Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia?

Ennen kuin täällä blogissakin heittäydytään ihan syksy- ja arkimoodiin, niin tässä vielä vähän lisää tunnelmia parin viikon takaisesta kesälomareissustamme Ouluun. Kalajoelta kirjoittelinkin jo yhden kuvapainotteisen postauksen, mutta nyt mennään tarkemmin itse matkan pääkohteeseen, eksoottiseen Ouluun.

Olin jo pitkään puhunut miehelle, että haluaisin käydä Oulussa, sillä olin kuullut kaupungista useita positiivisia kommentteja. Oulusta huhutaan myös löytyvän Suomen parhaan purilaiset, joten samalla reissulla pääsisimme testaamaan Kauppuri 5:n paljon kehutut burgerit. Yövyimme Oulussa kaksi yötä ja majapaikaksi valikoitui miehen työkaverin suosituksesta hotelli Lasaretti, joka oli siisti, viihtyisä ja vieläpä hintatasoltaan hieman huokeampi ydinkeskustan hotelleihin verrattuna. Hotelli sijaitsee joen varressa Lasaretinsaaressa noin vartin kävelymatkan päässä keskustasta. Lasaretinsaari on osa Hupisaarten kaupunginpuistoa, josta löytyy mm. ihanan vehreitä kävelyreittejä, valkoisia puusiltoja, kesäteatteri ja suuri leikkipuistoalue kahviloineen.

Oulussa viettämiemme parin päivän aikana sää oli aivan täydellinen, joten kulutimmekin lähes kaiken ajan ulkona puistoissa, torilla ja keskustan kävelykadulla Rotuaarilla. Kävimme myös Nallikarissa hiekkarannalla, jossa tunnelma oli lähes kuin ulkomailla. Tuuli oli sen verran kova, ettei itseni tehnyt mieli mennä mereen uimaan, mutta mies hoiti sen puolen ja minä sain keskittyä lueskelmaan kirjaa nurmikolla, kun tyttö nukkui päiväuniaan. Nallikarissa olisi ollut myös paljon muuta tekemistä: minigolfia, vauhtipuistoa, kylpylää, ponipihaa ja vaikka mitä muuta, mutta nälkä ajoi meidät takaisin keskustaan parin tunnin rantaloikoilun jälkeen.

Oulusta päällimmäisenä jäi mieleen vesi, sillä sitä tuntui olevan joka puolella. Se saattoi olla myös syy siihen, miksi kaupunki tuntui heti niin viihtyisältä ja kotoisalta - onhan vesi Tampereellakin melko hallitseva elementti kaupunkikuvassa. Oulu puistoalueineen oli kaiken kaikkiaan hyvin vehreä ja keskusta sopivan kompakti, kävellen pääsi lähes joka paikkaan. Aurinkoinen ja lämmin sääkin vaikutti varmasti osaltaan siihen, että koko kaupunki näyttäytyi positiivisessa valossa. Pidin siis Oulusta kovasti ja mielelläni lähden sinne joskus uudelleenkin kesäretkelle.

Entäpä sitten ne Suomen parhaiksi tituleeratut hampurilaiset? Valitettavasti täytyy sanoa, että Kauppuri 5 tuotti pienen pettymyksen. Odotukset olivat varmaan kaikkien lukemieni ylistysten jälkeen nousseet liian korkeiksi, mutta Kauppurin hampurilaiset eivät nousseet omalla listallani kärkeen. Mediumina lupailtu pihvi oli paistettu kypsäksi, itse leivotuksi mainostettu sämpylä ei lopulta juurikaan eronnut kaupan valmiista höttösämpylöistä ja miehen Teurastaja-burgerissa mukana ollut ylikypsä possu ei ollut meidän kummankaan makuun. Ranskalaiset ja sipulirenkaat olivat pakastetavaraa ja niissä oli niin paljon grillimaustetta, että niiden syömistä seuranneen janon sammuttamiseen olisi tarvittu sammiollinen vettä. Paikka oli muutenkin enemmänkin baari kuin ravintola, mikä ei ehkä ollut ihan se miljöö mitä haimme hääpäiväateriallemme. Mutta oma vika, asioista olisi voinut ottaa enemmän selvää etukäteen ja valita illallispaikaksi ehkä jonkun muun. Ruoka ei ollut missään nimessä huonoa, mutta ei myöskään kaiken hypetyksen arvoista. Vähintään yhtä hyviä burgereita saa Tampereella esimerkiksi Nekalan Wanhassa Tapissa tai vähän fiinimmässä ympäristössä August von Trappessa. Ouluun ei siis kannata lähteä pelkästään hampurilaisen perässä, mutta muuten suosittelen lämpimästi!

Paluumatkalla takaisin kotiin poikkesimme pikaisesti Hailuodossa, joka on Perämeren suurin saari. Valitettavasti visiittimme jäi hyvin lyhyeksi, sillä emme mahtuneet ensimmäiseen lauttaan ja seuraavaa odotellessa meni sen verran aikaa, että ehdimme olla paikan päällä vain pari tuntia, josta toinen meni ajamiseen saaren päästä toiseen ja takaisin. Erityisesti jäi harmittamaan, että en ehtinyt käydä kuvaamassa Marjaniemen hiekkarannalla, vaan jouduimme lähtemään ajamaan lautalle juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Sieltä olisi saanut varmasti upeita valokuvia! Seuraavalla kerralla sitten.

Kalajoen hiekat

Tänä kesänä lomaa on ollut reilusti, mutta reissut ovat taloudellisista syistä jääneet vähemmällä. Tällä viikolla teimme kuitenkin pikaisen piipahduksen pohjoiseen, tarkemmin sanottuna Ouluun. Olin saanut jostain päähäni, että Oulu olisi kiva kesäkaupunki ja kaiken lisäksi siellä kuulemma on Suomen parhaat burgerit (tästä myöhemmin lisää). Nokka kohti pohjoista siis! Lähdimme matkaan maanantaina aamupäivällä ja tarkoitus oli selviytyä parin pysähdyksen taktiikalla illaksi Ouluun. Ensimmäinen etappi oli Virroilla sijaitseva Perinnekylä, jossa kävimme lounaalla. Paikka oli yllättävän kiva ja sinne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta tytön päiväuniaika puski päälle. Tarkoituksemme oli ajaa matkan pisin siirtymä hänen nukkuessaan ja seuraava pysähdyspaikka oli suunniteltu Kalajoelle.

Tampereella syntyneenä ja näillä seuduilla kasvaneena olen ehdottomasti enemmän järvi- kuin meri-ihmisiä. En myöskään erityisemmin nauti hiekkarannoista, joten Kalajoen Hiekkasärkkien ei periaatteessa pitänyt olla minulle mikään hittikohde. Halusin kuitenkin pysähtyä siellä ihan uteliaisuudesta ja jotain kummallista tapahtui, sillä ihastuin paikkaan täysillä! Ehkä se oli kohdallemme osunut täydellinen sää ja pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko, ehkä suurimmasta sesongista jo hiljentynyt ranta, ehkä alkavan lomamatkan innostus. Oli syy mikä tahansa, nopeaksi aiottu pysähdyksemme venyi useamman tunnin mittaiseksi. Pitkästä aikaa matkassa ollut kamera räpsyi tiheään, kun yritin tallentaa sitä hienoa tunnelmaa, joka ympäröi meidät lämpimällä hiekkarannalla. Tyttönen nautti vesi- ja hiekkaleikeistä ihan onnessaan ja itsekin uskaltauduin kahlaamaan viileässä merivedessä - kamera kädessä tietenkin. Tuntui ihan kuin olisimme olleet ulkomailla, tai ainakin jossain paljon etelämmässä kuin Perämeren rannalla Lähdimme lopulta ajelemaan kohti Oulua vasta auringonlaskun aikaan illan jo viiletessä. Kalajoen hiekat, toivottavasti tiemme kohtaavat vielä uudestaan! Sitä odotellessa voikin katsella kuvia, niitä nimittäin riittää...

Lisää lomakuvia ja -tunnelmia loppureissusta luvassa, kunhan kerkiän. Stay tuned!

Taas yksi sadepäivä

Tiedetään, säästä valittaminen on ihan tyhjänpäiväistä. Ensinnäkin, se ei hyödytä mitään, koska asiaan ei voi itse vaikuttaa. Toisekseen, maailmassa on ihan oikeitakin ongelmia. Siitä huolimatta en voi olla vähän nurisematta aiheesta. Let's face it - tämä kesä on ollut säiden puolesta ihan paska.

Useimmat meistä suomalaisista talsimme läpi pitkän ja pimeän talvikauden mielessämme toive kesällä koittavasta valosta ja lämmöstä. Keväällä kuoriudumme toppatakeistamme, heitämme hetkelliset hyvästit auton lämmitysjohdolle ja lasten kuravaatteille. Villasukkien jalkaan vetämisen sijaan laitamme lakkaa varpaankynsiin. Mitä lähemmäs juhannusta mennään, sitä useammin televisio unohtuu iltaisin kiinni ja löydämmekin itsemme pyöräretkeltä, iltauinnilta tai puuhailemasta pihamaalta, kuka mistäkin tykkää. Viimeistään heinäkuussa lomakauden alkaessa ihmiset heräävät eloon. Torit täyttyvät leppoisista lounastajista, kaikenkirjavat kesätapahtumat iloisista ihmisistä ja rannat auringonpalvojista. Iltaisinkin kaupungin kaduilla on elämää, saatamme jopa sattumalta törmätä tuttuihin, ihan tuosta noin vaan suunnittelematta ja sopimatta. Välillä sitä oikein ihmettelee, että missä nämä kaikki ihmiset ovat piileskelleet koko vuoden?

Tänä vuonna toiveet pitkästä, kuumasta kesästä ovat kirjaimellisesti vesittyneet matalapaineen alla. Ei aamukahveja aurinkoisella pihamaalla, ei leppoisaa kirjojen lueskelua laiturinnokassa. Ei kuumaa hiekkaa varpaiden välissä, ei viilentävää juomaa terassilla hikisen kaupunkikävelyn päätteeksi. Ei helteessä sormille sulavaa jäätelötötteröä, ei ilta-auringon lempeää lämpöä takapihalla herkullisen grilliaterian päätteeksi. Sen sijaan sadetta, harmaata, viileää ja vielä vähän lisää vettä. Tylsistymistä sisätiloissa, epätoivoista säätiedotusten kyttäämistä ja asteittaista lannistumista sen tosiasian edessä, että ei tästä tosiaan taida tulla kesää. Sandaalit ja sortsit saavat jäädä kaappiin odottamaan parempia aikoja, aurinkorasvakin ehtii härskiintyä tätä menoa ennen kuin sille on tarvetta.

Positiivarit voivat uskotella, että kesä ei ole sää- vaan mielentila. Tekemistä kyllä keksii, jos vain käyttää mielikuvitustaan. Voi lukea kirjoja, katsella elokuvia, järjestellä kaappeja, leipoa sämpylöitä. Voi käydä museoissa, istua kahviloissa, kierrellä kirpputoreja, kyläillä puolin ja toisin. Mutta kun minä en halua, kaikkea tuota ehtii sitten syksymmällä. Haluan aurinkoa, hellettä, valovirtaa akkuihini! Edes muutaman kauniin kesäpäivän, jolloin tehdä niitä asioita, joista voi nauttia vain kesällä. Haluan kaiken sen, mistä olen koko pitkän talven haaveillut. Kesä 2015, vielä ei ole liian myöhäistä - eihän?

Karavaanarit kesä-Suomessa

Edellistä postausta kirjoittelin Yyterin leirintäalueella, tällä kertaa lähetän teille terveisiä Lappeenrannasta hotellihuoneesta. Sen sijaan, että kertoisin reaaliajassa millaista täällä Etelä-Karjalassa on, ajattelin raportoida parin viikon takaisesta Länsi-Suomen kesäretkestämme, jonka teimme siis asuntoautolla. Ehkä joskus parin viikon päästä saatte sitten Lappeenrannan kuulumisia, heh.

Me emme ole koskaan aiemmin matkustaneet asuntoautolla ja kieltämättä suhtauduin hieman skeptisesti kyseiseen matkailumuotoon. Loma, jossa liikutaan paljon paikasta toiseen, ei ole minulle mikään ongelma, päinvastoin valtaosa matkoistamme on ollut juuri sellaisia. Sen sijaan en pidä itseäni minään leirintäalueihmisenä eikä asuntoauto tuntunut mielikuvissani tuovan mitään lisäarvoa verrattuna esimerkiksi siihen, että matkustaisimme henkilöautolla ja yöpyisimme hotellissa. Koska mies kuitenkin suulaaseen tapaansa puhui meille matkailuauton lainaan, oli sille tietysti keksittävä käyttöä. Aikaikkuna matkan tekemiselle oli varsin kapea, mutta tällainen kahden yön reissu oli ihan hyvä startti karavaanariurallemme - pidemmällä reissulla olisi saattanut käydä niin, että se olisi jäänyt ensimmäiseksi ja samalla viimeiseksi.

Lähdimme liikkeelle tiistaina iltapäivällä ja palasimme kotiin yömyöhään torstaina. Noiden kahden ja puolen päivän aikana ehdimme ajaa 600 kilometriä reitillä Pori-Rauma-Pyhämaa-Uusikaupunki-Saariston rengastie-Naantali. Lomasesonki ei juhannuksen jälkeisellä viikolla ollut vielä pyörähtänyt täysillä käyntiin, sillä esimerkiksi leirintäalueilla oli hyvin tilaa eivätkä kaikki kesäkahvilat ym. pikkukohteet olleet vielä käynnistäneet toimintaansa. Lomasääkin vielä teki tuloaan, reissumme aikana nimittäin pääosin satoi. Vaikkei aurinkolaseille ollut juurikaan käyttöä, ei viileä sää silti estänyt miestä uimasta aina kun mahdollista, hrrr.

Matkailuautolla reissaamisesta on glamour kohtalaisen kaukana. Emme ehkä olleet osanneet pakata riittävän järkevästi, sillä tavaraa tuntui pursuavan joka paikasta ja kun levitimme illalla tytön matkasängyn, ei sisällä enää mahtunut liikkumaan. Ahtautta ei ainakaan helpottanut se, että raumalaisesta sisustusliikkeestä lähti matkaan yksi seinähylly... Vaikka sanotaan, että matkailuautolla matkaaminen on kätevää, kun tavarat kulkevat koko ajan mukana, niin kyllä jonkinasteista pakkaamista ja purkamista piti silti tehdä aamuin illoin. Osa karavaanarimatkustelun väitetystä helppoudesta perustunee mukana kulkevaan vessaan ja keittiöön, mutta me emme hyödyntäneet niitä fasiliteetteja lainkaan lukuun ottamatta eväiden säilytystä jääkaapissa. Yläpeti oli auttamattoman ahdas kahdelle tämän kokoiselle ihmiselle ja selkä tuli kipeäksi omasta tyynystä huolimatta. Matkailuauton takaosassa istuessa meteli oli niin kova, että pää tuli kipeäksi. Ei mikään ihme, ettei tyttö oikein viihtynyt perässä itsekseen valveilla, toki ajoitimme isoimmat siirtymät päiväuniaikaan. Kuulostaa varsin houkuttelevalta, eikö?

Ergonomia ennen kaikkea

Vaikka en itse karavaanarihommaan varsinaisesti ihastunutkaan, niin meillä oli kyllä oikein mukava reissu. Matkan varrelle mahtui niin entuudestaan tuttuja kuin uusiakin paikkoja. Vaikka sää ei suosinutkaan, kyllä Suomi vaan on parhaimmillaan kesällä. Useimmat pikkupaikat, joissa ei talviaikaan ole juurikaan nähtävää, heräävät kesällä eloon ja vaikuttavat ihan eri tavalla mielenkiintoisilta. Useimmat vierailemistamme paikoista olisivat erillisen maininnan arvoisia, mutta ainakin Vanha Rauma, Naantali sekä Kustavissa sijaitseva Peterzens olivat sellaisia kohteita, joihin palaisin mielellään uudelleen.  Mies totesi reissussa, että vaikka kotona kaikki onkin helpompaa, niin siitä huolimatta kannattaa lähteä matkaan aina kun se suinkin on mahdollista. Siitä olemme harvinaisen samaa mieltä.