Juhannustunnelmia

Heti alkuun pieni avautuminen tekniikasta: voi hemmetti mikä homma oli saada tämä postaus tehtyä, kiitos Androidin ja Macin yhteensopimattomuuden (ja ehkä vähän myös käyttäjän osaamattomuuden)! En siis pakannut juhannuksena kameraa matkaan, mutta napsin kuitenkin kuvia uudella puhelimellani, joka näytti toimivan yllättävän hyvin siinä tarkoituksessa. Yritin sitten siirtää kuvat puhelimesta tietokoneelle ja sehän ei mennytkään ihan niin kuin siinä suomenruotsalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Monen monta yritystä, erehdystä, säätöä ja kirosanaa myöhemmin sain vuorokauden taistelun jälkeen kuvat koneelle ja pääsin tämän postauksen pariin, jota kirjoitan muuten Yyterin leirintäalueella asuntoauton etupenkillä. Aika usein tuntuu, että tekniikka ja minä emme yksinkertaisesti sovi yhteen, sen verran usein joudun taistelemaan erinäisten aparaattien kanssa. Siitä en ole vielä ihan varma, miten asuntoautoilu ja minä sovimme yhteen, siihen palaan ehkä myöhemmin...

Mutta jospa mennään itse asiaan, eli juhannukseen. Vietimme sitä yhdeksän kaveriporukassa vietetyn juhannuksen jälkeen vaihteeksi perhepiirissä miehen kotikotona maalla. Mies ja tyttö lähtivät sinne jo torstaina edeltä, kun minä jäin rilluttelemaan työpaikan kesäjuhliin. Itse seurasin aattona perässä, kunhan olin toipunut edellisillan rasituksista. Emme olleet suunnitelleet juhannusta sen tarkemmin ohjelman, aikataulujen tai edes ruokalistan suhteen, vaan mies kävi hakemassa aattona juuri ennen puoltapäivää kolme kassillista ruokaa, josta sitten lennossa sävellettiin jotain. Niin hauskoja, välillä suorastaan eeppisiä kuin rymyjuhannukset ovat olleetkin, oli tämä mutkaton ja takuulla lapsiystävällinen juhannus ihan tervetullutta vaihtelua. Saunoimme, grillasimme, nukuimme ja katselimme serkusten leikkejä. Juhannusaaton ohjelmaan kuului myös perinteinen kokko saaressa, jonne lähdettiin koko perheen voimin, vaikka tytön nukkumaanmenoaika olikin jo ohitettu.

Kummipojan taidonnäyte vaahtokarkkien grillaamisesta

Tuohon kyseiseen saareen ja juhannuskokkoon liittyy myös yksi rakkaimmista muistoistani. Tasan kymmenen vuotta sitten mies vei minut kokolle kanootilla ja kesken matkan kysyi kysymyksen, jota olin jo kauan odottanut. Tai todellisuudessa hän ei tainnut koskaan päästä kysymään sitä varsinaista kysymystä, sillä itkin siinä vaiheessa jo niin hillittömästi kosintaan sisältyneiden alkusanojen takia. Kihlauduimme siis tuolloin ja se oli siihenastisen elämäni kirkkaasti onnellisin hetki. Tänä vuonna mies vei minut samaisella kanootilla jälleen katsomaan kokkoa ja matkaan oli pakattu kuohuviinipullo merkkipäivän juhlistamiseksi. Kokkosaareen meloimme kolmihenkisellä kokoonpanollamme, mutta tiputimme lapsen hetkeksi aikaa kyydistä sukulaisten hoiviin ja siirryimme vähän kauemmas rannasta skoolaamaan ja ihailemaan kokkoa. Romantiikka kyllä karisi melko tehokkaasti siinä vaiheessa, kun palasimme saareen ja tyttö päätti järjestää pientä aktiviteettia vaipanvaihdon merkeissä - paha vaan, ettei meillä ollut sitä vaihtovaippaa mukana.

Ripaus romantiikkaa saatiin kuitenkin vielä aamuyöstä, kun hipsimme miehen kanssa ennen nukkumaanmenoa ulos katsomaan, miltä peilityyni järvi näyttää kello kaksi yöllä ja kuinka usva nousee pelloilla. Tuota tunnelmaa ei oikeastaan pysty sanoin kuvailemaan, valokuvat puhukoot puolestaan. Todellista kesäyön taikaa.

Juhannusjuhlaa

 Keskikesän juhla oli tänä vuonna kaikkea muuta kuin kesäinen, mutta koleasta ja ihmeellisen epävakaisesta säästä huolimatta vietimme sitä perinteisesti kaveriporukalla mökkeillen. Juhannusta on vietetty tällä samalla kaavalla jo viimeiset kahdeksan vuotta, mitä nyt osallistujajoukon kokoonpano onkin hieman vaihdellut sitä mukaa, kun ihmiset ovat pariutuneet ja lisääntyneet, toiset muuttaneet ulkomaille ja jotkut ehkä eronneetkin. Viime juhannuksena paljastimme, että meille on tulossa vauva ja tänä vuonna meidän tyttömme olikin juhannusporukan juniori. Muutama enemmän tai vähemmän pyöristynyt vatsa kieli kuitenkin siitä, että ensi juhannuksena on taas uusia juhlijoita matkassa...

Aiempina vuosina meno on ollut välillä hyvinkin railakasta. Yhtenä juhannuksena valokuvaussessiota varten työnnettiin auto järveen, toisena ulkoterassiin tuli lähes ihmisenmentävä reikä turhan lennokkaiden tanssien seurauksena. Erään kerran yksi juhlija unohtui vessareissulle muiden jo lähdettyä tansseista, mutta hän pääsi melkoisten sattumusten seurauksena takaisin mökille ilman kännykkää ja rahaa. Erään juhannuspäivän aamuna mökin lipputangosta löytyi kottikärryt, yhtenä juhannuksena mies onnistui hajottamaan kolme tai neljä tuolia vain istumalla niihin. Kerran kokko leimahti sytytysnesteen reippaasta annostelusta niin, että sytyttäjältä paloi silmäripset, useamman kerran joku on mulannut vaatteet päällä järveen milloin veneestä, milloin laiturilta. Ihan kaikkia kohelluksia ei kannata edes muistella ja näin jälkikäteen ajateltuna saa olla tyytyväinen, että mitään pahempaa ei ole sattunut. Hauskaa on kuitenkin ollut, sitä ei käy kieltäminen!

Tänä vuonna juhannusta vietettiin selvästi rauhallisemmissa merkeissä kuin aiemmin ja pitkälti lapsiperheiden ehdoilla, olihan mukana neljä alle neljävuotiasta pikkuista. Ohjelmaan kuuluikin lähinnä yhdessäoloa, syömistä, saunomista ja miehillä myös lentopallon peluuta ja jalkapallon katselua. Itse pääsin taas hyvällä syyllä leipomaan ja tein juhlan kunniaksi kaksi kakkua, pavlovan ja paistetun juustokakun.

Perinteenä on ollut käydä aattona juhannuskokolla miehen kotitilan edustalla sijaitsevassa saaressa. Tästä pidettiin kiinni tänäkin vuonna, vaikka vettä tuli kuin Esterin ahterista. Itse jouduin ihailemaan liekkien loimotusta rannalta käsin, koska en uskaltanut lähteä vauvan kanssa vesille ilman sopivia pelastusliivejä. Toisaalta sisätiloissa oli kyllä huomattavasti mukavampaa kuin ulkona noin viiden asteen lämpötilassa.

Juhannuspäivänä kävimme myös perinteisissä juhannustansseissa. Tanssit järjestettiin kyseisellä työväentalolla viimeistä kertaa ja paikalla oli sen vuoksi yllättävän paljon väkeä. Mutta hei, näistä tansseista puhuttiinkin jopa Kalevan Prisman vihannesosastolla ennen juhannusta!

Takakontilla

Perintörusetti kaulaan ja parketille!

Ensi vuonna olisikin meidän juhannusporukan kymmenvuotisjuhlavuosi. Mitähän hauskaa silloin keksitään? Ainakin paluu juurille ja alkuperäiselle juhannusmökille vilahti jo puheissa. Harmi vaan, että olemme saaneet sinne kaksi kertaa porttikiellon. Kyllä, eivät oppineet kerrasta (emmekä kyllä mekään). Ehkä olemme kuitenkin vuosien saatossa viisastuneet? Sopii toivoa.