Raparperi-mascarponepiirakka

Päätin helatorstain kunniaksi verrytellä pitkästä aikaa jauhopeukaloani (kyllä, aina löytyy hyvä tekosyy leipoa) ja tehdä jotain hyvää raparperista. Halusin yhdistää kirpeään raparperiin jotain kermaisen pehmeää ja päädyin perinteisen maitorahkan tai kermaviilin sijaan mascarponeen. Hain insipiraatiota mm. tästä reseptistä ja sovelsin siitä seuraavanlaisen lopputuloksen. Piirakan ulkonäkö ja surkeat kuvat eivät todellakaan tee oikeutta piirakan herkulliselle maulle!

Pohja:

150 g voita

1,5 dl sokeria

1 kananmuna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Täyte:

1,5 dl maitoa

0,5 dl vaniljakreemijauhetta

250 g mascarponea

1 kananmuna

n. 300 g raparperia

(2 rkl sokeria)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää parissa erässä taikinaan.  Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa maito ja vaniljakreemijauhe sekaisin. Kun seos on hieman paksuuntunut, vatkaa joukkoon mascarponejuusto ja kananmuna. Levitä täyteseos pohjan päälle. Kuori ja pilko raparperit ja asettele ne piirakan pinnalle. Halutessasi voit vielä ripotella sokeria raparperien päälle, mutta se ei ole välttämätöntä, pohja ja täyte ovat jo itsessään sen verran makeita.

Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pohja kypsynyt. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Kerran vätys, aina vätys?

Törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa oheiseen lausahdukseen. En ole lukenut juttua, jonka yhteydestä tuo kommentti on, joten en tiedä kuinka pahasti asiayhteydestä irrotettu se on. Siitä huolimatta täytyy olla eri mieltä Katja Ståhlin kanssa siitä, että lapsen saaminen olisi jotenkin muuttanut minua ahkerampaan tai aikaansaavampaan suuntaan. En nimittäin saa aikaiseksi yhtään sen enempää nytkään kuin ennen lasta.

Voin rehellisesti myöntää, että olen aina ollut vähän vätys. Olen esimerkiksi koko ikäni myöhästellyt, koska en vain saa aikaiseksi ryhtyä lähtöpuuhiin ajoissa. Viimeksi eilen juoksin pää alun perin suihkun jäljiltä, lopulta ehkä hiestä märkänä lounastapaamiseen, koska kaksi ja puoli tuntia ei vaan riittänyt aamutoimiin. Mihin ihmeeseen se aika oikein kului, kun jouduin tinkimään jo aamupalan syömisestä, sängyn petaamisesta, lehden lukemisesta ja hiusten kuivaamisesta ja silti olimme vartin myöhässä? Jotenkin onnistun hukkaamaan minuutteja, joskus jopa tunteja, yleiseen haahuiluun ja pyörimiseen. Käynnistyn hyvin hitaasti aamuisin ja vaikka työelämässä ollessakin herään yleensä vähintään puoltatoista tuntia ennen kuin pitäisi olla työpaikalla, ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen soitellut matkalta olevani hieman myöhässä milloin mistäkin palaverista. Noloa, mutta totta.

Kun päivissä ei ole mitään aikatauluja tai suurempia pakotteita, voisi kuvitella, että päivän aikana ehtisi puuhastella vaikka mitä. Varsinkin näin yhden, helpohkon lapsen äitinä minulla pitäisi olla ruhtinaallisesti aikaa tehdä kaikkea mahdollista hyödyllistä ja miksei hyödytöntäkin. Vaan eipä meidän koti kiillä puhtaudesta eikä lämmin ruoka ole pöydässä valmiina miehen tullessa töistä kotiin. Olen lukenut tämän viiden kuukauden aikana ehkä kolme kirjaa ja televisiotakaan ei ole tullut avattua päivisin enää pitkiin aikoihin. Ennen äitiyslomaa kuvittelin, että teemme päivittäin vaunulenkkejä, leivon viikottain sämpylöitä ja huusholli pysyy hyvässä järjestyksessä, kun kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa. Vähänpä tiesin. Lapsen kanssa aika tuntuu menevän entistä nopeammin ja päivät vain hurahtavat ohi. Saavutuksena voikin nyt pitää sitä, jos olen laittanut tiskikoneen pyörimään ja syönyt lämpimän aterian päivän aikana. Keitä ihmeitä ovat ne äidit, jotka poseeraavat päivän asu -kuvissaan tukka kiharrettuna mammajoogan ja muskarin välissä ja tekevät siinä sivussa lapselleen itse luomusoseet ja opiskelevat avoimessa yliopistossa espanjaa kehittääkseen itseään? Ainakaan täällä peilistä ei katso sellainen tyyppi, vaan äiti, jonka tukka on yleensä ponihännällä ja päällä on se sama iänikuinen imetyspaita, joka oli päällä myös eilen ja ehkä toissapäivänäkin (ellei siihen sitten sattunut tulemaan isompia pulautuksia). Itsensä kehittämiseksi laskettanee Aamulehden silmäily pari kertaa viikossa ja soseet tulevat taatusti ainakin osittain purkista, kunhan tyttö aloittaa kiinteiden syömisen.

Tehokkuus ja aikaansaavuus ovat ominaisuuksia, joita arvostetaan korkealle nykypäivänä. Itse en voi hyvällä tahdollakaan kuvata itseäni tehokkaaksi. Asiat tuppaavat venymään ja vanumaan ja kaikki tehdään vasta sitten, kun on ihan pakko. Ilman aikatauluja ja deadlineja en saisi koskaan mitään valmiiksi. Muistan jo lukioaikoina omaksuneeni opiskelustrategian, jossa kokeisiin luettiin aina edeltävänä yönä, kun ensin oli vältelty kirjan avaamista kaikin mahdollisin keinoin monta päivää. Työelämässä olen sentään vähän kurinalaisempi, mutta viime hetken paniikki on kyllä tullut sielläkin tutuksi. Mikä ihme siinä onkin, että aloittaminen on niin vaikeaa? Samassa ajassa, mitä käytän asioiden miettimiseen, suunnitteluun ja puhumiseen siitä, kuinka jotain pitäisi tehdä, olisin jo monta kertaa hoitanut homman. Ehkäpä opin tehostamaan ajankäyttöäni viimeistään siinä vaiheessa, kun palaan äitiysvapaalta työelämään ja töissä ei ole mahdollista istua iltoja, kun lapsi on haettava päiväkodista. Toivossa on hyvä elää...

Ainakaan vielä en siis ole päässyt osaksi tuosta lapsen saamisen mukanaan tuomasta ahkeruudesta, vaan olen edelleen se sama vätys ja vitkastelija kuin lapsettomanakin. Mitenkäs te muut, tunnustatteko olevanne vätyksiä ja jos olette, onko mahdollinen lasten saaminen tuonut muutosta asiaan?

PS. Tyttö heräsi päiväuniltaan äsken. Meidän pitäisi olla kolmen vartin päästä hakemassa siskoani ja sitä ennen täytyy vielä imettää, pukea ja meikata sekä pakata lapsi vaunuineen ja muine tykötarpeineen autoon. Veikkaan, että ei tule onnistumaan.

Ansari

Tänä viikonloppuna tietoisuuteeni tuli ihan uusi ihanuus, nimittäin Kahvilaputiikki Ansari. En varsinaisesti ole ihan kartalla Tampereen kahvilaskenessä, sillä en juo kahvia enkä teetä enkä muutenkaan ole erityisemmin vihkiytynyt kahvilakulttuuriin. Niinpä tämäkin helmi oli mennyt minulta ihan ohi, vaikka paikka on avattu jo talvella. Ansari sijaitsee Lapinniemessä, Tampereen Kylpylän takapihalla. Aiemmin paikalla toimi Pub Vinyyli, jossa olen muistaakseni kerran piipahtanut joskus vuosia sitten. Tuolla suunnalla tulee liikuttua sen verran harvoin, ettei paikalle eksy ihan vaan vahingossa. Nyt sain ystävältä vinkin, että tällainen paikka on olemassa ja pitihän se heti käydä testaamassa.

Kaunis, satavuotias rakennus on Lapinniemen kehräämön vanha kasvihuone

Kahvilaputiikki Ansari on Kangasalalla Marjamäen Pajutilaa pyörittävien yrittäjien luomus ja konseptiltaan samankaltainen kuin Pajutila, eli myynnissä on herkullisten kahvilatuotteiden lisäksi mm. erilaisia sisustusesineitä. Ansarissa valikoima on sisustustavaroiden osalta huomattavasti suppeampi kuin Pajutilalla, mutta herkkuja sen sijaan löytyy yhtä laajasti joka lähtöön.

Runsaudenpulan iskettyä henkilökunta tuli apuun helpottamaan valintaa

Myynnissä olevat sisustustuotteet ovat tyyliltään sellaisia, etten osaisi kuvitella niitä omaan kotiini, mutta arvostan kyllä niiden estetiikkaa ja mielelläni ihailen niitä tällaisessa miljöössä. Paikan sisustukseen on panostettu paljon ja rakennuksen sisältä löytyy kaksi tyyliltään erilaista, omalla tavallaan tunnelmallista tilaa. Tehtaan isännöitsijän vaimon talvipuutarhaksi rakennetun talon kattoikkunoiden ansiosta tila kylpee valossa ja oli näin hellepäivänä vähän turhankin kuuma.

Onneksi Ansarissa on myös suuri terassi, jossa oli ihana nauttia auringonpaisteesta, ihailla täydessä kukassa olevia omenapuita ja herkutella niin suolaisella kuin makeallakin. Koko helteisen päivän vaunuissa visusti suojassa pidetty vauvakin pääsi nauttimaan ulkoilmasta omenapuiden varjoon.

Mies tuli paikalle moottoripyörällä, siksi säähän sopimaton varustus

Jos jotain negatiivista hakee, niin paikan hintataso on melko korkea. Esimerkiksi kuvassa näkyvä, äärimmäisen herkullinen omenakakku vaniljajäätelöllä maksoi yhteensä 10 euroa (kakkupala 6,50 € ja jätskipallo 3,50 €). Toisaalta, kuka käskee olla niin ahne, että ottaa sekä kakkua että jäätelöä? ;)  En taida koskaan tottua kahvilahintoihin, kun yhden kakkupalan hinnalla leipoisi kokonaisen kakun itse kotona. Mutta pakkohan yrittäjien on toki työstään palkka saada. Hinnasta ja hieman syrjäisestä sijainnista viis, suosittelen lämpimästi vierailemaan Ansarissa - sen verran ihana paikka on kyseessä!

Ristiin rastiin Rivieraa

Ranskan Rivieralta löytyy monta muutakin mielenkiintoista ja näkemisen arvoista paikkaa kuin Nizza. Vuokrasimme siis yhdeksi päiväksi auton ja teimme tehokkaan kaupunkikierroksen. Välimatkat ovat sen verran lyhyitä, että ehdimme käydä päivän aikana peräti neljässä eri kaupungissa.

Rivieralta löytyvät Monaco ja Cannes ovat varmaankin tuttuja jokaiselle, mutta vaikka piipahdimme myös niissä, esittelen tässä nyt kuitenkin kaksi vähemmän tunnettua kaupunkia, Antibesin ja Grassen. Cannesin visiittimme jäi nimittäin tyngäksi niinkin erikoisesta syystä, ettemme löytäneet parkkipaikkaa koko kaupungista. Monacossa taas piipahdimme ihan päivän päätteeksi sen verran väsyneinä, ettemme jaksaneet tehdä muuta kuin käydä syömässä ja kameraan tallentui kuvat vain ruoka-annoksista.

Antibes

Antibes sijaitsee noin kahdenkymmenen kilometrin päästä Nizzasta ja kaupunkien välillä kulkee hieno rantareitti, jota pitkin ajelimme. Antibes on linnoituskaupunki ja sen vanhaakaupunkia ympäröi edelleen muurit. Keskitimme vierailumme pelkästään vanhaankaupunkiin, vaikka muutakin kiinnostavaa nähtävää, kuten Fort-Carré-linnoitus ja Picasso-museo, olisi löytynyt.

Vanhassakaupungissa oli ruokamarkkinat, joiden tarjonta sai meidät vaihtamaan suunnitellun ravintolalounaan omien eväiden syöntiin ulkona auringonpaisteessa. Pienestä leipomosta ostettu maalaispatonki oli ehkä parasta leipää, mitä olen koskaan syönyt ja toimi loistavasti yhteen markkinoilta ostetun tapenaden kanssa. Myös Nutellalla täytetty macaron-leivos oli melkoisen herkullinen ja sytyttikin pienen kipinän siihen, josko sittenkin kokeilisin joskus leipoa macaronseja itse. Tähän asti olen nimittäin vältellyt ko. leivonnaista sen väitetyn haastavuuden vuoksi.

Vietimme Antibesissa reilun pari tuntia ja jatkoimme sitten matkaa Cannesiin. Näin jälkikäteen ajateltuna visiittimme oli vähän turhan pikainen. Varsinkin jos olisi etukäteen tiennyt, ettemme pääse jalkautumaan Cannesissa ollenkaan, olisi ehdottomasti kannattanut jäädä Antibesiin pitemmäksi aikaa. No, ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Grasse

Grasseen ajelimme hetken mielijohteesta. Emme tienneet paikasta mitään etukäteen, vaan se valikoitui reitillemme sen takia, että halusimme käydä myös jossain vuoristossa sijaitsevassa kaupungissa rannikkokaupunkien lisäksi. Grasse olikin yllättäen melkoinen helmi ja satuimme sinne vielä poikkeuksellisen hyvään aikaan, sillä kaupungissa järjestettiin juuri tuolloin ruusufestivaalit. Koko kaupunki oli siis koristeltu ruusuin ja kukkatorilta sai käydä ostamassa itselleen ruusuja satojen vaihtoehtojen joukosta. 

Grasse on myös tunnettu hajuvesiteollisuuden keskuspaikka. Kaupungissa toimii useita parfyymivalmistajia ja tehtaille olisi päässyt myös vierailulle. Sulotuoksuista pääsi osalliseksi ihan tavallisessa katukuvassakin, sillä vanhankaupungin yllä olevista johdoista suihkutellaan tasaisin väliajoin parfyymia ilmaan! Kovin hajusteherkälle ei siis voi suositella vierailua Grasseen.

Yksi hauska ohjelmanumero, johon festivaaleilla törmäsimme, oli fantasiaparturi. Kuka tahansa yleisön joukosta sai asettua suurieleisen teatraalisesti työtään tekevän parturimiehen kammattavaksi ja lopputuloksena oli mitä mielikuvituksellisempia taideteoksia, joissa kampauksesta saattoi löytyä vaikkapa linnunpesä. Jännä juttu, että asiakkaiksi näytti päätyvän vain lapsia, heh. Näppäräsormisen ja vilkkaasti elehtivän parturin showta oli hauska seurata, vaikken ymmärräkään ranskaa.

Myös Grassen vierailumme jäi melko lyhyeksi, valitettavasti. En tiedä, johtuiko osittain tuosta ruusufestivaalista, mutta Grasse vaikutti aivan hurmaavalta paikalta ja haluaisin ehdottomasti mennä sinne uudelleen joskus paremmalla ajalla. Ja ehkä sille Cannesillekin pitäisi antaa uusi mahdollisuus, muutenkin kuin auton ikkunasta katsastettuna siis. Ei muuta kuin seuraavaa Rivieran reissua suunnittelemaan!

Nice Nizza

Kuten jo aiemmin kävi ilmi, vietimme siis toissaviikon etelän lämmössä Nizzassa. Olimme miehen kanssa puhuneet, että jossain vaiheessa äitiyslomaani olisi mukava lähteä reissuun ja alun perin olimme kaavailleet ajankohdaksi tulevaa syksyä. Jonkin aikaa asiaa pyöriteltyämme totesimme, että ehkä kuitenkin kannattaisi lähteä matkalle nyt, kun tyttö syö vielä pelkkää rintamaitoa ja on muutenkin melko sopeutuvainen rytminmuutoksiin. Kevään Hulluilla Päivillä sattui olemaan Finnairin lentotarjous Nizzaan ja koska olin kuullut kaupungista paljon kehuja, ehdotin sitä miehelle matkakohteeksi. Hän suostui, vaikka olikin kuulemma aiemmin ajatellut, että siellä käyvät vain keski-ikäiset tädit. Mistä lie moinen mielikuva syntynyt, ihan urbaanista yliopistokaupungista on kuitenkin kyse...

Lähdimme matkaan sunnuntaina ja paluu oli seuraavana lauantaina, eli olimme perille viisi kokonaista päivää (plus matkapäivät). Tämä riitti hyvin Nizzan kokoisessa kaupungissa, vaikka tokihan lomalla olisi viihtynyt pidempäänkin. Emme olleet tavoillemme uskollisena juurikaan suunnitelleet reissua etukäteen. Olin kyllä hankkinut pari matkaopasta, mutta ne avattiin ensimmäisen kerran vasta lentokoneessa. Hotellinkin mies varasi hyvin pikaisen surffailun jälkeen, mutta onneksi sen suhteen ei tullut mitään negatiivista yllätystä, vaan hotelli oli ihan ok ja vastasi hyvin meidän tarpeisiimme.

Kun lähtee reissuun sen suurempia suunnittelematta, ei myöskään ole paineita siitä, että pitäisi nähdä tai tehdä jotain tiettyjä asioita. Tietysti siinä on oma riskinsä, että joku hieno must-juttu jää sitten ehkä kokematta, mutta yleensä tämä taktiikka on toiminut meillä ulkomailla matkustellessa hyvin. Toki olin vähän etukäteen lueskellut netistä Nizzasta ja kysellyt tutuilta kokemuksia, mutta melko avoimin mielin lähdettiin liikenteeseen. Niinpä Nizza pääsi jopa ylittämään odotukset.

Yllätyin myös siitä, kuinka helppoa vauvan kanssa matkustaminen oli. Ehkä meillä kävi myös hyvä tuuri, mutta neiti oli varsin sopeutuvainen eikä reagoinut ihmeemmin mihinkään koko matkan aikana, vaikka hänellä puhkesi reissussa ensimmäinen hammaskin. Tyttö oli lentokoneessa kuin kotonaan ja nukahti rinnalle niin nousuissa kuin laskuissa. Uni maistui hyvin myös yöllä ja erityisen mukavaa oli, että saimme yleensä syödä illallisen rauhassa, kun tyttö nukahti vaunuihin siinä vaiheessa, kun lähdimme etsimään ravintolaa. Haastavinta koko reissussa lapsinäkökulmasta olikin varmaan passikuvan ottaminen, heh!

Nizza oli mukavan kompakti, siisti ja turvallisen oloinen kaupunki. Turistisesonki ei ollut vielä kunnolla käynnistynyt, joten uskaltaisin luonnehtia Nizzaa myös melko rauhalliseksi, mutta heinä-elokuussa tuolla käyneet voivat ehkä olla eri mieltä asiasta. Nizzassa pystyy halutessaan yhdistämään kaupunki- ja rantaloman ja nähtävää on sopivasti. Parasta kuitenkin oli vain kävellä ympäriinsä ja nauttia kauniista rakennuksista, puistoista sekä leppoisasta tunnelmasta. 

Ruokakin oli hyvää, sopiva sekoitus ranskalaista ja italialaista keittiötä. Hotellimme hintaan ei kuulunut aamupalaa, joten kävimme yhtä kertaa lukuun ottamatta yhdistetyllä aamiaisella ja lounaalla jossain muualla kuin hotellilla. Muutamia paikallisia erikoisuuksia tuli testattua, mm. kikhernejauhoista tehtyä socca-pannukakkua, joka oli yllättävän maukasta. Muuten tuli syötyä pastaa, pizzaa, mereneläviä sekä runsaasti monenlaisia leivonnaisia. Pari kertaa yritin syödä muka kevyemmin ja otin lounaaksi salaatin, mutta nekin olivat hyvin ruokaisia sisältäen mm. perunaa ja pekonia. Erityismaininnan ruokapaikoista ansaitsevat Le Bistrot d'Antoine (yksi parhaita koskaan syömiäni alkuruokia ja ihana tunnelma) sekä Fenocchio-jäätelöbaari (Baileys-jäätelö vei kielen mennessään).

Varsinaisia nähtävyyksiä emme kovin tavoitteellisesti kierrelleet. Olennaisimmat kohteet Nizzassa lienevät Promenade des Anglais -rantabulevardi, Place Massena -aukio, vanhakaupunki ja siellä sijaitseva Cours Saleyan tori sekä Cimiezin kukkula. Nämä kaikki tuli nähtyä ja parissa taidemuseossakin kävimme. Shoppailun jätimme tällä kertaa kokonaan väliin, sillä se ei ole meille kummallekaan mieluisaa puuhaa. Yhtenä päivänä vuokrasimme myös auton ja kävimme piipahtamassa muutamassa lähialueen kaupungissa, mutta siitä lisää erillisessä postauksessa.

Promenade des Anglais

Massenan aukio

Cours Saleyan kukkatori

Marc Chagall -museo

Pyhän Nikolain ortodoksikatedraali

Näkymää vanhaankaupunkiin Le Château -linnakukkulalta

Yksi hauskimmista nähtävyyksistä oli Le Negresco, joka on paitsi luksustason hotelli, myös taidegalleria. Sinne ei oteta enää nykyisin pelkkiä vierailijoita vastaan, mutta ystävällinen portieeri ohjasi meidät hotellin baariin, jonka hintataso sai meidät ensin vähän kakomaan ja lopulta nauramaan. No, tulipahan juotua liki kolmenkymmenen euron mojito!

Le Negrescon vessatkin olivat melkoinen nähtävyys!

Kaiken kaikkiaan matkamme oli oikein onnistunut ja sääkin suosi meitä täydellisesti: vähän reilu parikymmentä astetta oli juuri täydellinen lämpötila talvenkalpealle iholle ja lämpöön tottumattomalle vauvalle. Voisin mielelläni lähteä Nizzaan uudelleenkin, ainakin rannalla makoilu jäi tällä kertaa kokematta. Jos pidät lämmöstä, hyvästä ruuasta, kauniista rakennuksista ja rennon hienostuneesta tunnelmasta, suosittelen!