28. kesäkuuta 2017

Viikkokatsaus nro 24

12.6.
Viikko käynnistyi neuvolakäynnillä. Jos ensimmäisessä odotuksessa tuntui siltä, että ramppasin neuvolassa harva se viikko, niin tässä toisessa odotuksessa neuvolakäyntejä on ollut selvästi harvemmin. Ensiodottajia seurataan kai aina tarkemmin kuin uudelleensynnyttäjiä, mutta ilmeisesti myös suositukset ovat tässä välissä muuttuneet. Toki meillä on asuinkuntakin vaihtunut sitten ensimmäisen raskauden, eli sekin saattaa vaikuttaa asiaan. Tämä taisi olla kolmas tai neljäs neuvola koko odotusaikana ja nyt oltiin jo siinä vaiheessa, että sain todistuksen Kelaa varten raskaudesta. Nyt voisi sitten hakea äitiysavustusta, kunhan saisi aikaiseksi. Äitiyspakkauksen ajattelin ottaa tälläkin kertaa, vaikka iso osa esikoisenkin pakkauksen tuotteista jäi käyttämättä. Enemmänkin olen tuumannut, että pakkaus olisi kiva muisto lapsille sitten aikanaan kun he kasvavat isoksi.

13.6.
Tiistaina saimme yllätysvieraita, kun mies oli töistä tullessaan törmännyt moottoritiellä pikkuveljeeni (ei onneksi kirjaimellisesti) ja kutsui tämän ex tempore kylään. Tyttö oli erityisen innoissaan vieraasta ja esitteli enolleen mm. Disneyn prinsessoja Lumikista Tuhkimoon ja Bellestä Auroraan prinsessakirjastaan. Tai jos tarkkoja ollaan, prinsessakirja on minun, sillä sain sen joskus vuosia sitten lahjaksi mieheltä. Itse en ole kirjaa kovin ahkerasti lukenut, mutta nyt kun tyttö on saanut kunnon prinsessavaihteen päälle, pitäisi kirjan tarinoita lukea lähes joka päivä. Kirjassahan olisi myös iiiihana äänitoiminto, mutta paristot ovat onneksi loppuneet ja uusia ei ole jostain kumman syystä asennettu.

14.6.
Keskiviikkona tein tortilloja ja tarkoituksenani oli laittaa yhdeksi lisukkeeksi guacamolea. Avokadot eivät kuitenkaan olleet riittävän kypsiä muussattavaksi, joten päädyin soveltamaan tällaisen salsan ja guacamolen välimuodon, jossa oli avokado- ja tomaattikuutioiden sekä punasipulin lisäksi kaikkia lempimakujani: korianteria, limeä ja valkosipulia. Oli muuten aivan älyttömän hyvää! Joskus ruoka onnistuu vähän kuin vahingossa ja tämä oli yksi niitä kertoja.

15.6.
Maanantaina Lidlistä ostettu liljakimppu antoi odottaa melko pitkään ennen kuin ensimmäiset kukat suvaitsivat aueta. Seurasimme tytön kanssa jännityksellä tilanteen etenemistä monta päivää, kunnes vihdoin torstaina päiväkodista ja töistä kotiuduttuamme saimme ihastella ensimmäistä hehkuvan keltaista liljaa. Kovin kauaa en ehtinyt kimpusta iloita, sillä muutaman päivän viikonloppureissulta palatessani maljakossa oli jäljellä enää nuupahtaneita kukkia sekä hämmentävän paljon aukemattomia nuppuja. No mutta ainakin tuon pienen hetken kimppu oli oikein kaunis.

16.6.
Perjantaina suuntasimme pääkaupunkiin Taste of Helsinki -tapahtumaan, jonne voitin liput Emmin Instagram-arvonnassa. Kerrankin mulla kävi arpaonni! Oli tosin lähellä että liput olisivat jääneet käyttämättä, sillä sekoilin vähän päivämäärissä ja buukkasin samalle viikonlopulle ulkomaanreissun. Ajatus Helsinki-viikonlopusta toteutettiin siis hieman typistetysti siten, että ajoimme perjantai-illaksi Helsinkiin nauttimaan tästä vähän erilaisesta piknikistä, yövyimme lentokenttähotellissa Vantaalla ja minä karkasin sitten aamuvarhain lentokentälle muun perheen jäädessä vielä koisimaan hotellille. Erittäin toimiva ratkaisu omalta kannaltani, pisteet miehelle kun suostui näin lyhyeen reissuun. Itse tapahtuma oli jälleen tosi kiva, annokset olivat maistuvia ja sääkin suosi. Tapahtumasta ja ruuista voit lukea tarkemmin esim. täältä tai täältä. Tuo Einon hehkuttama Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan ruskistetun voin makuinen jäätelö oli muuten ihan kaikkien kehujen arvoista. Josko sitä ensi vuonna pääsisi itsekin osallistumaan tapahtumaan niin, että voisi nauttia myös shampanjabaarien tarjonnasta...

 17.6.
Lauantaina suuntasimme ystäväni kanssa Amsterdamiin. Lento lähti jo kahdeksalta aamulla, mikä tarkoitti sitä että matkaseuralaiseni oli lähtenyt ajelemaan Tampereelta kohti lentokenttää neljän aikaan aamuyöstä ruhtinaallisten yhden tunnin yöunien jälkeen. Ei siis mikään ihme, että kun viimein saimme määränpäässä hotellihuoneen, kävimme ensimmäiseksi ottamassa pienet päiväunet. Pääsimme lopulta liikenteeseen kolmen jälkeen iltapäivällä ja kunnon turistien tavoin hyppäsimme Hop On, Hop Off -bussiin, jolla otimme kaupungin haltuun. Itse olin Amsterdamissa jo kolmatta kertaa, mutta matkaseurani oli ensimmäisellä vierailullaan, joten perusnähtävyyksissä ja kaupunkikuvassa riitti ihmeteltävää. Täytyy myöntää, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavuudenhaluisempi olen myös matkustamisen suhteen. En ole koskaan ollut mikään reppureissaaja, mutta kuitenkin selkeästi enemmän omatoimi- kuin pakettimatkailija. Nyt taas tuntuu, että mitä helpommalla pääsee, sen parempi. Siinä mielessä esim. tällainen turistibussikierros on oikein passeli. Myöskään majoituksesta emme tinkineet ja yövyimmekin varsin laadukkaassa hotellissa, joka oli kyllä sekä sijaintinsa puolesta että muutenkin oikein oivallinen valinta. Tästä ehkä vielä myöhemmin lisää, jos saan aikaiseksi tehdä oman postauksensa Amsterdamin reissusta.

 18.6.
Viikko päättyi helteisissä merkeissä lämpömittarin kivutessa lähelle kolmeakymmentä astetta. Sain vetää ensimmäistä kertaa tänä kesänä ylleni hellemekon ja jalkaan sandaalit. Kaupunkikiertelyyn ilma oli jopa vähän turhan lämmin, mutta riittävillä juoma- ja lepotauoilla selvisimme päivästä kunnialla. Syöminen tosin unohtui päivällä, mutta nautimme sentään nämä Stroopwafelit Museumpleinin markkinoilla. Itselleni nämä keksit ovat lapsuuden harvinaista herkkua, joita sai aina kerran tai kaksi vuodessa Hollannissa asuvan kummitätini vieraillessa Suomessa. Kutsuimme näitä lapsena jostain syystä hunajakekseiksi, mutta hunajaahan näiden vohveleiden välissä ei ole, vaan siirappimaista karamellikastiketta. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan vohvelikeksejä tuoreeltaan ja olihan tämä nyt ihan superherkkua. Melkein pelkästään näiden takia kannattaa matkustaa Amsterdamiin.

25. kesäkuuta 2017

Viikkokatsaus nro 23

5.6.
Tämä oli ainoa kuva ko. viikon maanantailta ja nyt on jo päässyt unohtumaan, oliko tässä kuvassa joku pointtikin...? Tytön päikkykaveri oli siis jakanut synttäriensä kunniaksi kaikille tarroja ja illalla lapsi keksi, että tarrat voisi liimata äidin käteen. Näinhän me sitten tehtiin. Siinä on Star Wars- ja koiratarrat sulassa sovussa keskenään, varsin tyylikästä.

6.6.
Tiistaina omenapuu alkoi vihdoin kukkia! Niin kaunista, että oli pakko mennä vielä iltamyöhällä kuvailemaan, vaikka kotiuduin työpaikan virkistyspäivästä vasta lähempänä yhtätoista. Kovin lyhytaikaiseksi jäi tämä ilo, sillä rankkasateet veivät kukat pian mennessään, mutta onpahan nyt ainakin ikuistettu kuviin tämän vuoden kukinnot. Saa nähdä tuleeko syksyllä yhtään omenaa, varsinkaan syömäkelpoista sellaista. Aina sitä voi toivoa, mutta kahden aiemman vuoden perusteella en aseta kovin korkeita odotuksia.

7.6.
Teen näemmä kaiken vähän jälkijunassa, kun pääsin edellisviikon Me Naisten kimppuun vasta siinä vaiheessa, kun seuraavakin numero taisi jo odotella postilaatikossa. Kuvaan tuli ikuistettua myös yksi tämän hetken suosikki-iltapaloista: sekoitus turkkilaista jogurttia, proteiinivanukasta ja pakastemarjoja. Entistä parempaa tästä tulee, kun pian pääsee vaihtamaan pakastemarjat tuoreisiin. Vielä mansikoiden ja muiden marjojen hinnat ovat aika suolaisia, mutta toivotaan että marjasesonki pääsisi pian kunnolla käyntiin. Takapihalla meillä on muutama mustikkapensas, jotka ovat tuottaneet mukavasti satoa edelliskesinä. Olisipa nytkin yhtä hyvä mustikkavuosi.

8.6.
Torstaina kävimme tytön kanssa hoitamassa asioita Ideaparkissa. Yritin etsiä itselleni jotain vaatetta viikonlopun kesäjuhliin, mutta huonolla menestyksellä. Tyttö sai sentään uuden pyöräilykypärän, joka tuli tosiaan tarpeeseen. Jotain vaatettakin taisi neidille tarttua matkaan, mutta reissun kohokohta oli kuitenkin tuo ravintolan leikkipaikka, josta lapsi jaksaa innostua kerta toisensa jälkeen. Food Park-ravintolamaailman sisustuksen suunnitellut tyyppi on kyllä todella irrotellut tuon projektin kanssa, sillä missään muussa paikassa en ole nähnyt yhtä ainutlaatuista yhdistelmää antiikin aikaisia marmoripatsaiden ja -pylväiden jäljitelmiä, feikkisypressejä, amerikanautoja ja sarjakuvahahmoja. Ruokalistallakin on sekoitettu kaikkea mahdollista eri ravintoloiden listoilta, joten sisustus tukee kyllä konseptia, mutta onhan tuo nyt vaan niin överi ja kitsch. Aika usein tuonne silti tulee mentyä jos Ideaparkissa käymme, koska leikkipaikka on niin hitti tytön mielestä.

9.6.
Perjantaina mies ja tyttö olivat menneet suoraan päiväkodista uimarannalle ja ajattelin yllättää heidät viemällä rannalle eväät. Valitettavasti rankkasade ehti yllättää ennen kuin ehdin töistä rannalle, joten Arnoldsin bagelit ja donitsit herkuteltiin sitten kotona sateen ropinaa kuunnelleen.  

 10.6.
Lauantaina oli firman kesäjuhlat. Frenckellin sisäpiha oli tunnelmallinen juhlapaikka ja sääkin suosi mukavasti. Juhlissa esiintyneen Egotripin olen tainnut nähdä livenä viimeksi penkkaripäivänämme, eli melkoisen pitkään on tuo bändi veivannut keikkalavoja. Jaksoin juhlia yllättävän hyvin ja jatkoin iltaa jopa yökerhoon. Nukkumaan pääsin lopulta vasta puoli neljän aikaan, mikä kostautuikin sitten seuraavana päivänä hillittömänä väsymyksenä ja krapulaisena olona, vaikken toki pisaraakaan ottanut illan aikana. Mielestäni jaksoin ensimmäisessä odotuksessa hillua ja valvoa huomattavasti paremmin. Silloin ei tosin ollutkaan vielä nahkavekkaria herättämässä aamuseitsemältä, vaan nukkua sai halutessaan vaikka puolillepäivin. Nykyään sellaisesta voi vain unelmoida.

11.6.
Sunnuntai vietettiin siis varsin väsyneissä merkeissä. Olimme tytön kanssa kahdestaan miehen lähtiessä jo aamusta polkemaan parinsadan kilometrin lenkkiä Pirkan Pyöräilyyn. Käytin häpeilemättä televisiota lapsenvahtina, jotta sain torkkua hieman univelkaa pois tytön katsellessa Frozenia. Elokuvan innoittamana lapsi halusi pukeutua Elsaksi kun lähdimme mummulaan syömään. Samassa asussa kävimme myös ottamassa iskän ja kummisedän illansuussa vastaan pyöräilyn maalialueella. Aikamoinen suoritus mieheltä, joka ei ole noin pitkää lenkkiä polkenut koskaan ja teki sen vieläpä lainapyörällä! Kyllähän moinen nyt ansaitsee ihan kuninkaallisen vastaanoton.

14. kesäkuuta 2017

Viikkokatsaus nro 22

29.5.
Viikon alkajaisiksi pääsimme katsomaan ystäväpariskunnan viiden päivän ikäistä esikoista. Käsittämättömän tuuheatukkainen pikkumies nukkui melkein koko vierailumme ajan, mutta heräsi onneksi lopulta niin, että ehdin häntä vähän sylitelläkin. Tuliaiset vauvalle haimme Babystylesta, joka on yksi niitä kauppoja, josta en ennen omaa lasta tiennyt mitään, mutta jossa nykyään vierailen mieluusti. Olen erityisen ihastunut noihin Done by Deer -merkkisiin tuotteisiin, joita tuli hankittua myös kälyn vauvajuhliin. Niin paljon kaikkea ihanaa ja suloista on tarjolla pienille nykyään! 

30.5.
Tiistaina oli jälleen yksi sateinen päivä. Säästä huolimatta innostuin illalla pyörimään takapihamme ainoan omenapuun ympärillä kameran kanssa. Pari vuotta sitten vietimme ensimmäistä kesäämme nykyisessä kodissa ja jännityksellä odotimme, mitä kaikkea pihamaalta oikein ilmestyykään esiin. Silloin omenapuuhun ei tullut kukan kukkaa, mutta sen juurelle kasvoi komeat määrät liljoja. Viime kesänä omenankukkia tuli jonkin verran, kun taas liljoja nousi maasta vain pari hassua. Tänä kesänä näyttäisi siltä, että sekä omenapuu että liljat mahtuvat kukkimaan sulassa sovussa. Näköjään mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän jaksaa ihastella kukkia ja luonnon heräämistä. Edelleenkään en jaksa nähdä kovin paljoa vaivaa pihan laittamisen eteen, mutta ehkä sekin aika tulee vielä. Jos nyt edes muutaman kesäkukan saisi laitettua, niin hyvä. Haaveilemani pionipenkin toteutus seuraa sitten joskus myöhemmin.

31.5.
Keskiviikkona saimme vieraita, kun veljeni saapui poikansa kanssa meille pannukakun houkuttelemana. Pikkumiehellä oli sopivasti päällä body, jonka ostin hänelle joululahjaksi ennen hänen syntymäänsä. Mr. Wise Guy oli vähän kiukkuisella päällä saatuaan edellispäivänä rokotteet, mutta viihtyi sentään jonkin aikaa myös lattialla pötköttelemässä, että täti sai räpsittyä kuvia serkusten touhuista. Samalla muistin, kuinka haastavaa noiden pikkuisten kuvaaminen onkaan, kun koko ajan joku raaja huitoo menemään ja ilmeetkin ovat aika hallitsemattomia. Kuvia pitää ottaa kymmenittäin, että saa edes yhden onnistuneen. Tyttö jaksaa joka kerran kysellä, joko vauvaserkku on kasvanut isoksi. Aina se hämmästyttää yhtä paljon, että miten se vauva voikin olla vielä niin pieni. Kovasti jo odoteltaisiin Maukka-vauvasta leikkikaveria. 

 1.6.
Torstaina puhelin piippasi "Kuka lähtee siiville?" sopivasti siinä kohtaa, kun olisi pitänyt aloittaa ruuanlaitto. Tartuimme kutsuun ja kävimme Sticky Wingersissä. Tilasin uteliaisuudesta jälkiruuaksi friteerattua jäätelöä. Annoksen saapuessa koko pöytäseurue purskahti nauruun - aivan hervottoman kokoinen pläjäys! Taikinakuoreen kääritty jättimäinen jäätelöpallo tarjoiltiin kermavaahtovuoren päältä suklaakastikkeella höystettynä ja annos oli todella niin suuri, että siitä riitti neljälle ihmiselle. Omaan makuuni tämä ei ollut edes kovin hyvää, mutta tulipahan kokeiltua.

2.6.
Perjantaina koitti kauan odotettu päivä, kun kävimme rakenneultrassa. Niin, tämän myötä paljastettakoon, että perheeseemme odotetaan syksyllä saapuvaksi toista lasta. <3 Ultran mukaan kaikki on kuten pitääkin, joten ehkä tässä voi alkaa vähitellen oikeasti orientoitua siihen, että lokakuusta alkaen meillä eletäänkin neljän tähden arkea. On ollut kieltämättä vähän hassua kirjoitella blogiin kuulumisia, kun niin suuresti elämään ja päivittäiseen arkeen vaikuttava asia on pitänyt rajata pois aihealueista. Käytännössä kuitenkin lähes koko tämä vuosi on eletty odotusta ja blogin viikkokatsaukset ovat kulkeneet käsi kädessä raskausviikkojen kanssa. Mutta nyt kun se on sanottu julkisesti ääneen, tullaan raskaus- ja vauvajuttuja varmasti näkemään blogissa jatkossa enemmänkin. Sinänsä huvittavaa, että edellisen 365-projektini aikana tulin myös raskaaksi. Esikoisen odotusta tuli jonkin verran dokumentoitua silloiseen blogiin ja lopulta lähdin synnyttämään muutama tunti 365:n kuvan ottamisen jälkeen. Tällä kertaa myös vauvan syntymä ja ensikuukaudet ehtivät mukaan blogiin, jos vain kaikki menee hyvin. Toivottavasti menisi, sitä kovasti toivomme.

3.6.
Lauantaina olimme serkkuni yo-juhlissa. Koko viikon sää oli ollut todella kylmä ja sateinen, mutta juhlapäivälle saatiin lopulta upea auringonpaiste. Juhlat pidettiin ylioppilaan kotona idyllisellä Käpylän puutaloalueella kukkivien omenapuiden katveessa. Kyllä kelpasi paistatella päivää ja nauttia juhlatunnelmasta, kun puitteet olivat niin mahtavasti kohdillaan. Päivänsankari yllytettiin jossain vaiheessa iltaa vanhan harrastuksensa pariin esittelemään taitojaan diabololla. Esityksestä ja ylioppilaan saamista huimista suosionosoituksista innostuneena myös tyttömme päätti pistää oman shown pystyyn. Ensin hän tanssi ja kun juhlavieraiden mielenkiinto alkoi hiipua, laulaa luritti vielä pari laulua päälle. En tiedä mistä ihmeestä tuo esiintymisgeeni on tullut, mutta neiti nauttii kyllä melkoisesti saadessaan olla huomion keskipisteenä. Itse en muista lapsena olleeni yhtään noin innokas saati rohkea esiintyjä.

4.6.
Sunnuntaina kävimme ajelulla Lielahden Hiedanrannassa, jonne on rakentumassa kokonaan uusi kaupunginosa. Tällä hetkellä alueella on käynnissä varsin mielenkiintoinen kokeilu Välikainen Hiedanranta, jonka puitteissa Tampereen kaupunki avaa alueella toimintamahdollisuuksia mm. tapahtumien, työpajatoiminnan ja yhteisöllisten hankkeiden myötä. Hiedanrannan Pajalla työskentelee taiteilijoita ja käsityöläisiä, kulttuuritila Kuivaamolla järjestetään erilaisia tapahtumia, Lielahden Kartanolla toimii kesäkahvila ja alueelle rakentuu parhaillaan myös sisäskeittihalli. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikan päällä! Itseäni jäi kiinnostamaan sekä alueen historia että sen tulevaisuuden suunnitelmat sen verran paljon, että mielelläni menisin tuonne uudestaan opastetulle kierrokselle. Järjestetäänköhän sellaisia?

3. kesäkuuta 2017

Viikkokatsaus nro 21

22.5.
Viikko aloitettiin kokkailemalla yhdessä tytön kanssa. Teimme edellisviikon tortillantähteistä suolaisen piirakan, josta tuli aivan älyttömän hyvää. Jauhelihaa, salsaa, kirsikkatomaatteja, punasipulia, juustoraastetta, nachoja ja ranskankermaa - ei voi mennä pieleen! Mies ei ehtinyt odotella että saimme leipomuksemme ulos uunista, vaan lähti ajelemaan kohti Turun satamaa ja työreissua Ahvenanmaalle, joten jouduimme tuhoamaan piirakan tytön kanssa kahdestaan. Ja voin kertoa, että siihen ei montaa päivää mennyt. Söimme nimittäin heti maanantaina tuosta sekä päivällisen että iltapalan ja kappas vaan, vuokaan ei jäänyt kuin puolikas.

23.5.
Tiistaina vietettiin päiväkodin kevätjuhlaa. Mies ei päässyt paikalle ollessaan työmatkalla, joten yritin sitten parhaani mukaan dokumentoida kuvin ja videoin tapahtumia hänellekin. Tämä kuvastaa jotenkin hyvin meidän tyttöä ja hänen luonnettaan. Juhlaa ja ohjelmanumeroita oli harjoiteltu ahkerasti ja jokaiselle oli osoitettu oma paikka penkillä. Kaksi lasta oli ilmeisesti sairastunut, joten penkille jäi pari tyhjää paikkaa. Yritin huikata tytölle, että siirtyisi istumaan keskemmälle muiden viereen, mutta ei. Hän ilmoitti totisena, että tässä on hänen paikkansa eikä hän voi siirtyä. Niin tyttö kökötti sitten hassun näköisesti yksinään penkin päässä koko juhlan ajan pitäen sopivan hajuraon vieruskaveriin. Kovin on kuuliainen ja sääntöorientoitunut tämä meidän neiti.

24.5.
Keskiviikkona mies kotiutui Ahvenanmaalta ja saimme kerrankin tuliaisia työreissulta. Hän siis matkustaa useamman kerran viikossa työnsä puolesta, mutta vain kotimaassa, joten tuliaisia ei yleensä tule. Nyt kun kohde oli poikkeuksellisesti sellainen jonne mennään laivalla, aloin heti vienosti vihjailla reissutuomisista. Ja ihan mukavasti sitä taxfreeta hän olikin sitten hyödyntänyt, peräti kahden risteilylahjakortin arvosta. Kuvasta siis puuttuvat kaikki karkit, alkoholit ja miehen omat ostokset. Katsotaan koska pääsemme koko porukalla lähtemään laivalle, kiva olisi kyllä mennä.

25.5.
Helatorstain heräteostoksina meillä on nyt uusi patja, petari, tyynyt ja peitot. Lähdimme siis Jyskin avajaisista hakemaan kukkapurkkia, mutta matkaan tarttui "vähän" jotain muutakin. Olen puhunut uusista patjoista pitkään ja kävimmekin jo pari viikkoa sitten Unikulmassa koemakaamassa muutamia, mutta niiden hintalappu oli aivan omaa luokkaansa. Mies näki selvästi tilaisuutensa tulleen Jyskin avajaistarjousten myötä, sillä saimme nyt tämän setin noin kymmenesosalla Unikulman hinnasta. Toki laatu on varmasti aivan eri luokkaa, mutta ovat nämä kuitenkin selvästi paremmat kuin vanhat patjamme. Valitsimme tietoisesti hyvin jämäkät patjat ja kieltämättä nyt on ollut vähän totuttelua siihen, ettei sänky olekaan enää pehmeän upottava pesä.  Selälle tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto, joten se mikä nukkumaanmenon mukavuudessa menetetään, korvautuu kyllä aamulla selkäkipujen puutteella.

26.5.
Perjantaina suuntasimme maalle anoppilaan ja nappasimme myös likan serkkutytön kyytiin. Sää oli yllättävän lämmin ja aurinkoinen, joten virittelimme pihamaalle pizzapiknikin. Pääsimme kunnolla kesätunnelmaan, kun mies lämmitti rantasaunan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Hän myös pulahti useampaan otteeseen uimaan hyisen kylmään järveen muiden saunojien tyytyessä kokeilemaan vettä vain varpaankärjellään. Hullu mikä hullu. Itse taidan säästää talviturkin kastamisen jonnekin tuonne heinäkuulle, kun vesi alkaa olla parikymmentäasteista. Ellei sitten vielä heinäkuussakin sada räntää.

27.5.
Lauantai-iltana olimme tytön kanssa kaksin kotona miehen lähdettyä humputtelemaan. Saatuani lapsen nukkumaan virittelin Ruudusta Vain Elämää -ohjelman uusimmat jaksot. Olin alkuun vähän skeptinen tämän kauden suhteen, sillä se tuli niin nopeasti edeltävän jälkeen. En ole mitenkään henkilökohtaisesti kiintynyt Hirvensalmeen ja Satulinnaan, mutta silti ohjelman kuvausten siirtäminen Espanjaan ei oikein innostanut. Kieltämättä koko hommassa tuntui olevan vähän rahastuksen makua. Lisäksi tällä kaudella on ollut mukana useampi sellainen henkilö, jotka eivät kuulu omiin suosikkeihini. Varsinkin Olli Lindholm on ollut enemmänkin siellä inhokki-listalla ja Laura Voutilainenkin on monipuolisuudestaan huolimatta vaikuttanut aina jotenkin teennäiseltä ja ylimieliseltä. Myös päivien pätkiminen kahteen eri jaksoon tuntui hölmöltä ratkaisulta.

Ennakkoluuloistani huolimatta tämä kausi on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Vaikka alkuun en meinannut päästä vauhtiin, olen nyt katsonut jokaisen jakson Ruudusta vuoroin nauraen, vuoroin itkien mukana. Ei Ollista ja Laurasta ehkä vieläkään mitään lemppareita ole tullut, mutta varsinkin Laura on kyllä niin huikean taitava, että pakkohan siitä on vähän tykätä. Olli ei edelleenkään vakuuta laulutaidoillaan, mutta persoonana hän ei olekaan ihan niin läpeensä ärsyttävä kuin olen aiemmin luullut. Samu Haber on ollut todella hauska, Petra symppis ja Robin aivan ihqu hieman naiivissakin positiivisuudessaan. Irinasta olen tykännyt aina ja tämän myötä tykkään vielä enemmän - niin huippuhyvä laulaja ja samalla ihanan tavallinen persoona. Ainostaan kauden kiintiöräppäri Nikke Ankaran suhteen mielikuva ei ole järin positiivinen, vaikka hän toki saakin pisteet siitä, että puhuu mielenterveysongelmistaan avoimesti. Kukkahattuni on vähän tärissyt Niken heittäessä Petralle aika rasvaista läppää. Vaikka se olisikin ollut vain huumoria, on se tuntunut jotenkin kiusalliselta ja sopimattomalta. Mutta se täytyy Niken eduksia sanoa, että hänen kappaleensa ovat kyllä genressään ihan hyviä ja tarttuvia.

Ymmärrän, miksi Vain Elämää -formaatti ärsyttää monia. Kyse on kuitenkin pääasiassa vanhojen biisien uudelleenlämmittelystä ja artistien keskinäisestä kehumisesta. Minuun tämä silti uppoaa kuin väärä raha. On mielenkiintoista kuulla tarinoita biisien takaa, tutustua laulajiin paremmin ja kuulla, millaisia tulkintoja he toistensa kappaleista tekevät. Moni ohjelmassa esitetty versio on pessyt alkuperäisen ja useampi artisti on päässyt näyttämään taitonsa ja muuntautumiskykynsä. Ehkä olen vähän helppo, kun tykkään tällaisesta massoille suunnatusta hömpästä, mutta sittenpähän olen.

28.5.
Muistatteko, kun ostin joskus huhtikuussa Supermessuilta tämän kasvin? Ai ette? No ei se mitään, kerron tämän kuitenkin. Nyt kun vihdoin tällä viikolla sain hankittua sopivan kokoisen ruukun tälle sinisarjan juurakolle, oli korkea aika istuttaa kasvi. Hieman kituliaalta se kyllä näytti, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ehkä se siitä vielä innostuu kasvamaan, vaikka joutuikin odottelemaan melko vaatimattomissa olosuhteissa viikkotolkulla, että laiska puutarhuri sai aikaiseksi hoitaa istutuksen. Huvittavaa tässä on se, että istuttamiseen meni noin kolme minuuttia, eli mistään isosta hommasta ei todellakaan ollut kyse. Saamattomuuteni sijaan voin kuitenkin vedota siihen, että sää on ollut tähän asti liian kylmä. Olisiko ihan kohtuutonta toivoa, että tässä vaiheessa vuotta ei tulisi enää enempää yöpakkasia...?