Viikkokatsaus nro 4

23.1.

Maanantaina sain jälleen kerran hämmästyä lapsen vaivihkaa karttuvista taidoista. Olen tainnut tehdä tytön kanssa palapelejä viimeksi siinä vaiheessa, kun käytössä olivat vielä yksinkertaistakin yksinkertaisemmat nuppipalapelit. Ja nyt tuo osaa koota jo tuollaisia ihan oikeita palapelejä! Iso tyttö jo, kohta se varmaan menee kouluun ja sitten muuttaakin pois kotoa.

 24.1.

Sirpaleet tuovat onnea? Jos se pitää paikkansa, niin tässä huushollissa on kyllä sitten onnea ihan yllin kyllin. Niin monta kertaa on nimittäin saatu keräillä näiden Ikea-kehysten palasia pitkin lattioita. En vaan voi ymmärtää, miten Ikean oma tauluhylly ja Ikean omat kehykset eivät sovi yhteen?! Vähän kun ovi kolahtaa, niin kehykset tippuvat hyllyiltä. Tällä kertaa vedin eteisen peilikaapin oven ilmeisesti hieman liian voimallisesti kiinni, kun yksi kehys tippui (taas kerran) hyllyltä ja meni säpäleiksi. No mutta, jostainhan sen Ikean pitää katteensa repiä.

25.1.

Keskiviikkoaamuna töihin kävellessä alkoi jostain kumman syystä päässä soida tämä kappale.

"Tehtaan piipun takaa nousee aurinko,

aamuvuorolaiset ahkeroivat jo,

lukuhihnalta leivän saa."

26.1.

Torstaina välttyimme ruuanlaitolta, kun kotiimme tuli FinZepterin tuote-esittelijä. Zepterin ruuanlaittovälineiden, tarkemmin sanottuna kattiloiden ja veitsien, esittelykonseptiin kuuluu, että edustaja tekee välineillä aterian demonstroidakseen niiden käyttöä ja hyötyjä. Saimmekin siis maistella painekattilassa tehtyä juustopastaa, ilman vettä kypsennettyjä kasviksia sekä ilman rasvaa paistettuja broilerfileitä. Korkealaatuisten, haponkestävästä teräksestä valmistettujen kattiloiden idea on se, että ruuan saa tehtyä mahdollisimman terveellisesti ja ravintoaineita tuhoamatta. Kattilat myös varaavat lämpöä tehokkaasti, joten energiaa säästyy kun hellaa ei tarvitse pitää päällä läheskään koko ruuanvalmistusaikaa. Kieltämättä tuotteet vakuuttivat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja valmistetut ruuat olivat maistuvia. Emme kuitenkaan vakuuttuneet niin paljoa, että olisimme satsanneet nelinumeroisen(!) summan muutamaan kattilaan. Ehkä sitten jos joskus voitamme lotossa, mutta siihen asti syödään ihan vaan tavallisilla välineillä tehtyjä karsinogeenisapuskoita.

 27.1.

Perjantaipäivällinen nautittiin tällä kertaa ystäväperheen kanssa Lielahtikeskuksessa. Ruoasta ei jäänyt jälkipolville juurikaan kerrottavaa, mutta seura oli hyvää. Päiväkotiviikon uuvuttama pikkuväki saatiin pidettyä ravintolakäynnin ajan aisoissa Ryhmä Haun avulla. Jälkiruoaksi nautitut jäätelöt sen sijaan nostivat energiatasot jälleen ylös ja pian kaksikko kirmasikin hiki päässä posket punaisina pitkin kauppakeskuksen käytäviä. Perjantait on vaan parhaita.

 28.1.

Lauantaina meillä oli luvassa spesiaaliohjelmaa, kun järjestimme veljeni avovaimolle vauvajuhlat. Ihan loppumetreille asti kutsut eivät pysyneet yllätyksenä, mutta mitäs pienistä. Tiedän ihmisiä, joita tällainen "jenkkihömpötys" ärsyttää, mutta itse tykkään babyshowereista todella paljon. Mikäpä olisi ihanampaa kuin juhlia tulevaa perheenlisäystä ystävien ja sukulaisten kesken ja hemmotella odottavaa äitiä lahjoin ja herkuin. Omista vauvakutsuistani jäi todella lämpimät muistot ja uskon, että myös nämä juhlat olivat päivänsankarille mieleen. Tarjottavat valmistimme nyyttäriperiaatteella ja itse kannoin korteni kekoon kahdenlaisten kuppikakkujen muodossa. Porkkanaversiot olivat sen verran onnistuneita, että ajattelin jakaa reseptin täällä blogissa piakkoin.

 29.1.

Viikko päättyi leppoisasti anoppilassa, jonne saapui sattumoisin myös serkkuseuraa sunnuntain viettoon. Vaikka sää ei erityisemmin suosinutkaan, lähdimme koko porukka järven jäälle testailemaan kuinka suksi luistaa. Tai siis enhän minä mitään testaillut, kun en edes omista suksia. Taas sain hämmästellä kuinka hyvin tyttö jaksoi hiihdellä serkkulikan perässä ottaen huomioon, ettei hän ole vielä kovin montaa kertaa eläessään ehtinyt suksille. Lapsen esimerkin innoittamana menin toteamaan ääneen, että kai se on äidinkin sukset hankittava, jotta päästään hiihtämään yhdessä. Sitä en tosin luvannut, että minä talvena tämä tapahtuu...

Viikkokatsaus nro 3

16.1.

Etsi kuvasta kolmevuotias, joka on sitä mieltä, ettei maanantaina huvittaisi nousta lainkaan sängystä. Lapsi oli nukkunut vieläpä kellon ympäri, mutta sekään ei tuntunut riittävän, kun takana oli vauhdikas viikonloppu yökyläilyineen. Jotenkin vaikuttaisi siltä, että meidän perheessä tämä arkeen paluu viikonlopun jälkeen on hieman haastavaa ihan jokaiselle perheenjäsenelle (ks. edellisviikon viikkokatsaus). Onneksi maanantai on vain kerran viikossa.

17.1.

Miten suhtautuisit, kun tulet pitkän työpäivän jälkeen flunssaisena kotiin ja vastassa on tällainen näky? Itselläni ensimmäinen reaktio oli se, että "voi helvetti mikä sotku". Tällä kertaa onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni ja harkitsemaan hetken ennen kuin ehdin avata sanaisen arkkuni. Sotkun sijaan tässä oli nimittäin myös nähtävissä, että minulle on ruoka valmiina odottamassa ja muu perhe on ruuanlaiton jälkeen käynyt ulkoilemassa yhdessä. Niinpä päätin unohtaa korjaavan palautteeni ja istua kiltisti ruokapöytään. Tiedostan hyvin, että tartun herkästi niihin negatiivisiin juttuihin. Osaan myös välillä olla aika veemäinen nalkuttaja, kun sille päälle satun. Yhä useammin pyrin kuitenkin nielemään ikävät sanat ja tietoisesti keskittymään siihen, että näkisin asioiden positiiviset puolet. Helppoa se ei ole, enkä siinä aina onnistukaan, mutta ehkä harjoitus tekee vielä jonain päivänä mestarin.

 18.1.

Tämä on seuraus siitä, kun lähdet työpäivän päätteeksi väsyneenä ja nälkäisenä ruokakauppaan jos mahdollista vielä väsyneemmän ja nälkäisemmän kolmevuotiaan kanssa. Ei sitten mitään järkeä. Joulun ajan herkuttelu on ehkä muutenkin  jäänyt pikkuisen päälle, eikä edellisvuonna hyvällä mallilla ollut sokeriherkkujen karsiminen arkiruokavaliosta houkuttele tällä hetkellä ollenkaan. Työpaikan kahvipullista kieltäytyminen oli ehtinyt muodostua jo rutiiniksi, mutta nyt tammikuussa on ollut aika vaikea sanoa ei, varsinkin kun pöytään on joka päivä kannettu ties mitä paakkelsia. No, meillä on tulossa työpaikalla terveystarkastus - ehkäpä verensokeri- tai kolesteriarvoistani löytyy pontta ruokavalion järkevöittämiselle. 

 19.1.

Makuuhuonen lukuvalojen hankinta on ollut ikuisuusprojekti, joka taisi nyt vihdoin tulla päätökseen. "Kolmas kerta toden sanoo" päti tässäkin asiassa, sillä nämä ovat kolmannet valaisimet, jotka olen hankkinut kotiin, mutta kahden edelliskerran tapaan näitä ei palauteta. Googlettelin alkuviikosta erilaisia valaisinratkaisuja ja pyörin ties millä designsivustoilla katsellen mm. satojen eurojen arkkitehtivalaisimia. Olin jo perustellut itselleni, miksi voisimme hankkia vähän kalliimmat lukulamput makuuhuoneeseen, mutta sattumalta bongasin Lidlin mainoksessa valaisimet, jotka näyttivät yllättävän kivoilta. Ajattelin huvikseni käydä katsomassa, olisiko lamppuja vielä illalla jäljellä ja siellähän niitä nökötti muutama hyllyssä. Nappasin kaksi niistä mukaani ja kotona mallaillessani totesin, että ne ovat juuri passelit. Valaisimissa on kätevät hipaisukytkimet, kolme kirkkausastetta ja kuvasta poiketen kauniin lämmin valo. Ja mikä parasta, hintaa valaisimilla oli peräti 11,90 € kappale. Niin hyvä löytö, tykkään!

20.1.

Aiemmin viikolla löysin sattumalta laskupinoa penkoessani viisi sarjalippua, jotka olivat menossa seuraavana päivänä vanhaksi. Mikä säkä! Eihän niitä voinut tietenkään käyttämättä jättää, joten ostin pikapikaa liput pariin eri elokuvaan tälle viikolle. Perjantaina kävimme ystävieni kanssa katsomassa American Pastoral -nimisen leffan. Muotoillaanko nyt vaikka näin, että tämän elokuvan osalta ei olisi haitannut, vaikka en olisikaan niitä sarjalippuja löytänyt... Ewan McGregorin esikoisohjaus ei ihan vakuuttanut, vaikka aineksia tarinassa olisi ollutkin. No mutta, elokuvan alussa esitettiin kaksi todella mielenkiintoisen oloista traileria, eli aina jotain jää käteen. Elokuvareissu venähti lopulta puolilleöin, kun kävimme vielä leffan jälkeen Plevnassa lasillisilla. Kotia kohti suunnatessani nappailin vielä sattumanvaraisesti muutamia kuvia, koska perjantailta ei ollut oikein mitään järkevää tallennettuna. Tässäpä siis yksi yöllisistä räpsyistäni, kaunis Katuvapriikki iltavalaistuksessa.

21.1.

Lauantaina pääsimme juhlimaan kuusivuotissynttäreitä. Päivänsankari oli esittänyt kainon toiveen käpykakusta ja sellaisen siskoni toki keskimmäiselleen teki. Oli jotenkin liikuttavaa, miten innoissaan poika oli kakustaan, aikuisen silmin kun käpykakku nyt ei ole erityisen jännittävä. Siskoni saikin parhaat mahdolliset kehut, kun synttärisankari kiitti äitiään kakusta ja kehui sen olevan "ihan kuin kaupan kakku". Sen verran täytyy kyllä oikaista, että kakku oli maultaan huomattavasti parempi kuin kaupan versio. Lisäksi pitää myöntää, että niin paljon kuin kakkujen leipomisesta pidänkin, on joskus kiva päästä maistelemaan myös muiden tekemiä kakkuja.

22.1.

Sunnuntaina oli vuorossa sitten se viikon toinen elokuva, kun kävimme tytön kanssa katsomassa Onnelia ja Annelia. Tunnustan, että Marjatta Kureniemen kirjat, eivätkä niiden pohjalta tehdyt filmatisoinnit, olleet minulle entuudestaan tuttuja. Leffa valikoitui ainoastaan siksi, että muut elokuvateattereissa pyörivät lastenelokuvat olemme jo nähneet. Elokuva oli ihan kiva, mutta ei vetänyt lähellekään vertoja esimerkiksi välipäivinä näkemällemme Singille. Tyttökään ei meinannut ihan loppuun asti viihtyä, varsinkin kun popcornit loppuivat jo puolivälissä elokuvaa. Nyt täytyy varmaan pitää pieni tauko elokuvissa käynnistä, jotta hommasta ei katoa hohto.

Viikkokatsaus nro 2

9.1.

Ensimmäinen kokonainen arkiviikko juhlapyhien ja välipäivien jälkeen alkoi melko väsyneissä merkeissä. Heräsin itse vähän muuta perhettä aiemmin, kuten usein arkiaamuisin. Laittautuessani vessassa kuulin ensin, kuinka mies meni herättelemään tyttöä. Hetken päästä aloin ihmetellä, miksi huushollissa on edelleen niin hiljaista. Kurkatessani lastenhuoneeseen selvisi syy. Hyvin mahtuu aikuinen mieskin käpertymään lastensänkyyn jatkamaan uniaan kun oikein väsyttää. Maanantait, ihan turha keksintö.

10.1.

Tiistaina kävin kaupungilla ripsihuollossa ja jatkoin siitä ex tempore elokuviin. Sain olemattomasta varoitusajasta huolimatta seuraakin ja kävimme ennen leffaa haukkaamassa vähän iltapalaa Fabricissa. Elokuvaksi valikoitui Kuudes kerta, joka oli hieman erilainen mitä odotin. Ei nyt huonokaan, mutta ehkä vähän linjaton. Ikään kuin tekijä ei olisi osannut ihan päättää, millaisen elokuvan hän haluaa tehdä ja sekoitti sitten soppaan vähän romanttista komediaa, vähän kasvudraamaa ja mausteeksi vielä moraalisia ja filosofisia pohdintoja. Näyttelijäkaarti oli nimekäs ja vakuttava, mutta lopputulos vähän niin ja näin. Elokuvissa on kuitenkin aina kiva käydä, vaikka valkokankaalla pyörisi vähän keskinkertaisempikin teos. Ja Antti Luusuaniemi.

11.1.

Keskiviikkona emme tehneet mitään erityistä, olimme vain kotosalla. Tyttö on viime aikoina innostunut pelaamisesta ja uusia pelejä onkin kertynyt joulun ja syntymäpäivän jäljiltä mukavasti. Tämä Vuoden 2016 lastenpeliksikin valittu Muumipeikon kalaretki on yksi suosikeista. Kaksin pelaaminen ei tällä kertaa ollut riittävän jännittävää, vaan mukaan peliin piti hakea myös muutama pehmolelu. Pidättelin nauruani, kun neiti yritti tosissaan saada pehmolelut istumaan ja kalastamaan magneettisella Muumipeikolla. Lapsen kasvussa on mielenkiintoista seurata muun muassa sitä, miten leikki kehittyy ja muuttuu matkan varrella. Tytöllä tuntuu olevan vilkas mielikuvitus ja melkoisen lennokkaita juttuja. Myös vaatteet ja koristautuminen ovat alkaneet kiinnostaa tyttöä. Illan asuksi valikoitui synttärilahjaksi saatu Minni Hiiri -mekko, joka päällä oli pakko vähän tanssiakin, niin hienosti helmat heiluivat pyörähdellessä. 

 12.1.

Torstaina mies oli työmenossa koko illan. Oma oloni oli vähän flunssainen, joten päädyimme pitämään tytön kanssa elokuvaillan. Neiti on nuoresta iästään huolimatta innokas elokuvien katsoja ja jaksaa keskittyä hyvin kokopitkäänkin elokuvaan. Lapsen ensisijainen toive oli Frozen, mutta koska en itse jaksanut katsoa sitä toista kertaa viikon sisään, laitoimme pyörimään Doria etsimässä-animaation. Tyttö sai myös elokuvan katselun lomassa tuhota viimeiset synttärikakkunsa tähteet ja hän oli niin onnellinen että suorastaan kehräsi. Mutta hei, mikä olisikaan parempaa kuin leffailta ja herkuttelu? Kehen lie tullut...

 13.1.

Jos joku naapureistamme sattui perjantai-iltana vilkuilemaan takapihallemme, näkivät he pyyhe päällä vinksahtanutta joulukuusta valokuvaavan rouvan. Tulin saunasta vilvoittelemaan terassille ja havahduin siihen, että loppiaisesta oli kulunut jo viikko, mutta kuusi on edelleen paikoillaan. Katsotaan kuinka monta viikkoa menee ennen kuin kuusi saa lähtöpassit. Ja kyllä, kieltämättä joulupuumme näyttää vähän hirtetyltä. Se oli nimittäin pakko köyttää paikoilleen, jottei tuuli heittäisi sitä kumoon joka toinen päivä kuten edellisjouluna. 

14.1.

Lauantaina pääsin lunastamaan mieheltä saamani joululahjan ensimmäisen osan, kun lähdimme kahdenkeskiselle viikonloppureissulle. Lapsi jäi kummiensa hoteisiin ja me hyppäsimme Helsingin junaan. Kävimme ensin lounaalla Kampin Korttelin Beijing8:ssa maistelemassa dumplingseja, sitten ihmettelemässä pakkomielteistä pilkkutaidetta Yayoi Kusaman näyttelyssä ja sen jälkeen liikuttumassa La La Landin unelmia kohti kurkottelevan elokuvamusikaalin parissa. Matkamme varsinainen syy oli kuitenkin illallinen Demossa. Vaikka paljon käymmekin ravintoloissa, on tämän tason fine dining aika harvinaista herkkua. Päivän kuvan valitseminen oli todella hankalaa, sillä lauantaihin mahtui niin monta hienoa hetkeä ja elämystä. Päädyin kuitenkin tähän loppuillan hämyiseen jälkiruokakuvaan, jossa näkyy elämäni ensimmäinen kohokas. Ainakaan en muista syöneeni sellaista aiemmin, mutta tämän kohokkaan muistan varmasti. Ihanan päivän ihana ilta ja kaikki kohdallaan.

15.1.

Sunnuntaihin heräilimme rauhassa hotellin valkoisissa lakanoissa. Näin hitaat aamut ovat harvinaista herkkua, joten siitä (ja myöhäisestä check outista) piti ottaa kaikki irti. Aamiaisen jälkeen oli mahtavaa kaivautua takaisin pehmoisiin peittoihin ja tarttua kirjaan. Joulunpyhien aikana lukemiseen ei jostain syystä löytynyt aikaa, mutta tämän viikonloppureissun aikana pääsin vauhtiin itselleni ostamani lahjakirjan kanssa. Muistaisinpa jatkossakin ottaa useammin käteeni kirjan puhelimen tai kaukosäätimen sijaan. Lukemista voisi tosin helpottaa, jos saisimme vihdoinkin hankittua makuuhuoneeseen lukuvalot. Ehkä tästä voisi tehdä tavoitteen viikolle 3?

Viikkokatsaus nro 1

Viime vuodesta jäi hieman harmittamaan, ettei bloggaamiselle ollut aikaa eikä energiaa juuri lainkaan. Jäin miettimään, millä saisin patistettua itseni ahkerammin tämän harrastuksen pariin. Asiaa pyöriteltyäni totesin, että kaipaan selkeästi jotain pientä painetta tai haastetta, että saisin itsestäni enemmän irti tässä suhteessa. Niinpä päätin palata takaisin muutaman vuoden takaiseen 365-kuvahaasteeseen, eli ottaa kuvan vuoden jokaisesta päivästä ja julkaista sen täällä blogissa. Edellisen kerranhan toteutin saman haasteen vuonna 2013 ja perustin aikanaan sitä varten ensimmäisen blogini. Tuolloin julkaisin uuden postauksen päivittäin, mutta tässä elämäntilanteessa en kykene ihan samaan tahtiin. Niinpä päädyin tekemään kerran viikossa viikkokatsauksen, johon kokoan yhteen kunkin viikon aikana otetut kuvat. Näin jää myös paremmin tilaa sille, jos joskus haluan kirjoitella blogiin jotain muutakin tämän haasteen ulkopuolelta. Mutta pitemmittä puheitta, tästä se lähtee! Kuka on mukana seuraamassa?

1.1.

Uusi vuosi starttasi hieman väsyneissä, mutta varsin onnellisissa merkeissä. Viikonlopun aikana tuli juhlittua peräti kahdet kolmekymppiset, joten sunnuntaina ei ollut enää paukkuja järjestää lapselle kolmevuotisjuhlia. Tyttö oli tosin hieman ihmeissään, miten hänellä voi muka olla synttärit, kun ei ole juhlia eikä vieraita, mutta tyytyi lopulta siihen kun vakuutimme, että juhlimme kyllä myöhemmin tulevalla viikolla. Synttärilahjaksi saatu Elsa-paita lievitti myös osaltaan harmitusta, sillä se oli ensimmäinen Frozen-vaate jonka suostuin ostamaan. Tyttö oli niin onnellinen paidastaan, ettei seuravaalla viikolla päiväkodissa mikään muu vaate sitten kelvannutkaan.

2.1.

Kuten taannoin tilaamani joulukortit, on joulukukkammekin ollut hieman hidas liikkeissään. Amarylliksen toinen kukkavana päätti aktivoitua vasta tässä vaiheessa, kun joulukoristeita pitäisi jo pakata pois. Kieltämättä hieman ristiriitainen olo, kun maljakoissa on samaan aikaan sekä joulukukkia että tulppaaneja, jotka taas ovat itselleni selvä kevään merkki. Yritä tässä nyt sitten päättää onko joulu jo ohi vai ei.

3.1.

Myös töissä näkyi joululoman loppuminen. Joulun alla toteutetussa joulukalenterissamme järjestimme vuorotellen toisillemme jonkun tehtävän tai muun yllätyksen. Eräs kollega keksi laittaa meidät kokoamaan ja koristelemaan piparkakkutalon. No, tässä on se mitä talosta on jäljellä sen jälkeen, kun väki palasi lomilta töihin. Ilmeisesti ei tullut lomalla tarpeeksi herkuteltua.

4.1.

Välipäivinä yritimme välillä syödä myös terveellisesti. Tyhjensimme tehokkaasti jääkaappia ja käytimme pois kaikkea, mitä sinne oli kertynyt. Tämä ateria oli siitä harvinainen, että kokkasimme sen yhdessä miehen kanssa. Yleensä emme edes yritä mahtua samaan keittiöön, mutta nyt teimme poikkeuksen. Mies väänsi (nyrkin kokoiset) lihapullat sekä palasteli myskikurpitsan, minä pilkoin ruusukaalit sekä maustoin molemmat kasvislisukkeet. Kylkeen sitten turkkilaista jogurttia ja srirachaa. Omituiselta kuulostava ruoka oli varsin hyvää, mutta ei kyllä millään muotoa esteettistä. Tai sitten ruokastailaustaitoni ovat vain vajavaiset. Tällä ruokakuvalla ei nimittäin paljon kalasteltaisi tykkäyksiä Instagramissa.

5.1.

Torstaille olin ottanut vapaapäivän kahdestakin syystä: ensinnäkin tytöllä oli aamulla kolmevuotisneuvola ja toisekseen kuvittelin, että saisin näin paremmin valmisteltua seuraavana päivänä pidettäviä synttärijuhlia. Vapaapäivän kunniaksi vein tytön neuvolan jälkeen aamiaiselle kaupungille, vaikka pakkaslukemat houkuttelivatkin lähinnä palaamaan mahdollisimman pian kotiin. Kävimme aamupalalla Pella's Cafessa ja täytyy tunnustaa, että etukäteen visioimani idyllinen aamiaishetki ei ihan täyttänyt odotuksia. Yleensä suht hyvin ravintolassa käyttäytyvä lapsi innostui huutelemaan mitä sattuu, juoksentelemaan pitkin kahvilaa, lähtötilanteessa heittäytyi lattialle "tekemään lumienkeleitä" ja oli muutenkin aika raskaalla tuulella. Kun kahvilakäynnin jälkeen erehdyin vielä pyörähtämään lapsen kanssa Stockmanilla alennuslöytöjen toivossa vain saadakseni todeta, että tyttäreni on näemmä oppinut ruinaamaan leluja, katsoin parhaaksi unohtaa samalle reissulle suunnittelemani ruokakauppakäynnin ja lähteä suoraan kotiin. Vapaaksi suunniteltu päivä sisälsi lopulta myös töitä ja niinpä ruokaostokset sun muut juhlavalmistelut jäivät myöhäiseen iltaan, mikä takasi juhlapäivälle mukavan pikku kiireen ja stressin. Aina sama juttu.

 6.1.

Loppiaisena koitti viimein se kauan odotettu synttärijuhlapäivä. Tyttö oli suunnitellut juhliaan jo syksystä asti ja mm. kakun suhteen oli asetettu melkoisen tarkat speksit. Kakun piti olla Elsa ja Anna -teemainen mansikkakakku, jonka leipomiseen myös päivänsankari itse halusi osallistua. Aluksi hän ilmoitti tekevänsä kakun yksin, mutta onneksi äiti sai edes hiukan auttaa. Kakkupohjan leivoimmekin yhdessä, mutta täyttäminen ja koristelu jäivät minulle. Kakun koristelussa unohdin sokerimassaviritykset ja menin sieltä missä aitaa ei ollut, mutta onneksi lapselle kelpasi. Tupa oli täynnä ja hulinaa riitti, sillä vaikka moni kutsutuista ei päässytkään osallistumaan, oli vieraita silti yli 40. Juhlien järjestäminen on aina hauskaa, mutta omalla tavallaan myös kuormittavaa. Joka kerta saan saman meltdownin hetkeä ennen juhlien alkua kun tajuan, että aikataulut pettävät taas kerran eikä mikään ole valmista kun vieraat saapuvat. Tämä viime tipan kohellus taitaa vain olla niin sisäänrakennettua, etten taida oppia siitä pois vaikka kuinka yrittäisin. Enkä näköjään opi sitäkään, että jos syntymäpäiväjuhlista haluaa kuvia muistoksi, niin kannattaa ottaa se kamera käteen. Mutta kaikesta huolimatta, hyvät kemut oli!

7.1.

Tyttömme lisäksi myös kaksi hänen serkuistaan juhlii syntymäpäiviään vuodenvaihteen tienoilla. Lauantaina veimme nämä kaksi synttärisankaria Superparkiin riekkumaan. Vietimme muksujen kanssa hauskan ja hikisen illan trampoliinien, seikkailuratojen, polkuautojen ja muun mukavan parissa. Parinkympin sisäänpääsyn itsekin maksaneena en tohtinut jäädä vain seisoskelemaan seinustalle, vaan kokeilin lasten perässä jos jonkinlaista aktiviteettia. Seuraavana päivänä olikin sitten aika hakattu olo. Eipä ole tullut viime aikoina paljon esimerkiksi kiipeiltyä, joten Superpark-vierailun vuoksi löysin taas ihan uusia lihaksia itsestäni. Sen myös opin, että sukkasillaan ei voi kiivetä köysiseinää, koska sukissa ei ole pitoa nimeksikään. Olihan se vähän koomista kun meikä sutii paikallaan ja sukat rullaavat lopulta jalasta pois. Ensi kerralla siis sisätossut mukaan.

 8.1.

Sunnuntaina tuli jätettyä vielä yhdet hyvästit ukille ja mummille. Saimme sisarusteni kanssa käydä katsomassa itsellemme muutamia mummilan tavaroita ennen kuin asunto menee myyntiin. Aikaa isovanhempien poismenosta oli kulunut nyt sen verran kauan, ettei mummilavierailu herättänyt suurempia tunnekuohuja, ennemminkin vain lämpimiä muistoja. Tuokin taulu - muistan aina lapsena ihmetelleeni, miksi mummilassa on kuva ihan ukin näköisestä miehestä naiseksi pukeutuneena. Jännä juttu, ettei tauluun ilmestynyt kenenkään nimilappua ilmaisemaan kiinnostusta saada kuva koristamaan oman kotinsa seinää.

Summa summarum 2016

Jos vielä joulunalusviikolla joku olisi kysynyt minulta, mitä kuluneesta vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen, olisin varmasti vastannut että työ. Ja vahvuusasteeltaan vaihteleva, pääasiassa työstä johtunut stressi. Muutama joulun aikaan vietetty vapaapäivä on kuitenkin tehnyt ihmeesti tehtävänsä ja herätellyt siihen, että oikeasti elämässäni on paljon muutakin kuin työ. Intouduinkin muistelemaan, mitä kaikkea vuoteen 2016 mahtui. Blogihan sai viime vuoden pölyttyä ylhäisessä yksinäisyydessään, joten tästä tulee nyt sitten ihan kilometrin mittainen teksti- ja kuvapläjäys, kun pitää postata koko vuoden edestä. Lukekoon ken kykenee.

Tammikuu

Vuosi alkoi milläs muulla kuin syntymäpäiväjuhlilla, sillä tyttömme on syntynyt vuoden ensimmäisenä päivänä. Kaksivuotiasta juhlittiin ennätyssuurella kokoonpanolla ja juhlat olivat mukavat, joskaan eivät yhtä pieteetillä valmistellut kuin lapsen ensimmäiset synttärit. Juhlakuvia (harvinaisen epäonnistuneita sellaisia) selaillessani ihmettelin, kuka kumma tuo pieni vauva noissa kuvissa oikein on. Kasvua ja kehitystä ehtii tapahtua vuodessa niin valtavasti, ettei sitä itsekään oikein pysy perässä. 

Mustan joulun jälkeen saapuivat myös pakkaset, joten tammikuussa saimme nauttia upeista talvimaisemista ja pakkasen taikomista ihmeistä luonnossa. Tämä taisi olla myös niitä harvoja kertoja vuoden aikana, kun otin oikein asiakseni lähteä ulos vain valokuvaamaan ilman erityistä syytä.

Tammikuuhun mahtui myös peräti kolme työreissua. Kävin Ukrainassa, Tshekissä ja Yhdysvalloissa. Yleensä työreissuilla ei ehdi paljon nähtävyyksiä katsella, mutta USA:n reissu oli siitä poikkeuksellinen, että yövyimme menomatkalla yhden yön New Yorkissa ja pääsimme siten nauttimaan hieman muustakin kuin hotellielämästä. Vaikka viikon ero lapsesta oli tuossa vaiheessa aika raastavaa, täytyy myöntää, että New Yorkissa vietetty vuorokausi lievitti hiukan tuskaa. Kaupunki on vienyt sydämeni ja olisin valmis lähtemään sinne koska tahansa uudelleen. Pienen koosteen pikapiipahduksesta Isoon Omenaan pääset lukemaan täältä.

Helmikuu

Helmikuussa lapsi sairastui ensimmäistä kertaa sitten päiväkodin aloituksen. Reilu puoli vuotta siis selvittiin ilman mitään pöpöjä, mikä taitaa olla aika poikkeuksellista lapsiperheissä. Flunssansa neiti hoiti varsin hyvin työnantajaa suosivalla tavalla, sillä hän sairasti määrämittaisesti yhden viikonlopun aikana eikä kummankaan vanhemman tarvinnut olla töistä pois sairastelun vuoksi. Kyseisenä viikonloppuna mies sattui olemaan hiihtelemässä umpihangessa ja minä sain pitää sairastupaa yllä yksinäni. Toisin sanoen katselin Netflixistä putkeen Fjällbackan murhia lapsen nukkuessa kuumettaan pois kainalossani. Ei lopulta kovin rankkaa. 

Kuukauden itsensäylittämiskokemus oli miehen lapsuudenkodin viereisellä pellolla tehty hiihtokokeilu. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää varmaan vuosikymmen, joten ihan prona en suksinut menemään, mutta yllättävän hauskaa se kuitenkin oli noin pienessä mittakaavassa ja tasaisella maalla. Josko sitä tänä talvena rohkenisi uudestaan? Suksiahan en siis omista, mutta ehkä anoppi suostuu lainaamaan taas omiaan, jos oikein kauniisti pyydän.

Helmikuussa myös talvilomailimme perheporukalla Vuokatissa. Tämän lomaperinteen piti katketa jo joku aika sitten, mutta koska lomaosakkeet eivät oikein ole viime aikoina käyneet kaupaksi, pääsimme tänäkin vuonna Katinkultaan. Ulkoilimme, pulkkailimme, kävimme kylpylässä pulikoimassa, söimme ja ennen kaikkea rentouduimme. Ja hauskaa oli, kuten kuvasta näkyy! Lunta riitti myös ihan eri lailla kuin pari vuotta takaperin.

Maaliskuu

Maaliskuussa kevät alkoi vähitellen koittaa ja kevään tuntua lisäsi entisestään tuolle kuulle osunut pääsiäinen. Vaikken mikään sisustaja saati sesonkikoristelija oikein olekaan, sain aikaiseksi vaihtaa muutaman vuodenaikaan sopivan koriste-esineen olohuoneen hyllyyn. Ja mikä parasta, pääsiäismunat eivät roikkuneet hyllyssä jouluun eivätkä edes juhannukseen asti, vaan esineet ovat ihan oikeasti vaihtuneet vuodenaikojen mukaan. Ties mikä sisustusbloggari minusta vielä tätä menoa tulee... 

Pääsiäiseemme kuului mm. ystäväperheen kanssa tehty Päivä Tukholmassa -risteily. Enpä muista koska viimeksi laivalla olisi ollut niin hauskaa kuin nyt lasten intoa ja riemua seuratessa. Laivan discossa likoilla oli niin kovat bileet, ettei mikään kamera pysynyt siinä menossa mukana. Reissua muisteltiin meillä kotona vielä monta kuukautta sen jälkeenkin: pallomeri ja Tukholman punainen bussi tekivät unohtumattoman vaikutuksen kaksivuotiaaseen.

Tukholmassa vierailimme myös satumaisen ihanassa Junibackenissa. Tästä piti aikoinaan tulla oma postauksensakin blogiin, mutta en koskaan saanut aikaiseksi. Sanonpa siis tässä yhteydessä, että suosittelen kohdetta kaikille lapsille ja lapsenmielisille Tukholman kävijöille. Taidolla toteutetussa ja elämyksellisessä ympäristössä pääsi todella hyppäämään sisään satujen maailmaan. Erityisesti Astrid Lindgrenin tarinoihin perustuva satujuna oli varsin vaikuttava, joskin perheen pienimmille ehkä vähän turhan jännittävä. 

Huhtikuu

 

Huhtikuussa olin edustamassa työpaikan juhlissa näinkin edustavana. Kävin pitkästä aikaa oikein kampaajalla, harmi vaan ettei hieno kampaukseni tallentunut mihinkään kuviin. Ihastuin myös tuohon Miss Windy Shopista tilaamaani kellomekkoon niin, että hankin samanlaisen mutta eri kuosilla myös kesällä juhlittuihin ystävien häihin.

Tältä kuulta puhelimestani löytyi useita sushiaiheisia kuvia. Maaliskuun alussa aloittamani sokerin rajoittaminen ruokavaliossa johti siihen, että suolaisista ruuista tuli nautiskeltua entistä enemmän. Tuntuu, että löysin sushin jotenkin ihan uudelleen ja suorastaan hullaannuin siitä. Kuvassa Maka Sushin herkkuja, jotka ovat aika lailla Tampereen parhaita. 

Huhtikuu päättyi tietysti vappuun. Lähipiiriimme osuu vapun tienoille paritkin synttärit, joten juhlia on aina tiedossa, kuten tänäkin vuonna. Olen intoillut lapsen vappupalloista enemmän kuin järki sanoo, puhtaasti siitä syystä ettemme itse saaneet lapsena tuollaisia foliopalloja. Tytön ensimmäisenä vappuna (huom! lapsi oli tuolloin 4 kk) mies joutui lähtemään ostamaan kesken juhlien toista vappupalloa lapselle, koska ensimmäinen hajosi enkä oikein meinannut päästä siitä yli... Kahtena ensimmäisenä vappuna olen myös kuvannut lapsen vappupallon kanssa, joten pitihän ne vappupallokuvat tänäkin vuonna ottaa, vaikka se meinasi unohtua. Lapsi siis oli jo iltakylvyssä, mutta pallo vietiin sinne ja kuvat tuli otettua. Vappupallo on vakava asia.

Toukokuu

Toukokuussa kävin Olympuksen tarjoamassa ilmaisessa kamerakoulutuksessa, jonka piti Tyyliä metsästämässä -blogin Veera. Koulutus oli tiiviydestään huolimatta hyvä ja varsin inspiroiva. Hetkellisesti koulutuksen jälkeen jopa kuvittelin, että tästä se taas lähtee - valokuvaus ja bloggaaminen nimittäin. No, tosiasiassa kameran muistikortilta löytyi muutamia kukkakuvia koulutuksen jälkeisiltä päiviltä ja sitten koko homma taas jäi. Valitettavasti olen sitä tyyppiä, jonka pitäisi osata heti kaikki hyvin, ellei jopa täydellisesti. Jos (tai siis kun) en osaakaan, turhaudun ja luovutan. Vaikka kuinka tietäisi, että tekemällä oppii ja harjoittelemalla kehittyy, on sitä vaikea noudattaa omalla kohdalla. Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä olisi mahtava omata edes hieman lisää.

Toukokuulta löytyivät myös nämä kuvat Friends & Burgers-ravintolan bloggarimaistelutilaisuudesta, jonne pääsin avecina. Tässä siis jälleen yksi blogipostaus, joka jäi tekemättä. Kävimme itse asiassa juuri tällä viikolla syömässä Friends & Burgersissa ja toukokuisen tilaisuuden pohjalta pystyin hyvin valaisemaan muuta seuruetta siitä, kuinka kaikki ravintolan tuotteet hampurilaissämpylöistä ja ranskalaisista alkaen valmistetaan alusta asti itse. Ravintola myös suosii kotimaisia raaka-aineita, joten paikka on ehdottomasti parempi valinta kuin isommat kilpailijansa. Ruoka on myös maistuvampaa kuin ketjuhampurilaispaikoissa, eli tätä voi hyvillä mielin suositella vaihtoehdoksi heseille ja mäkeille.

Kuun lopussa kävin työmatkalla Norjassa, jossa ohjelmaan sisältyi myös vierailu Vigeland Parkissa. Patsaspuisto teki minuun suuren vaikutuksen. Oli hämmentävää, miten tarkkanäköisesti ja inhimillisesti Gustav Vigeland kuvasi patsaillaan ihmisten välisiä suhteita sekä elämän kiertokulkua, kun hän oppaamme kertoman mukaan suhtautui esimerkiksi omiin lapsiinsa täysin tunnekylmästi. Ristiriidat toki tekevät aina kaikesta kiehtovampaa, joten ei mikään ihme että monet teokset jäivät mieleeni pyörimään. Oli myös vaikea olla hämmästelemättä Vigelandin omistautuneisuutta ja tuotteliaisuutta - patsaita on valtavasti ja ne eivät ole mitään ihan pieniä taideteoksia. Jos käyt joskus Oslossa, mene tänne!

Kesäkuu

Viime jouluna annoimme miehen kanssa toisillemme kaksi samaa joululahjaa. Toisen niistä lunastimme kesäkuun alussa, kun menimme Helsinkiin Queen+Adam Lambert-keikalle. Reissu oli mahtava ja tuli suoraan sanottuna aika tarpeeseen kiireisen perhearjen keskellä. Vaikka kahdenkeskisen ajan järjestäminen tuntuukin aina muka liian työläältä, se oikeasti kannattaa. Tänä jouluna mies antoikin lahjaksi peräti kaksi yhteistä viikonloppureissua, joista toinen koittaa jo parin viikon päästä, kun suuntaamme Demoon illallistamaan.

Kesäkuussa juhlittiin siskon kuopuksen neljävuotispäiviä. Tänä vuonna toiveissa oli mikäs muu kuin prinsessakakku. Tai no kuningatarhan Elsa oikeasti on, mutta pääasia oli se, että kakun keskellä on Barbie-nukke. En ollut tehnyt vastaavaa kakkua aiemmin, mutta ihan hyvin se lopulta onnistui. Kakkua tehdessäni taisin tosin vannoa, että saa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, mutta vannomatta paras. Saattaa olla, että jonkun pienen tytön toiveesta tällainen kakku tulee vielä joskus tehtyä.

Kesäkuuhun kuului myös keskikesän juhla. Juhannuksen viettomme on rauhoittunut männävuosista runsaasti. Kaveriporukan perheellistymisen myötä monen päivän mökkirännitreissut taitavat olla mennyttä aikaa ja ihan hyvä niin. Juhannusaaton olimme ystävien luona heidän kotonaan isolla porukalla ja juhannuspäivänä suuntasimme isovanhempieni mökille. Näissä maisemissa ja noilla rantakivillä on tullut lapsena leikittyä, on kaivettu mutaa järvenpohjasta ja kuunneltu, kuinka kaiku toistaa järven selkää pitkin kiirineet kiljahdukset. Mökkiin liittyy monta hienoa lapsuusmuistoa ja oli hyvä, että pääsimme käymään siellä juuri tänä juhannuksena, jolloin ukkini vieraili siellä viimeistä kertaa.

Heinäkuu

Heinäkuun kuvien valitseminen oli kaikista vaikeinta, sillä olimme kesälomalla ja kamera kulki mukana huomattavasti aktiivisemmin kuin normaalisti. Ihania kuvamuistoja olisi ollut vaikka kuinka, mutta poimin tähän kuvan kolmelta tekemältämme reissulta. Ensimmäinen niistä oli oman perheen kesken napattu äkkilähtö Kroatiaan. Tai ei se mikään äkkilähtö ollut, vaan ihan normaali reittilento Dubrovnikiin ja summanmutikassa löydetty hotelli, mutta matka siis varattiin vain pari päivää ennen lähtöä. Nautimme viikon auringosta, lämmöstä, vesileikeistä ja ennen kaikkea rentouduimme kunnolla. Olemme joskus aiemminkin todenneet, että parhaiten lomafiilikseen pääsee lähtemällä matkalle ja se todentui jälleen kerran. Ensimmäiset lomapäivät kotinurkissa ja sateisen harmaata säätä ikkunasta tuijotellen kiristivät hermoja, mutta kun päätimme lähteä matkaan, mielikin kirkastui heti. Tyttömme pääsi Kroatiassa kunnolla uimisen makuun ja vietimmekin päivät pitkälti hotellin uima-altaalla. 

Heti Kroatiasta kotiuduttuamme lähdimme uudelleen reissuun, tällä kertaa ystäväperheen kanssa Gotlantiin. Tämä matka varattiin pitkällisistä keskusteluista huolimatta lopulta vasta Dubrovnikissa ollessamme, eli ei meitä voi ainakaan liiallisesta suunnitelmallisuudesta syyttää. Gotlanti ja erityisesti Visby on ollut toivematkakohteiden listallani jo pitkään. Gotlanti osoittautui kaikkien odotusten arvoiseksi, varsinkin Visby oli ihanan idyllinen kohde. Reissu oli muutenkin kaikin puolin oikein onnistunut, ei vähiten hyvän matkaseuran vuoksi. Onni on kesä, loma ja ystävät.

Heinäkuun lopussa pääsin vielä kolmannen kerran matkalle, tällä kertaa siskosporukassa Kööpenhaminaan, jossa lapsuudenystäväni asuu. Olin ensimmäistä kertaa lomamatkalla ilman lasta sitten neidin syntymän. Harvoin olen itse asiassa ollut reissussa edes ilman miestä, jos työmatkoja ei lasketa. Vietimme Köpiksessä likkaporukalla pitkän viikonlopun ja juhlimme samalla siskoni kolmekymppisiä. Ai että meillä oli hauskaa! Niin ja opimme myös mitä hygge tarkoittaa, jo paaaljon ennen kuin siitä tuli juttu myös Suomessa. 

Elokuu

Mies palasi elokuun alussa töihin, mutta me jatkoimme tytön kanssa  lomailua vielä viikon. Kävimme mm. pariin otteeseen huvipuistoilemassa, katsomassa kaatosateessa Katti Matikaista Teatterikesässä sekä hyppäsimme miehen matkaan Helsingin työreissulle. Melkein tuli äitiysvapaat mieleen, kun sai hengailla päivisin kaupungilla ja nähdä kavereita milloin huvittaa. 

Elokuussa vietimme myös kahdeksatta hääpäiväämme. Yleensä olemme käyneet jossain ravintolassa syömässä tai jopa pienellä reissulla hääpäivän kunniaksi. Tällä kertaa tyydyimme juhlistamaan hääpäivää kotona noutosushin ja kuohuvan kera, mikä oli oikein hyvä vaihtoehto. Katselimme samalla häissämme kuvattuja videoita, minä tapani mukaan pillitin liikuttuneena ja yritin olla pyyhkimättä silmiä wasabisormilla. Häävideoita katsellessa ajan kulku konkretisoitui taas kirkkaasti. Oli pysäyttävää havaita, että osaa häävieraista ei ole enää olemassa, kun taas toisaalta porukkamme on täydentynyt niin monella pikkuisella sekä myös uusilla ystävillä, joita emme tuolloin vielä tunteneet. 

Pari päivää oman hääpäivämme jälkeen juhlimme hyvien ystävien häitä, joissa mies toimi myös bestmanina. Olin intoillut juhlista jo pitkin kevättä, jopa niin että tästä mainittiin erikseen vieraiden esittelyteksteissä. Ehkä vähän noloa, mutta mitäpä tuosta. Häät vaan ovat niin ihania, varsinkin silloin kun hääpari on itselle läheinen. Tungimme iltahämärissä itsekin hääkuvaajan kameran eteen ja saimmekin monta ihanaa kuvamuistoa juhlista. Kiitos niistä kuuluu Anrietta Kuoskulle.

Syyskuu

Syyskuuhun mahtui iloa ja surua. Iloisella puolella oli ehdottomasti tämä (työ)kaverien kanssa tehty mökkireissu, joka muotoutui muutaman mutkan kautta rapujuhlista irkkuteemaksi, tosin toteutukseltaan hyvin löyhäksi sellaiseksi. Söimme, joimme, saunoimme ja pelasimme: ensin tihkusateisessa iltahämärässä pihapelejä, sitten mökissä maratonmittaisen Trivial Pursuit-taiston ja lopulta pullonpyöritystä aamukuuteen asti. Ihan parasta.

Surun sävyjä syyskuuhun toivat ukkini hautajaiset. Ehdimme vielä elokuussa juhlia ukin 88-vuotispäiviä, mutta pari viikkoa sen jälkeen oli ukin aika mennä. Syöpä kuihdutti ennen niin hyväkuntoisen miehen lopulta nopeasti, joten oli vain hyvä, että ukki pääsi lepoon. Ukki oli se henkilö, joka aikoinaan kannusti minua kirjoittamisen pariin ja tuki lapsuuden ja nuoruuden kirjoitusharrastustani Viita-akatemiassa. Ukki itse tienasi leipänsä kirjoittamalla,  pääasiassa toimittajan työssä, mutta kirjoitti hän elinaikanaan muutaman kirjankin. Minä tuskin tulen koskaan julkaisemaan kirjaa, mutta toivon silti, että kirjoittaminen säilyy osana elämääni jossain muodossa. 

Syyskuussa otin maljakkoon talteen viimeiset kesäkukat. Hortensian oksa ihastutti pöydällä niin paljon, että päädyin jopa kuvaamaan sen. Tämä on mielestäni hieno kuva, vaikka itse sanonkin.

Lokakuu

Lokakuun aloitin järjestämällä Nosh-vaatekutsut. Lähes naapurista löytyi sattumalta todella mukava esittelijä ja reilu parikymmentä vierasta kokoontui meille hypistelemään vaatteita, jonka ansiosta minä sain hyvän syyn leipoa kunnolla pitkästä aikaa. Tarjolla olleet porkkanakakkukääretorttu sekä överibrownie (aka Slutty Brownie) saivat niin suuren suosion, että sain leipoa niitä vielä uudelleen muutamiin juhliin syksyn mittaan. Kuvasin myös leivonnaiset ajatuksenani jakaa reseptit blogissa, mutta ihan sinne asti en ole vielä päässyt.

Lokakuussa meille sattui miehen kanssa molemmille työmatka pk-seudulle samalle päivälle ja sen ansiosta saimme myös ehkä vuoden parhaan ravintolakokemuksen. Poikkesimme siis työpäivän päätteeksi Baskeri & Basso Bistroon, josta olin kuullut ennalta suorastaan ylistäviä kehuja. Ne eivät todellakaan olleet katteettomia, vaan ruoka oli ihan mahtavaa, parasta pitkään aikaan. Esimerkiksi vasemmalla kuvassa oleva salaatti paahdetusta maa-artisokasta tryffelimajoneesin ja pähkinöiden kera oli aivan taivaallinen. Oi voi, koskahan tuonne pääsisi uudestaan...

Tähän kuuhun mahtui jälleen yksi synttärikakkuprojekti, tällä kertaa siskon esikoispojalle. Hänen synttäreitään juhlitaan yleensä Halloweenin aikaan, joten teema kakulle löytyy helposti sitä kautta. Käytin ensimmäistä kertaa lakritsia leivonnassa ja kakku oli muiden mielestä todella hyvää, mutta itse en ollut erityisen ihastunut. No, makuasioista on turha kiistellä. Sen ainakin opin, ettei valmista lakritsikastiketta voi käyttää juustokakun koristeluun. 

Marraskuu

Marraskuussa saimme vihdoin viimein hankittua lapselle isojen tyttöjen sängyn. Tähän asti lapsi oli siis nukkunut pinnasängyssä, joka alkoi käydä auttamatta pieneksi, varsinkin kun likka on ikäisekseen varsin pitkä. Havittelemani Muuramen Jolla löytyi käytettynä Torista pitkällisen metsästämisen jälkeen ja uutta sänkyä hypetettiin sen verran ahkerasti etukäteen, että lapsikin odotti sitä jo ihan innoissaan. Itseäni vähän jännitti, millaiseksi hulinaksi illat menevät sängynvaihdoksen myötä, mutta mitä vielä. Neiti ei edelleenkään nouse sängystään pois juuri koskaan itse, vaan aamuisinkin huutelee jonkun häntä nostamaan. Ja tokihan meillä palvelu pelaa, heh.

Kuukauteen sisältyi syksyn ainoa ulkomaille suuntautunut työmatkani, tällä kertaa Prahaan. Sieltä palatessani en tullutkaan kotiin, vaan treffasimme perheen kanssa lentokentällä ja jäimme Helsinkiin. Lapsi vietiin miehen siskolle hoitoon ja me lähdimme miehen kanssa treffeille. Kävimme ensin katsomassa Rocky Horror Show-musikaalin, jonne olin hankkinut liput miehelle synttärilahjaksi, ja sen jälkeen jatkoimme iltaa legendaarisessa Treffi Pubissa Herttoniemessä. Treffin hampurilaisten väitetään olevan Suomen parhaita ja kyllähän se todella hyvä olikin. Muukin ruoka oli oikein maistuvaa ja tilaamamme maistelumenu niin valtava, että osa ruuista oli pakko pakata matkaan. Helsingistä jatkoimme vielä seuraavana päivänä matkaa suoraan Jyväskylään kummitytön synttäreille, josta paluumatkalla sunnuntaina teimme sitten vielä parit isänpäivävisiitit, eli kunnon Suomi-turnee. Reissu vaati omassa mittakaavassani ihan huikeaa ennakointia, kun jo tiistai-iltana pakatessa piti miettiä, mitä mahdan tarvita perjantaina teatterissa tai lauantaina synttärijuhlissa.

Marraskuussa meille iski ensimmäinen kunnon lastentauti, eli vesirokko. Tähän asti lapsi olikin säilynyt ihmeen terveenä. Ei ole ollut korvatulehduksia, ei oksennustauteja tai muutakaan ikävää (*koputtaa puuta*), joten olihan se oikeastaan jo aikakin. Vaikka pikkupotilaalla oli satoja rakkuloita, pysyi lapsen vointi onneksi kohtuullisen hyvänä ja piirretyillä sai pidettyä pahimman tylsistymisen poissa. Onpahan nyt sitten se tauti sairastettu alta pois.


Joulukuu

Tänä vuonna joulua odotettiin erityisen hartaasti, sillä lapsi ymmärsi jo ihan eri tavalla joulun päälle. Katsoimme yhdessä television joulukalenteria, kuuntelimme joululauluja ja luimme Joulupukki ja Noitarumpu-kirjaa lähes joka ilta. Lapsi myös hullaantui kirjasta tehtyyn piirroselokuvaan niin, että hän haluaisi edelleen katsoa sen joka päivä, vaikka joulu meni jo. Päiväkodissa oli ensimmäinen oikea joulujuhla, jonka yhteydessä oli myös ensimmäinen yritykseni ottaa joulukorttikuvia. No, eihän siitä mitään tullut ja olisi varmaan pitänyt ymmärtää jättää homma siihen. Toiset kuvat otettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin kotona, mutta kuvasta teetetyt kortit eivät saapuneetkaan postissa ennen joulua. Näin ollen kortit jäivät kokonaan lähettämättä. No, eipä ollut ensimmäinen kerta kun joulukorttien kanssa oli pientä säätöä.

Jouluaaton vietimme tänäkin vuonna kotona. Aiemman kahden paikan välin reissaamisen sijaan tämä on osoittautunut oikein toimivaksi vaihtoehdoksi. Lapsuudenperheeni kokoontui meille joulun viettoon ja vaikka meitä onkin melkoinen sakki, sujuivat järjestelyt jouhevasti kun jokainen teki oman osuutensa ja toi jotain joulupöytään. Omat valmistelumme jäivät niin viime tippaan, että kaikki lahjat ja ruuat hankittiin vasta aatonaattona klo 15 jälkeen. Hyvin kuitenkin selvittiin ja saatiin maistuva jouluateria aikaiseksi. Joulupukin vierailun ja lahjojen avaamisrumban jälkeen oli aika ottaa rennosti. Serkkusarja malttoi jopa hetkeksi hiljentyä sohvalle kuuntelemaan tädin lukemaa lahjakirjaa. Oma joululahjakirjani on edelleen korkkaamatta, toivottavasti pääsisin sen pariin pian. Ostin itselleni siis Juha Itkosen Palatkaa perhoset -romaanin, jonka edeltäjän luin juuri keväällä (vai kesällä?). Olin omasta mielestäni ollut ilmeisen kiltti tänä vuonna, sillä ostin itselleni myös muutaman Marimekon astian ja uuden lompakonkin joululahjaksi. 

Vaikka joulu oli tänäkin vuonna musta, saatiin välipäivinä vähän pakkasta. Yhden lomapäivän vietimme ulkoillen miehen lapsuudenmaisemissa. Näsijärven peilikirkas jää oli suoranainen taideteos, harvoin tuollaista jäämosaiikkia on nähnyt missään. Tämän kuvan myötä siirrymme rohkeasti kohti uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia seikkailuita. Vaikka välillä vähän heikolta näyttääkin, kyllä se jää kantaa.