoista asioista, joissa koen olevani hyvä. En tietenkään ole mikään mestaritason kondiittori, mutta ihan mukiinmenevä kotileipuri kuitenkin. Mieltymykseni makeaan ohjasi minut jauhopussien ja vatkainten äärelle nuorella iällä ja olinkin perheemme kakkuvastaava jo kouluikäisenä. Vuosien varrella on tullut tehtyä jos jonkinlaista kakkua ja samalla taidotkin ovat karttuneet. Muutamat kakut olen tehnyt ihan tilaustyönäkin, mutta en ole kuitenkaan aloittamassa siitä mitään sivubisnestä. Ehkä sitten, jos joskus haluan vaihtaa kokonaan uraa...

L = Labyrinth
Ensimmäinen sisustusostos, jonka olen oikein hankkimalla hankkinut. Näin hyllyn viime kesänä eräässä vaasalaisessa sisustusliikkeessä ja se jäi kummittelemaan mieleeni niin, että ajoimme kesälomareissullamme varta vasten raumalaiseen sisustusliikkeeseen, josta sain tuon hyllyn. Sitä kun ei myydä ihan jokaisessa kaupassa. Tykkään hyllystä kovasti ja sitä on myös moni vieraistamme ihastellut. On se vaan hieno!

M = Musta
Pukeutumiseni kulmakivi. En muista koska viimeksi olisin ollut asussa, jonka joku osa ei olisi ollut musta. Ehkä häissämme vuonna 2007? Mustiin pukeutuminen jäi päälle joskus teini-iässä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Olen jo niin tottunut mustiin vaatteisiini, etten varmaan enää osaisi pukeutua mihinkään värikkäseen saati vaaleaan asuun. Jos joskus käyn vaatekaupoilla, yritän yleensä etsiä jotain muuta kuin mustaa, mutta kävelen lopulta kaupasta ulos tummanpuhuvien ostosten kanssa.

N = Nukkuminen
Ehkä parasta mitä on. Nukahdan yleensä parissa minuutissa ja nukun hyvin, tosin tällä hetkellä liian vähän. Nukun yleensä missä vaan, takuuvarmasti ainakin auton kyydissä ja sohvannurkassa. Myös lentokoneessa nukahdan helposti, jopa ennen kuin moottorit hyrähtävät käyntiin. Työmatkaseuralaiseni naureskelikin minun kuorsanneen aika antaumuksella jo siinä vaiheessa, kun lentohenkilökunta kävi vielä läpi turvaohjeitaan.

O = Onnellisuus
Arjen tasaisessa taaperruksessa pääsee aina välillä unohtumaan, kuinka hyvin asiat lopulta ovat. Vaikka en olekaan mikään mietelauseihminen, on tähän siteerattava Demokritosta: "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on." Tämän kun vielä muistaisi silloin, kun haikailee menneitä tai murehtii tulevia, ja yrittäisi keskittyä nykyhetkeen. Todellisuudessahan minulla on elämän peruspalikat hyvin kasassa ja ympärilläni oikeastaan kaikki mitä tarvitsen.

Viime aikojen parhaita perhepotretteja

P = Pepsi Max
Ainoa asia, johon myönnän olevani rehellisesti koukussa. Yritän keskittää kulutuksen viikonloppuihin, mutta aika usein lipsahdan jo viikolla. Muita colajuomia en harrasta, tämä on se ainoa ja oikea.

Q = "Quitters never lose"
Törmäsin joskus tähän tekstiin t-paitaan painettuna ja se jäi pyörimään mieleeni. Samaan aikaan se oli paitsi huvittava ja kohdallani aika osuvakin, mutta myös hieman surullinen. Pitäisi uskaltaa yrittää enemmän ja kokeilla rohkeasti uusia juttuja, meni syteen tai saveen. Toivoisin olevani sinnikkäämpi, mutta useinkaan en viitsi ponnistella asioiden eteen, vaan menen sieltä mistä aita on matalin.

Toiset meistä menevät vaikka läpi harmaan kiven

R = Ruoka
Mieluiten ravintola-sellainen. Hyvä ruoka, parempi mieli! Tai vastavasti paha ruoka, pahempi mieli. Rakastan syömistä ja erityisesti muiden tekemää ruokaa. Söisin mielelläni ravintolassa vaikka joka päivä, jos se suinkin olisi mahdollista. Nytkin mielessä olisi vaikka kuinka monta enemmän ja vähemmän uutta paikkaa Tampereella, joissa haluaisin käydä. Esimerkiksi Fafa's avaa huomenna ravintolan näille nurkille, pakko päästä syömään Suomen parasta falafelia!

Kaskiksen kebab, taivaallista!

S = Stressi
Sitä on ollut viime aikoina ja paljon. Kuuluu varmaan kuvioon, mutta joskus vähempikin riittäisi. Toisaalta ilman pientä painetta en taitaisi saada mitään aikaiseksi. Voisin yrittää opetella suhtautumaan asioihin rennommin, mutta se ei ole kovin helppoa.

T = Työ
Miten tämä jotenkin tulikin mieleen heti tuon stressin jälkeen... No, niillä saattaa ehkä olla joku yhteys. Onneksi työ on paljon muutakin kuin stressin aihe, tuohan se mukanaan myös toimeentulon, haasteita ja välillä myös niitä kuuluisia onnistumisen kokemuksia, joita äitiyslomalla ollessani kaipasin. Niin ja ihan parhaat työkaverit.

U = Uteliaisuus
Ominaisuus, joka kuvaa minua erittäin hyvin. Haluan yleensä tietää kaikesta kaiken enkä saa mielenrauhaa, jos joku vihjailee jostain, mutta ei kerro koko juttua. Olen myös aika taitava kaivelemaan tietoa enkä häpeile kysyä suoriakaan kysymyksiä. Joitain muita kuulemma välillä kyllä hävettää suoruuteni.

Liian utelias Puppy?

V = Vauva
Vielä ei olla ihan kuumeiluvaiheessa, mutta kyllähän tässä aina välillä käy mielessä, että tulisiko meidän perheeseen joskus vielä toinenkin vauva. Tai siis lapsi, mutta siitä vauvavaiheesta lähdetään liikkelle. Ei tässä ainakaan nuorennuta, tänä vuonna täytän (jaiks!) jo 34. En ole koskaan osannut ajatella meitä yksilapsisena perheenä, mutta eihän sitä koskaan tiedä miten elämässä käy. Näitä asioita kun ei voi itse kovin tarkkaan suunnitella, vaan se otetaan mitä annetaan.

Ensimmäinen odotus
(kuva: Annamaria Palsi-Ikonen)

X = XXL
Siihen on syynsä, miksi tässä blogissa ei ole nähty yhtään kokovartalokuvaa minusta. Tästä asiasta voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin, mutta ehkäpä säästän teidät nyt läskitilitykseltä ja vartalotraumoiltani.

Y = Ystävät
Ilman heitä elo olisi aika tylsää. Vanhin ystäväni on kulkenut matkassa jo päiväkerhosta asti, tuoreimmat ovat tulleet töiden ja kaveripiirin pariutumisen myötä. Monesti koen olevani huono ystävä, kun en osaa pitää säännöllisesti yhteyttä. Tosiystävät tunnistaa kuitenkin siitä, että vaikkei olisi nähty vuoteen, jatkuu juttu jälleen kohdatessa siitä mihin viimeksi jäätiin. Äitiysloma oli sosiaalisen elämän kannalta ihan kulta-aikaa, silloin tuli nähtyä ystäviä enemmän kuin koskaan aikuisiällä. Töihin palattuani ystävien tapaaminen on taas hukkunut muiden kiireiden jalkoihin, mutta onneksi sentään Whatsapp ja erinäiset sosiaalisen median kanavat pitävät kärryillä heidän kuulumisistaan.

Z = Zen Cafe
Sattumoisin juuri eilen kaivoin kaapin perukoilta vanhan cd-levyn, jonka sain joskus teininä ja jota en ollut kuunnellut aikoihin. Zen Cafeta tuli luukutettua aikoinaan paljon ja monet kappaleet toimivat edelleen loistavasti. Taksi, Todella kaunis, Eipä tiennyt tyttö, Talo, Minun kaupunkini, Aamuisin... Zen Cafe on ollut tauolla iät ja ajat, mutta onneksi Samuli Putro on jatkanut musiikin tekoa. Viime vuosina mikään muu kappale ei ole kolahtanut samalla tavalla kuin Putron Olet puolisoni nyt. Itku tulee joka kerta, ei voi mitään.

Å = Åland
Tähän oli aika vaikea keksiä mitään muuta. Kiva paikka, jossa olen käynyt vain kerran, mutta menisin mielelläni kyllä uudelleenkin. Ahvenanmaan pannukakku ei muuten ole yhtään niin hyvää kuin omatekemäni.

Ä = Äitiys
Isoin matka. Kasvun paikka, joka on koulinut minua ja pakottanut kohtaamaan monia uusia tunteita ja ajatuksia. Antaa enemmän kuin ottaa, mutta silti joskus uuvuttaa. Saa myös sydämen pakahtumaan ja puristaa rintaa ihanan kipeästi.

Ö = Ööööh...
Niin että mitäs vielä. Alkaa jo ideat loppua. Öitä siis.

New York alle vuorokaudessa

Vaikka edellinen postaus antoikin ehkä muuta ymmärtää, on työmatkailussa myös puolensa. Niin kuin nyt vaikka hotelliaamiaiset, mahdollisuus nähdä uusia paikkoja (joskin useimmiten lähinnä taksin ikkunasta) sekä lupa tuhlata aikaa lukemalla pokkareita lentokentällä, kun ei voi muuta kuin odottaa. Yksi työmatkoistani suuntautui Pohjois-Amerikkaan ja koska varsinaiseen määränpäähän ei ole suoria lentoja, päädyimme menomatkalla yöpymään yhden yön New Yorkissa, koska siellä olisi ollut joka tapauksessa välilasku. Voi miten harmillinen kohtalo!

New York on ollut pitkäaikainen haavematkakohteeni ja kun vihdoin pääsin sinne kolme vuotta sitten, olin ihan myyty. Kaikki oli samaan aikaan jotenkin tuttua, mutta kuitenkin niin uutta ja ihmeellistä. Ihastuin kaupunkiin ikihyviksi ja vannoin, että tulen sinne vielä joskus uudestaan. Pienen lapsen kanssa New York ei ole ollut houkuttelevin matkakohde, joten ajattelin sen olevan vuorossa vasta joskus muutaman vuoden päästä. Mutta kappas vaan, löysinkin itseni sieltä jo nyt! Ajankohta ei taaskaan ollut paras mahdollinen, sillä ensimmäisellä kerralla olimme NYCissä maaliskuussa ja nyt sitten tammikuussa. Perillä vietetty aikakin oli tällä kertaa todella lyhyt, alle vuorokausi. Lento laskeutui JFK:lle neljän aikaan iltapäivällä ja olimme hotellilla kolme tuntia myöhemmin, kiitos pitkien maahantulojonojen ja liikenneruuhkan. Jatkolento Vermontiin lähti seuraavana iltapäivänä ja kun siinä välissä piti ehtiä vähän nukkuakin, ei meillä todellisuudessa ollut käytettävissä kuin muutama tunti illalla ja saman verran seuraavana aamuna. Mutta kyllä siinäkin ajassa ehti jo vaikka mitä!

Matkaseuralaiseni ei ollut käynyt New Yorkissa aiemmin, joten päätimme keskittyä Manhattanin ytimessä oleviin perusnähtävyyksiin: Times Square, Rockefeller Center, Top of the Rock, Battery Park jne. Hotellimme sijaitsi Grand Central Stationin vieressä, joten kaupunkiin tutustuminen oli helppo aloittaa sieltä ja jatkaa sitten kävelyä kohti Times Squaren valomerta. Manhattanin ruutukaava tekee liikkumisen helpoksi eivätkä välimatkatkaan ole niin pitkiä kuin kuvittelisi. Jalkaisin pääsee siis kulkemaan yllättävänkin kätevästi, ellei sitten iltamyöhällä väsyneenä kadota kokonaan suuntavaistoaan. Meillehän ei toki tietenkään käynyt näin, pois se meistä... Saavuimme muutaman mutkan kautta takaisin hotellille yhdentoista maissa illalla jalat muussina, mukanamme noutoruokaa Shake Sackista ja aikomuksenamme katsoa Saturday Night Live oikeasti livenä. No, kuorsaus kuului molemmista sängyistä siinä kohtaa kun lähetys alkoi, mutta ehkä sen ansiosta pääsimme oikeasti aikaisin liikkeelle seuraavana aamuna.

Seuraavan päivän tavoitteenamme oli saada taatusti terveellinen (lue: yltiötuhti) jenkkiaamupala sekä tehdä vähän laajempi kierros Manhattanilla. Päätimme säästää jalkaparkojamme hyppäämällä turistibussin kyytiin, näin saimme myös vähän kattavamman kuvan kuin kävellen olisi ollut mahdollista. Päädyimme lopulta tekemään kiertoajelumme Hop on, hop off -bussissa ilman yhtään välipysähdystä, sillä aikataulumme alkoi käydä tiukaksi. Tai ei kai meillä muuten olisi mikään kiire ollut, mutta kun oli pakko saada  vielä oikeaa New York cheesecakea ennen lähtöä. First things first ja silleen.

Vaikka tällä kertaa reissussa ei ollut sitä samaa uutuudenviehätystä ja vau-efektiä kuin ensimmäisellä vierailulla, olen edelleen sitä mieltä, että New York on yksi kiehtovimmista kaupungeista joissa olen käynyt. Toivottavasti pääsisin sinne pian uudelleen, sillä kertaa vähän pidemmäksi aikaa. Niin ja mieluiten loppukeväästä tai alkusyksystä, jolloin kaupunki olisi taatusti parhaimmillaan. Elokuvan ulkoilmanäytös Battery Parkissa, pyöräilyä ja piknik Central Parkissa, vierailu Staten Islandilla, päiväkävely High Linella... Saahan sitä ainakin haaveilla, hyvällä tuurilla toiveet käyvät joskus toteenkin!

Hiljaiseloa

Blogissa ei ole tapahtunut mitään sitten marraskuun. Ties kuinka monta kertaa olen suunnitellut avaavani koneen ja kertovani tänne mitä kuuluu, ottanut jopa kuvia erinäisiä blogipostauksia varten ja sitten kuitenkin antanut olla. Bloggaaminen on tuntunut aika toisarvoiselta tässä kuviossa, jossa on ollut välillä vaikea saada pysymään päätä pinnalla. Stressinsietokykyni ei ehkä muutenkaan ole parasta A-luokkaa, mutta joulu- ja tammikuu olivat hektisyydessään sellaisia, että moni teräshermoisempikin olisi todennäköisesti hengästynyt ainakin hiukan.

Kun reilun kahden viikon ajanjaksolle osuu kolme ulkomaan työreissua, joista yksi vielä eri mantereelle, saa työn ja perheen yhteensovittaminen ihan uudet mittasuhteet. Vaikka tietää, että kyse on vain lyhyestä ajanjaksosta eikä pysyvästä olotilasta, ja vaikka voi luottaa sataprosenttisesti siihen, että kotona on homma hanskassa, ei kaikki ole sujunut ihan kivuttomasti. Vaikka samaan aikaan olen innoissani uusista työhaasteista, on hetkittäin tuntunut aika pahalta lähteä pois kotoa, käydä siellä välillä vain kääntymässä ja lähteä taas. Riittämättömyyden tunne ja huono omatunto tuntuvat olevan vakituisia seuralaisia siinä tavanomaisemmassakin arjessa, mutta kun siihen heitetään päälle poikkeustilanne ja kymmenen yötä pois kotoa, sitä alkaa tuntea itsensä oikein vuoden vanhemmaksi. Onneksi lapsi ei ole reagoinut poissaolooni mitenkään suuremmin, vaikka toki äidin syli on viime aikoina ollut erityisen tärkeä.

En koe koskaan olleeni varsinaisesti ikävoivää tyyppiä, mutta viime ajat ovat osoittaneet olleeni sen suhteen väärässä, tai sitten äitiys on muttanut minua. Jo ensimmäisellä matkallani huomasin tuijottelevani haikeana lentokentällä olevia perheitä, vaikka aamulla jätetyistä hyvästeistä ei ollut ehtinyt kulua vielä kymmentäkään tuntia. Toisella reissulla emme päässeet aikaeron takia juurikaan soittelemaan, vaan yhteydenpito tapahtui lähinnä Whatsapp-viestein ja videoin. Kun yhtenä päivänä palaverien välissä huomasin Suomessa olevan juuri sopivati nukkumaanmenoaika, päätin soittaa pikaiset hyvänyöntoivotukset kotiin. Virhe. Sain vain vaivoin pidäteltyä itkuni hillityssä mittakaavassa ja kahden minuutin puhelun jälkeen nieleskelin ankarasti kyyneleitä siinä vaiheessa, kun piti aloittaa se seuraava palaveri.  Kolmannelle matkalle lähtiessä edellinen yö meni sängyssä pyöriskelyksi ja kellon soittaessa 4.30 en ollut varma, olinko nukkunut silmäystäkään. Hiippaillessani pimeässä kodissa tavaroita kasaan mietin, pystyisinkö lähtemään silittämättä pinnasängyssään tuhisevaa pientä, jotten vaan vahingossakaan herättäisi häntä. En pystynyt, ei se oikeastaan ollut edes vaihtoehto.

Viime aikoina työ on hallinnut ajankäytön lisäksi myös ajatuksia niin, että on tuntunut lähes absurdilta kuulla esimerkiksi ystävien aloittaneen uusia harrastuksia. Mitä, onko jollakulla muka varaa moiseen ylellisyyteen? Oikeastiko jollain on energiaa tehdä muutakin kuin töitä ja yrittää siinä sivussa pitää huolta, ettei lapsi täysin vieraannu vanhemmastaan? Monista arkisista asioista huolehtiminenkin on viime aikoina ollut vähän liikaa vaadittu. Laskujen eräpäivät on ylitetty, pyykkikori täyttynyt äärimilleen ja matkalaukku seissyt työhuoneessa vain puolittain purettuna pian pari viikkoa. Tänään petasin sängyn ensimmäistä kertaa sitten tytön kaksivuotispäivien, joita vietettiin reilu kuukausi sitten. Jonkinasteinen ennätys kai sekin.

Niin että oikeasti ei siis ole ollut hiljaiseloa, aika lailla päinvastoin. Nyt helmikuussa alkaa ehkä vähän helpottaa, luulisin. Tai ainakin toivon niin. Ehkä saan myös aikaiseksi päivitettyä tännekin taas jotain, jos oikein otan asiakseni. Sillä välin koitan keskittyä tekemään yhden asian kerrallaan. Ja yritän muistaa hengittää syvään. Kyllä se siitä.