Viikkokatsaus nro 20

15.5.

Maanantaina heräsin Pietarista hotellista. Edessä oli pitkä kokouspäivä ja siihen päälle vielä paluu Suomeen iltajunalla sekä öinen ajomatka Lahdesta kotiin. Tiesin tulevien yöunien jäävän liian lyhyiksi, joten pesin hiukset maanantaiaamuna, jotta saisin tiistaina nukkua edes vartin pidempään. En vain ollut pakannut hiustenkuivaajaa mukaan, joten piti käyttää hotellin laitetta, jossa luki luottamusta herättäen "Shaver". Tukka ei onneksi lähtenyt päästä, mutta käsi kyllä meinasi palaa, kun tuo letku hieman kuumeni käytössä. Täytyy myös tunnustaa, että unohdin maanantaina ottaa varsinaisen päivän kuvan. Onneksi tämä otos sentään löytyi puhelimesta, kun asiaan havahduin tiistai-iltana. Olen pyrkinyt siihen, että valitsen päivän kuvaksi aina sellaisen kuvan, joka ei ole ollut muualla somessa, mutta tässä kohtaa piti tehdä poikkeus. Tämä siis löytyy jo Instagramista, annattehan anteeksi tämän toiston.

16.5.

Tiistaina vasta olikin pitkä kokouspäivä, varsinkin kun alla oli vain viiden tunnin yöunet. Päästyäni iltakymmeneltä kotiin en jaksanut tehdä muuta kuin kaatua sänkyyn. Siinä sitten maatessani hoksasin, että päivän kuva puuttuu sekä kuluneelta että edeltävältä päivältä. En yksinkertaisesti kyennyt enää nousemaan ylös sängystä, joten otin kuvan niiltä sijoiltani. Tässäpä on siis kuva meidän makuuhuoneen kattolampusta. Seinällä olevat valokuvat ovat muuten niitä, jotka ovat tippuneet hyllyltä sen seitsemäntoista kertaa. Käytännössä taulut tippuvat aina kun meillä on lapsivieraita ja leikit yltyvät ovien paiskomisasteelle. Olen tainnut tästä aiemminkin avautua, mutta en voi käsittää missä on vika: Ikean tauluhyllyissä vai asuntomme rakenteissa. Yksi kehys on jo nyt ilman lasia siivoojan pudotettua sen joskus alkuvuodesta. Voisi olla tarpeen ottaa muistakin suosiolla lasit pois, kun ne hajoavat kuitenkin seuraavan kerran tippuessaan.

17.5.

Keskiviikkona pääsin taas kolmen illan poissaolon jälkeen lukemaan tytölle iltasadun. Lukemistoon oli tullut uusi kirja, sillä mies ja tyttö olivat käyneet poissaollessani kirjastossa. Edelliskerralla lainattu Miira ja Kettu oli niin kova hitti, että tämä samaan sarjaan kuuluva Miira ja Karhu oli ollut ihan pakko lainata. Kirjasto on kyllä loistava keksintö, ei vähiten sen takia, että näin saadaan vähän variaatiota iltalukemisiin. Tytöllä tuntuu olevan taipumus ihastua aina yhteen tai kahteen kirjaan kerrallaan ja niitä sitten pitää lukea uudelleen ja uudelleen joka ikinen päivä. On ihan tervetullutta itsellekin, että nuo kirjat vaihtuvat kuukauden välein, koska äkkiähän tarinat oppii ulkoa. Tarinan tuttuuteen se viehätys taitaa lapsella perustuakin, sillä hän kyllä huomauttaa heti jos luen jonkun lauseen eri tavalla kuin yleensä. Näissä Miira-kirjoissa on muuten sellainen koukku, että kirja pitäisi lukea aina kahteen kertaan, jossa jälkimmäisellä lukukerralla etsitään kirjan sivuilla seikkaillut pikkuveli joka aukeamalta. Tavallaan hauska idea, josta lapsi tykkää hulluna, mutta itselle riittäisi yksi lukukerta.

18.5.

Torstaina äkkäsin vihdoin lapsityövoiman autuuden kokkailussa. Annoin tytölle ensimmäistä kertaa veitsen käteen ja hänpä pilkkoi tuosta vaan rasiallisen kirsikkatomaatteja sekä yhden paprikan tortilla-ateriaa varten. Neiti oli niin ylpeä taidoistaan, että itseäni oikein harmitti miksen ollut aiemmin tajunnut antaa hänen osallistua aktiivisemmin ruuanlaittoon. Leiponeet olemme kyllä yhdessä monesti, mutta veitsen käyttöä olen arastellut. Ihan kunnon teräaseeseen en nytkään antanut hänen tarttua, mutta hyvin nuo kasvikset pilkkoutuivat ruokaveitselläkin. Tätä täytyy harrastaa ehdottomasti enemmän jatkossa, sillä olen huomannut että mitä aktiivisemmin lapsi saa olla mukana ruaanlaitossa, sitä avoimempi hän on myös uusille mauille. Ja oli hänestä oikeasti apuakin, ruoka valmistui nopemmin pikkuapulaisen kanssa, vaikka toisin voisi luulla.

 19.5.

Perjantaina sai ottaa rennosti, kun tortilla-aineita oli vielä edellispäivästä jäljellä eikä ruuanlaittoon tarvinnut käyttää aikaa. Syötyämme virittelimme takapihalle riippukeinun ja nautimme ilta-auringosta toinen lehteä lueskellen, toinen Taavi Tiikeriä Netflixistä katsellen. Meidän vetäessä lonkkaa mies haravoi takapihaa, eli varsin reilu työnjako. Takapihan nurmikkomme näyttää mielenkiintoiselta tällä hetkellä, sillä mies heitteli vähän ronskilla kädellä jotain sammaleenpoistajaa nurmelle ja samalla lähti sitten ruohokin. Ruoho on nyt kirjaimellisesti vihreämpää aidan toisella puolella, mutta eiköhän tuo tuosta ehdi kasvaa vielä kesän aikana.

20.5.

Lauantaina saimme vähän pyytämättä ja yllättäen parisuhdeaikaa, kun mummu kutsui tytön serkkulikkansa kanssa yökylään. Viimein meidän kyläluuta pääsi yöksi ilman vanhempia, sitä on nimittäin toivottu edelliskerrasta asti, joka taisi olla tammikuussa. Olimme alunperin suunnitelleet menevämme tänä viikonloppuna yöksi Helsinkiin, mutta eihän tätä lapsivapaata voinut jättää käyttämättä ja jäimme suosiolla Tampereelle. Kävimme sushipiknikillä Pyynikillä, kiersimme Museoiden yössä kolme eri museota, herkuttelimme Inezin tapaksilla ja päätimme illan vielä myöhäisnäytökseen elokuvissa. Kaunis sää ja kaupungissa järjestetyt erilaiset tapahtumat veivät selvästi pidemmän korren, sillä leffanäytöksessä ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Aika luksusta, privaatti elokuvanäytös! Valitettavasti edes Charlie Hunnam ei onnistunut pitämään minua hereillä koko leffaa, mitä vähän ennakkoon arvelinkin näytöksen alkaessa vasta yhdeltätoista. King Arthurista en siis osaa antaa kovin perusteellista arviota, mutta kokonaisuudessaan päivä oli todella onnistunut. Kuva on muuten Sara Hildenin taidemuseosta Jarmo Mäkilän näyttelystä. Se on vielä tämän viikon loppuun asti auki, kannattaa käydä tutustumassa.

21.5.

Sunnuntaina haimme tytön puoliltapäivin mummulasta ja suuntasimme kohti Helsinkiä, jonne menimme ensisijaisesti Roihuvuoren kirsikkapuiston ja siellä järjestetyn Hanamin vuoksi. Kirsikankukkakuvia tulikin jo jaettua ahkerasti muissa somekanavissa, joten tässä vähän vähemmän vaaleanpunainen kuva sunnuntailta. Kirsikkapuiston lähistöllä on myös japanilaistyylinen puutarha, johon kävimme tutustumassa. Puutarhaan oli lyhyehkö kävelymatka mukavaa metsäpolkua pitkin, tosin väenpaljoudessa matka ei sujunut niin sutjakkaasti. Reitin varrella oli myös iso kivi, jonka päälle tyttö kiipesi keikistelemään ja minä tietysti räpsin kuvia minkä kerkesin. Likka vähän väsähti kävelyyn eikä olisi halunnut jatkaa matkaa, mutta edessä oleva Linnanmäki-reissu toimi hyvänä houkuttimena. Voi että, sunnuntailta olisi niin monta kivaa kuvaa jaettavana, vaikeaa oli valita vain yksi. Välillä onneksi näinkin päin, kun alkuviikolta ei meinannut olla mitään julkaistavaa.

Viikkokatsaus nro 19

8.5.

Viikko alkoi mukavasti, kun kävimme päivän päätteeksi työporukalla keilaamassa. Ihan umpisurkea keilaajahan minä olen, mutta hauskaa oli silti. Kuvasta ei siis ehkä näy hyvin, mutta ensimmäiset viisi palloa menivät tyylillä ja taidolla suoraan ränniin. Paransin kyllä vähitellen suoritustani enkä lopulta ollut edes viimeinen, mutta ihan vahvin lajini tämä keilaaminen ei taida kuitenkaan olla.

9.5.

Tiistaina oli veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä, eli yhtä kuin päivä jolloin teimme veroilmoitukset. Ilman viime tinkaa mikään asia ei kyllä tulisi valmiiksi meidän perheessä. Itselleni veroilmoituksen täyttö on vähän uudempaa hommaa, sillä pärjäsin vuosikaudet esitäytetyllä veroilmoituksella. Nykyään on kotitalousvähennyksiä, vuokratuloja ym. huomioitavana, mutta tällaisena tavallisena palkansaajana pääsen varmasti silti varsin helpolla verrattuna siihen, jos olisin esim. yrittäjä. Silti olen tyytyväinen, että tama homma täytyy tehdä vain kerran vuodessa.

10.5.

Keskiviikkoiltana koin vähän sydämentykytyksiä, kun hetken aikaa näytti siltä, että meille iski neidin ensimmäinen vatsatauti. Tähän asti olemme siis jotenkin ihmeen kaupalla onnistuneet ko. taudilta välttymään. Mies oli työreissussa ja kun me tytön kanssa tulimme illalla kotiin, oksensi lapsi eteisessä päällensä. Ei muuta kuin pyykkikone pyörimään, lapsi ämpärin kanssa sohvalle pötköttämään ja puhelin kädessä sumplimaan seuraavan päivän hoitokuvioita. Uutta oksennusta ei kuitenkaan tullut illan eikä yön aikana ja kun ruokakin maistui aamulla hyvin, päädyin viemään tytön päiväkotiin (toki varmistettuani asian ensin hoitopaikasta) Mikä lie pahoinvointikohtaus häneen iski, mutta ainakin luulen ettei neiti syö ranskanperunoita vähään aikaan.

11.5.

Vappupäivänä muuan pikkuneidit olivat salaa kuorineet kokonaisen kipollisen edellispäivän juhlista jääneitä karkkeja. Jäimme silloin ihmettelemään, mihin käärepaperit joutuivat, mutta sitten asia unohtui kokonaan. Torstaina löysin tuon jemman avatessani yhden lastenhuoneen kaapeista. Siellähän ne olivat varmassa tallessa. Mielenkiintoista sinänsä, miksi lapset vain kuorivat karkit, mutta eivät syöneet niitä. Itse olisin kyllä takuulla toiminut toisin.

12.5.

Perjantai-iltana mies kotiutui reissustaan ja totesimme, ettemme jaksa tänään lähteä mihinkään ulos syömään. Niinpä hän nappasi tullessaan pari Naughty Burgeria ja yhden Fafa'sin pitan matkaan. Suorastaan yllätyin, miten hyvin hampurilaiset pysyivät lämpimänä kotiin asti. Jos asuisimme lähempänä Tampereen keskustaa, olisimme melko varmasti Woltin ja Foodoran suurkuluttajia. Onneksi nyt ruuan haun eteen täytyy nähdä sen verran vaivaa, ettei ihan joka ilta tule hankittua ravintolaruokaa kotiin.

13.5.

Lauantaina juhlittiin veljenpojan nimiäisiä. Muiden vieraiden jo lähdettyä pyysin, josko meistä otettaisiin tytön kanssa joku kiva yhteiskuva, sellaiset kun ovat harmittavan harvassa. Tyttö ei ollut kovin innokas poseeraamaan enää iltamyöhällä ja lopulta koko kuvausyritys meni ihan pelleilyksi, kiitos photobomber-veljieni. Ihan kiva muisto toki tämäkin, joskaan ei ehkä aivan niin edustava kuin olin mielessäni kuvitellut. Kalja ja kolmevuotias on aina hyvä yhdistelmä kuvassa, eikö?

14.5.

Sunnuntaina oli äitienpäivä. Omalta osaltani päivän vietto jäi harmittavan lyhyeen, kun lähdin jo alkuiltapäivästä työreissuun, mutta aamiaisen ehdimme sentään nauttia yhdessä. Tyttö oli askarrellut päiväkodissa hienon kortin, jonka salassapitäminen osoittautui varsin vaikeaksi. Paketin tarkkaa sisältöä en kuitenkaan tiennyt, joten sain yllättyä iloisesti nähdessäni korttiin liimatun tytön kuvan ja erityisesti lukiessani kortin takapuolella olevan hellyttäävän tekstin. Aamiainen sängyssä on muuten yksi niitä asioita, jotka näyttävät elokuvissa hyvältä, mutta käytännössä eivät oikein toimi. Eivät ainakaan silloin, jos tarjolla on croissantteja... Tyttö oli kuitenkin hyvin onnessaan saadessaan syödä sängyssä, joten muruista viis. Äitienpäivän viettoa jatkamme kuulemma ensi viikonloppuna Helsingissä, eli jotain kivaa on odotettavissa silloinkin.











Viikkokatsaus nro 18

1.5.

Maanantaina viikonlopun räntäsateet olivat muisto vain ja pääsimme nauttimaan vappupäivästä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Kävimme yökylään jääneen ystäväperheen kanssa pyörähtämässä kaupungilla vapputorilla ja katsomassa teekkarikastetta. Koko keskusta pullisteli väkeä, kun ihmiset nauttivat auringosta ja vapputunnelmasta. Kaupungilla kävelyn jälkeen siirryimme ensin Torni-hotellin alakertaan brunssille ja sitten vielä ihailemaan Tamperetta yläilmoista Moro Sky Bariin. Kuvasta huolimatta ilmapallo-ostoksia ei tehty, sillä tämän vapun pallo oli hankittu jo aattona marketista. Olin lievästi sanottuna hämmästynyt, kun lapsi valitsi Frozen- tai My Little Pony-aiheisen pallon sijaan Teletappi-foliopallon. Meillä ei ole katsottu Teletappeja oikeastaan ollenkaan, joten ihmettelen miten tyttö edes tunnisti hahmot, mutta jostain syystä neiti halusi juuri Teletapit. Mikäs siinä, ihan hyväkin ettei kaikki ole vain vaaleanpunaista (tai siis vaaleansinistä) prinsessahattaraa. Tältä lauseelta menee tosin hieman pohja kun katsotte seuraavaa kuvaa...

 2.5.

Vappuna tuli varattua ehkä hieman yläkanttiin hot dogeja ja perunasalaattia, joten tiistaina isäni ja molemmat veljeni tulivat auttamaan meitä vapputarjottavien tuhoamisessa. Kun paikalla oli vähän suurempi yleisö, käytti tyttö heti tilaisuuden hyväkseen ja haki Frozen-mikrofoninsa esittääkseen meille minkäs muun kuin Let it go -kappaleen. Tarkalleen ottaen kappale taisi tulla neljästi, aina hieman uudenlaisena versiona. Eläytyminen oli käsiliikkeitä myöten kohdallaan ja pakkohan näitä lauluesityksiä oli vähän videoidakin. Arvaan, että lapsi on todella innoissaan päästessään joskus murrosikäisenä katsomaan näitä performanssejaan. 

3.5.

Keskiviikkona olin pitkästä aikaa koulutuksessa, mikä oli virkistävää vaihtelua normaliin työarkeen. Seminaarin aiheena oli työyhteisön johtaminen ja esimiestyön haasteet - molemmat teemoja, jotka ovat ajankohtaisia jokaisella työpaikalla. Vaikka en itse esimiesroolissa toimikaan, antoi tilaisuus paljon eväitä omaan työhöni esimiesten tukena. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla pitkän linjan organisaatiopsykologi Pekka Järvisen kokemuksia erilaisista työyhteisöistä. Tavallaan lohduttavaakin huomata, että oli toimiala tai toimintaympäristö mikä tahansa, ovat johtamisen haasteet pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Päivä toimi myös itselleni hyvänä muistutuksena siitä, että erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin kannattaa lähteä aina kun siihen suinkin on mahdollisuus. Uutta näkökulmaa ja ajattelun aihetta löytyy varmasti.

4.5.

Torstaina nautimme poikkeuksellisen hyvästä säästä takapihan terassilla, jossa tarkeni jo paitahihasillaan. Tyttö roudasi takapihalle kaiken maailman leluja sekä lopulta myös kaikki ruokapöydän tuolit sisältä, sillä hän halusi leikkiä eväsretkeä. Reppu oli pakattu täyteen muovisia hedelmiä ja muita leikkieväitä, joita sitten maistelimme ilta-auringossa. Lopulta hain ihan oikeitakin viinirypäleitä naposteltavaksi, kun kerran eväsretkellä oltiin. Menossa mukana oli myös tuo aiemmin mainittu Teletappi-pallo, jota leikkikoira ulkoilutti. Päivään mahtui ikävämpiäkin käänteitä, mutta yritän mieluummin muistaa tämän hyvän hetken ja tytön iloisen hymyn. Valoa ja varjoa, sitähän se elämä on.

5.5.

Perjantaina kävimme pitkästä aikaa Hookissa. Tyttö taisi olla paikassa ensimmäistä kertaa ja hän ihmettelikin silmät pyöreinä paikan sisustukseen kuuluvia merirosvoja, laivoja, aarrearkkuja ja hurjaa haita. Itselleni Hook on jotenkin kovin nostalginen paikka, sillä tämä oli ensimmäisiä ruokaravintoloita, joissa aloimme lukioikäisenä käydä. Täysi-ikäistyttyämme viikonloppuihin alkoi kuulua baarittelua ja bileillan jälkeisiin sunnuntaihin kuului lähes yhtä usein ruokailu porukalla joko Hookissa tai Pancho Villassa. Ravintola ei ole juurikaan muuttunut näiden kuluneiden vuosien aikana, vaan ennallaan ovat niin ruokalista, sisustus kuin tuttu rasvan kärykin. Olen siipien suhteen vähän myöhäisherännäinen enkä silloin parikymppisenä suostunut koskemaan niihin, vaan söin aina kaikkea muuta upporasvassa paistettua "terveellistä" herkkua. Nykyään siivet jo maistuvat, mutta en edelleenkään väheksy myöskään mozzarellatikkuja ja ristikkoperunoita. Onhan tämä melkoista suonet tukkoon-tavaraa, mutta näin harvoin nautittuna aika hyvää sellaista.

6.5. 

Lauantaina saimme ystävältäni liput Mediapoliksen lastentapahtumaan, jossa oli järjestetty monenmoista ohjelmaa perheen pienimmille. Tapahtuma oli todella kiva ja tyttö oli haltioissaan tasapuolisesti kaikista esiintyjistä. Tai no, kyllähän se Elsana esiintynyt Juhlaprinsessa taisi vetää taas pisimmän korren. Olimme miehen kanssa varsin hämmästyneitä siinä vaiheessa, kun Elsa puhutteli tytärtämme nimellä ja muisteli heidän edellistä tapaamistaan. On toki mahdollista, että tyttö kertoi nimensä Elsalle niin ettemme rekisteröineet sitä, mutta jos hän todella muisti tyttömme maaliskuisilta lastenkutsuilta, olen kyllä todella vaikuttunut. Juhlaprinsessa on ihan elementissään jutellessaan lasten kanssa ja hän osaa todella hienosti huomioida jokaisen. Lapsi kävikin selittämässä Elsalle juttujaan useampaan otteeseen ja Elsa jaksoi kohteliaasti kuunnella ja eläytyä tytön tarinointiin. Vielä lähtiessäkin piti käydä kertaamassa mainosjulisteesta, keitä kaikkia olimme nähneet ja mitä olimme tehneet. Tein tapahtumassa myös pari kirppislöytöä tulevia perhejuhlia ajatellen: tyllihame ja juhlakengät yhteensä neljällä eurolla, ei paha. Annan kyllä täydet pisteet tapahtumalle, toivottavasti tämä järjestetään taas uudelleen.

7.5.

Sunnuntaina sain nukkua pitkään ja herätessäni muu perhe teki jo lähtöä ulos. Jäin sitten sisälle aamiaiselle ja naputtelemaan blogiin edellisviikon viikkokatsausta, kun mies ja tyttö lähtivät testaamaan vappuna tuliaisiksi saatuja pihaliituja. Hienoja teoksia pihatiellemme ilmestyikin ja tyttö esitteli niitä minulle varsin ylpeänä lähtiessämme myöhemmin päivällä asioille. Tuossa ne nyt sitten ilahduttavat naapureitakin siihen asti, kunnes seuraavan kerran sataa kunnolla vettä. Vesisadetta saadaan tosin odotella hetken, sillä näillä lämpöasteilla sateet tulevat alas lumena tai korkeintaan räntänä. Ei se kevät sitten tullutkaan, vaikka jo vähän lupailikin. Pöh.

Viikkokatsaus nro 17

 24.4.

Viikko alkoi vappuvalmisteluilla, kun päätin monen vuoden tauon jälkeen tehdä itse simaa. Itse tekoprosessihan on hyvin yksinkertainen, mutta kyse ei olekaan tekemisen vaivasta tai vaativuudesta, vaan siitä, että juoma täytyy muistaa laittaa riittävän hyvissä ajoin valmistumaan. Tämän vuoksi omatekoista simaa ei ole meillä juotu ikiaikoihin. Muistan joskus lapsena kirjanneeni johonkin ystäväkirjaan lempiruuan ja -juoman kohdalle lanttulaatikon ja siman. Molemmat siis tuotteita, joita nautitaan tyypillisesti kerran vuodessa. Ilmeisesti olin ajatellut, että mitä harvinaisempaa, sen herkumpaa. Ovathan nuo molemmat edelleen hyviä, mutta eivät ehkä ihan lempparilistalle yllä kuitenkaan.

25.4.

Tässä olisi nyt se Supermessuhankinta nro 1. Olen kaikkea muuta kuin viherpeukalo tai puutarhaihminen, mutta niin vaan haksahdin (pienen painostuksen alla) ostamaan tällaisen sinisarjan taimijuurakon. Pieni googlettelu osoitti, ettei kyseinen kasvi talvehdi Suomessa, joten se pitää joko syksyn tullen kaivaa ylös maasta tai istuttaa suosiolla ruukkuun, jossa sen saa helposti nostettua sisätiloihin talveksi. Kävin sitten tiistaina ostamassa kukkamultaa ja ruukkusoraa vain todetakseni, että ruukku, johon suunnittelin kukan istuttavani, onkin liian pieni siihen tarkoitukseen. Ei varmaan liene yllätys, että uusi ruukku on vieläkin ostamatta ja kasvi kuivuu kovaa vauhtia tuolla muovipussissa. Miten pienten asioiden aikaansaaminen voikin olla välillä niin ylivoimaisen vaikeaa?

26.4.

Keskiviikkona yritin muistella lapselle lauleskellessani erään lastenlaulun sanoja ja googlettaessani niitä törmäsin Tenavatähti-videoon. Siitä se ajatus sitten lähti ja vietimmekin tytön kanssa pitkän tovin katsellen tuota lapsuuteni lempiohjelmaa. Itse intoilin nostalgiapäissäni lauluesityksistä kovasti, lapsi ei ollut ihan yhtä vakuuttunut. Voi että miten näitä jaksoja aina odotettiin televisiosta! Ja kuinka ihailin ja vähän kadehdinkin parhaita laulajia ja heidän hienoja asujaan. Tietysti asiaan kuului myös nolojen esitysten arvostelu. Esimerkiksi tämä kansallispuvussa kanteleen säestyksellä laulettu Sinisiä punaisia ruusunkukkia ei ollut yhtään cool ja sille jopa vähän naureskeltiin koulussa kaverien kanssa. Tänä päivänä antaisin tuolle tytölle (ja kaikille muillekin osallistujille) täydet pisteet rohkeudesta. Itse en olisi pystynyt samaan, pokka ei olisi ikinä riittänyt. No, eipä kyllä laulutaitokaan tainnut olla riittävällä tasolla, mutta ei minusta muutenkaan olisi ollut astumaan ison yleisön eteen laulamaan. Vielä tänä päivänäkään en uskalla laulaa edes karaoksessa yksin, en ainakaan selvinpäin. Häpeällä ja mokaamisen pelolla on kyllä ihmeellinen voima. Ehkä vielä jonain päivänä rohkaisen itseni ja menen laulutunneille, joista olen haaveillut jo ties kuinka pitkään.

27.4.

Torstaina käytimme toisen Supermessuhankinnan, eli teatteriliput Tampereen Teatterin Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus -musikaaliin. Olemme käyneet lapsen kanssa elokuvissa jo ties kuinka monta kertaa, mutta tämä oli neidin ensimmäinen teatteriesitys. Jostain syystä elävä teatteri olikin ympäristönä jännittävämpi ja lapsi halusi istua sylissä koko esityksen. Näytelmä tempaisi hyvin mukaansa ja oli hauska huomata, miten täysillä lapset elivät mukana huudellen välillä näyttämölle ohjeita ja nauraa räkättäen vapautuneesti. Näytelmä toimi hyvin koko perheelle, sillä myös aikuisille oli varattu juonessa riittävästi koukkua. Ainoastaan lohikäärme oli vähän liian hurja meidän tytölle ja poistuimmekin hetkeksi salista vessaan, kun vatsaan alkoi yllättäen sattua juuri siinä kohtaa, kun lohikäärme ilmestyi lavalle. Onneksi suuren ja pelottavan lohikäärmeen sisältä paljastui kuitenkin huomattavasti pienempi ja kiltimpi lohikäärme, joten saimme katsottua näytelmän loppuun hyvillä mielin. Esitys on jäänyt pyörimään tytön mieleen ja siitä on puhuttu lähes päivittäin muistellen näytelmän juonenkäänteitä. Tuttiritari teki siis selvästi vaikutuksen.

28.4.

Perjantaina alkoi pitkä viikonloppu ja saimme yövieraita tytön serkkupojista. Lapset halusivat katsoa elokuvaa ja herkutella samalla poikien ostamilla kekseillä. Natsimutsi ei päästänyt lapsia murustelemaan sohvalle, joten lapsiparat joutuivat sitten katsomaan elokuvan lattialla. Itsehän toki pötköttelin sohvalla, että reilukerhosta päivää. Lasten keksejä en sentään syönyt, joku raja sentään.

29.4.

Lauantaina olimme kummipoikamme kolmevuotissynttäreille. Säätiedotus oli kyllä lupaillut räntäsadetta, mutta silti piti hieman epäuskoisena hieraista silmiään, kun maisema ikkunan takana muuttui yhtäkkiä ihan valkoiseksi. Lunta taisi olla enemmän kuin jouluna, mikä oli lievästi sanottuna hämmentävää ottaen huomioon vuodenajan. No, kai sitä on joskus juhannuksenakin tullut lunta, että miksei sitten vappunakin.

30.4.

Viikko päättyi vappuaaton juhlintaan meillä kotona. Olimme kutsuneet muutamia ystäväperheitä kylään ja saimmekin kasaan kolmekymmenpäisen porukan. Tässä kohtaa juhlat ovat vasta alkamassa, sen huomaa mm. siitä, ettei lattia vielä lainehdi serpentiinistä, ilmapalloista ja sipsimuruista. Mies otti vieraita vastaan tässä hieman häiriintyneen näköisessä ankkanaamarissa, ihme ettei kukaan lapsi pillahtanut poruun. Hauskat kemut oli ja meno varsin vauhdikasta, vaikkakin hyvin erilaista kuin vielä muutama vuosi sitten. Oli aika, jolloin juhlat alkoivat päästä vähitellen vauhtiin kymmenen aikaan illalla, nyt ne olivat siinä vaiheessa jo ohi väen lähtiessä kotiin nukuttamaan lapsiaan. Tyttö muuten bongasi sivusta tämän kuvan kun naputtelin postausta ja totesi, että "äiti, toi päivä oli kiva päivä!". Niinhän se olikin.