28. maaliskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 12

20.3.
Viikon alkajaisiksi kävimme katsastamassa siskoni uusvanhan kodin, jossa on juuri valmistunut mittava remontti. Aikataulut (tai ehkä ennemmin niistä kommunikointi) kuitenkin vähän pettivät, joten istuimme puolisen tuntia rappukäytävässä odottelemassa siskoani saapuvaksi. Onneksi oli kuninkaallista seuraa mukana, muuten odotus olisi saattanut käydä kolmevuotiaalle vähän turhan pitkäksi. Vaikka itsekin olen aikanaan asunut muutaman vuoden samaisessa asunnossa, ei talon rappukäytävässä ole kyllä tullut vietettyä aikaa yhtä perusteellisesti kuin nyt. Toki puhun vain omasta puolestani, en esim. armaan puolisoni. Hänelle rappukäytävä oli hyvinkin tuttu entuudestaan. Saattoi nimittäin joskus muinoin käydä niin, että aamuyöllä baarista kotiin kömpiessään väsähtänyt juhlija uupui kesken matkan ja jäi alimman kerroksen rappuun nukkumaan. No, onhan kolmanteen kerrokseen toki hissittömässä talossa aika paljon kavuttavaa, että ymmärtäähän sen... Oi niitä aikoja! 

 21.3.
Jokaisessa lapsiperheessä on varmaan koettu se, kun lapselle iskee hyvin tuottelias taiteellinen kausi. Ainakin meillä tulee tällä hetkellä päiväkodista kotiinviemisiksi viikottain kaikenlaisia piirustuksia, joissa kauniisti ilmaistuna määrä korvaa laadun. Piirustukset ovat toki rakkaudella tehtyjä, mutta eivät kuitenkaan sellaisia, joita kokisin tarpeelliseksi säästää. Niin karulta kuin se kuulostaakin, moni näistä taideteoksista on päätynyt paperinkeräykseen (#huonoäiti). Tiistaina saimme kuitenkin kotiin sellaisen työn, jonka voi mielellään säästää ja laittaa esillekin. Kuvassa on kuulemma metsä, jossa asuu kilttejä mörköjä. Myöhemmin jutellessa möröt muuttuivat dinosauruksiksi, mutta onneksi edelleen kilteiksi sellaisiksi.

22.3.
Keskiviikkona olisin tarvinnut kahluusaappaita töistä lähtiessäni, sen verran messevä lammikko oli päivän aikana muodostunut parkkipaikalle.  Tämä vuodenaikojen vaihtuessa tuleva rospuuttokeli on kyllä rasittavaa, puhumattakaan päiväkodin kurahousurumbasta ja silmiä kirvelevästä katupölystä. Onneksi kevät tuntuu olevan kohtalaisen aikaisessa tänä vuonna. Kohta nämä surkeat vesikelit ovat muisto vain ja päästään nauttimaan kunnolla auringosta ja luonnon heräämisestä.

23.3.
Olemme löytäneet tytön kanssa uuden mielenkiinnon kohteen, nimittäin So Yummy-blogin leivontavideot. Kaikki lähti yhdestä Facebookiin linkatusta yksisarvismuffinssikakkuvideosta, jonka jälkeen olemmekin katsoneet näitä ihanan övereitä videoita melkein joka ilta. En tiedä kuinka kehittävää tämä on, mutta ainakin meillä molemmilla on hauskaa. Ja jokaisen videon lopussa pitää aina huudahtaa "sooouujammiii", mieluiten yhteen ääneen. Osa leivonnaisista vaikuttaa liian työläiltä toteuttaa, mutta muutamaa juttua tekisi kyllä mieli kokeilla. Vai mitä sanotte esim. suklaa-vaahtokarkkipizzasta?

24.3.
Pizzaperjantai, jälleen kerran. Miehellä oli menossa jotain S-seteleitä vanhaksi, joten päädyimme  Trattoria Tammerinpuistoon. Trattoria on mielestäni ihan perushyvä italialainen ja aiemmin tämä kyseinen bianco tomaattipizza on toiminut todella hyvin. Nyt söimme alkuruoksi jättikatkarapuja, joiden kanssa tarjoiltiin noita samoja marinoituja tomaatteja kuin pizza päältä löytyy, joten makumaailmat olivat liian samankaltaiset. Listassa alkuruoan kohdalla puhuttiin vain valkosipuliöljystä, joten fiksumpi tarjoilija olisi voinut ehkä huomauttaa annosten samankaltaisuudesta. Ei tuossa pizzassa sinänsä mitään vikaa nytkään ollut, mutta aina valinnat eivät vaan osu nappiin.

25.3.
Lauantaina mies lähti viikoksi reissuun, joten me jäimme tytön kanssa kaksin. Kovin montaa tuntia emme kahdestaan ehtineet viihtyä, kun saimme hartaasti odotettuja yövieraita serkkukolmikosta. Myönnän, että kauppareissulla lähti vähän lapasesta ja viikonlopun kunniaksi herkuteltiinkin aika urakalla. Lauantai-illan huumaa buustattiin saunan jälkeen limulla, hodareilla ja sipseillä, jonka jälkeen olikin hyvä siirtyä Bumtsi Bum-katsomoon. Toim. huom. kuvakulma hämää, etualalla olevat sipsipussit ovat sellaisia 80 gramman pikkupusseja, eivät mitään megapackeja. Joku roti sentään.

26.3.
Nämä kuvahaasteen kuvat tuppaavat usein olemaan aika arkisia, realistisia ja vähemmän esteettisiä. Välillä pitää yrittää ottaa näitä hieman enemmän sommiteltuja, blogimaailmaan paremmin sopivia kuvia, etten vallan ankeuta lukukokemusta. Toisaalta, mämmistä olisi kyllä muutenkin vaikeaa saada tämän esteettisempää kuvaa - ko. tuote on parasta pitää purkissa, jos sitä aikoo valokuvata. Sunnuntain jälkiruuaksi nautimme siis lasten toiveesta(!) mämmiä ja vaniljakastiketta. Klassikkoyhdistelmä. Ja hei, eikö sovikin ihanasti nuo tulppaanit ja ruokapakkausten värit yhteen! 

21. maaliskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 11

13.3. 
Maijan kauneusnurkasta päivää! Onko sinullekin joskus käynyt niin, että kuivashampoo loppuu juuri kriittisellä hetkellä? Kaappiin jemmattu varapullokin on tyhjentynyt eikä aikataulusi anna mitenkään periksi käydä suihkussa? Hätä ei ole tämän näköinen! Hae keittiön kaapista maissitärkkelystä ja hiero sitä päänahkaasi - hiuksesi ovat kuin vastapestyt! Myös perunajauholla saavutat saman lopputuloksen. Helppoa, halpaa ja ennen kaikkea todellista ekokosmetiikkaa! Vinkki viitosena vielä mainittakoon, että mikäli olet pukeutunut tummasävyiseen paitaan, kannattaa se suojata ennen omatekoisen kuivashampoon levittämistä. Muuten saatat joutua vaihtamaan vaatteet vielä ennen lähtöä.

 14.3.
Tiistaina sain vihdoin aikaiseksi heittää koneeseen jo muutaman päivän kodinhoitohuoneen lattialla odotelleen pyykkikasan. Pyykinpesusta on tullut ihan oma taiteenlajinsa lapsen myötä, sillä aiemmin pesin vain omia, tummia vaatteitani, joissa ei yleensä ollut mitään tahroja. Nyt vaatteita löytyy kaikissa mahdollisissa väreissä ja vaatteissa on kaikkia mahdollisia tahroja. Ja sitä pyykkiä tosiaan tulee. Aiemmin pyykinpesuun riitti yksi ainoa pesuaine, nykyään pyykkäystuotteita on kokonainen arsenaali: sappisaippuaa, nestemäistä tahranpoistajaa, jauhemaista tahranpoistajaa, värinkeräysliinoja, eri pesuaineita ja niin edelleen. Varmin lianpoistokombo on, kun tahrat esikäsittelee nestemäisellä tahranpoistajalla, laittaa koneeseen pesuaineen lisäksi jauhemaista Vanishia ja heittää pyykkien sekaan värinkeräysliinan. Näin samassa koneellisessa voi pestä niin pinkkejä, valkoisia ja mustia pyykkejä eikä tarvitse pelätä vaatteiden menevän pilalle. Ja kappas, tästä päivästä tulikin sitten Maijan Marttanurkkaus!

15.3.
Mies lähti keskiviikon työreissulleen jo edellisiltana, joten tyttö tuli tapansa mukaan äidin viereen nukkumaan. Se on kyllä jännä juttu, miten tämä täysleveä parisänky riittää vallan hyvin kahdelle isokokoiselle aikuiselle, mutta kolmevuotiaan kanssa sänkyyn ei tunnu mahtuvan muita. Heräsin aamulla sängyn laidalta ihmeellisellä kiemuralla likan vedellessä sikeitä reteästi poikittain keskellä sänkyä. Onneksi nukun itse sikeästi, muuten yhteisistä yöunista ei varmasti olisi tullut mitään.

16.3.
Torstaina kävin työterveydessä tuomiolla, eli kuulemassa millaisia tuloksia terveystarkastuksen verikokeista löytyi. Kaikki arvot olivat suorastaan erinomaisia, mikä oli positiivinen yllätys, koska elintapani eivät ehkä ole sieltä esimerkillisemmästä päästä. Erityisesti liikuntatottumuksissa olisi parantamisen varaa, sillä en tällä hetkellä liiku käytännössä lainkaan. Vaikka verensokerit, kolesteroliarvot, verenpaineet ym. ovatkin nyt hyvällä tasolla, ei sen varaan voi tuudittautua tulevaisuutta ajatellen. Keskustelimmekin työterveyshoitajan kanssa, josko lähtisin kokeilemaan ihan vain sitä terveysliikunnan minimiä, eli 20-30 minuutin kävelyä kolmesti viikossa. Yhtään pitempää aikaa ei kuulemma tarvitse liikkua, vaan lähteä hyvin pienin askelin liikkeelle. Katsotaan innostunko, tähän asti liikunnan ilo on nimittäin kiertänyt minut kohtalaisen kaukaa.

17.3.
Perjantai-iltana kävimme opiskeluporukalla syömässä uudehkossa Living Roomissa. Alkupalaksi tilaamani Choriqueso, eli chorizoa ja juustoa, oli melkoinen rasvapommi. Se olisi yksinään riittänyt ateriaksi, mutta koska olin tilannut kylkeen vielä kanaleivän, oli pakko luovuttaa ja jättää alkuruoka kesken. Latinalaishenkinen ravintola ei ainakaan näin ensimmäisellä kerralla herättänyt mitään valtavaa ihastusta, vaikkei ruuassa varsinaisesti mitään vikaa ollutkaan. Paikan keskeneräisyydestä olin kuullut kommentteja, mutta sen suhteen silmään ei pistänyt mikään erityisempi. Palvelu oli hetkittäin hieman kankeaa, mutta pääosin kuitenkin ystävällistä. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan, koska kokonaisarvioni olisi "ihan ok" eikä paikkaan ole kiirettä päästä toista kertaa. Mielenkiintoista nähdä, miten ravintolan konsepti kehittyy. Nyt se kurottelee vähän joka suuntaan kahvilana, lounaspaikkana, iltaravintolana, drinkkiloungena ja ties minä muuna. 

18.3.
Lauantaina olimme Frozen-teemaisilla lastenkutsuilla, jossa vieraili ihan oikea Elsa! Ihastuneet lapset pääsivät leikkimään ja tanssimaan Elsan kanssa ja jääkuningatar teki halukkaille myös taidokkaat kasvomaalaukset. Pienet vieraat olivat varsin tohkeissaan Elsan tapaamisesta ja isommat olivat tyytyväisiä, kun joku muu huolehti lasten viihdyttämisestä. Juhlaprinsessa tekee keikkoja myös muina prinsessahahmoina, joten jos kaipaat lastenkutsuille ohjelmaa ja olet valmis satsaamaan siihen reilun satasen, niin kannattaa tutustua Juhlaprinsessan sivuihin.

19.3.
Sunnuntaina ulkoilimme ihanassa auringonpaisteessa yökylään tulleen ystäväperheen kanssa. Järven jäällä liukastellessamme päätin pitkästä aikaa ottaa selfien. Tai siis kolmetoista selfietä, jotta sain edes yhden julkaisukelpoisen. Harjoituksen puutetta varmaankin, koska naamassahan ei voi olla mitään vikaa...? Harmi kun puhelimen etukamera ei ole käyttökelpoinen enkä voi käyttää siinä olevaa "Kauniit kasvot"-appsia. Työpaikalla ei taida ihan mennä läpi, jos pyytäisin uutta puhelinta paremmilla selfie-ominaisuuksilla...

13. maaliskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 10

 6.3.
Arkeen palattuamme piti tietysti heti päästä katsomaan, miten pieni veljenpoika on muuttunut reilussa viikossa. Vierailumme venähti pitkälle iltaan, kun ei pikkuisen luota malttanut lähteä. Siinä hän niin somasti nukkuu isänsä vatsan päällä. Tyttökin olisi halunnut saada serkun vatsansa päälle nukkumaan samalla lailla kuin kummienolla, mutta vaikka kolmevuotias toki vastasyntyneeseen verrattuna onkin lähestulkoon jättiläinen, ei kokoero riitä ihan tuohon. Neiti olisi muutenkin ollut niin innokas pitämään vauvaa sylissä ja hoivaamaan, että häntä piti vähän toppuutella. Sinänsä kyllä ihanaa, että suhtautuminen vauvaan on niin myönteistä, koska olin pitänyt mahdollisena myös jonkinasteista mustasukkaisuutta serkussarjan kuopuksen paikan menettämisen myötä. Sitä ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa, ainakaan vielä.

7.3.
Tiistaina otin lähes ensikosketukseni tämän kevään kuntavaaleihin seuraamalla Ylen vaalitenttiä. Seuraan politiikkaa hävettävän vähän ja täytyy myöntää, että esimerkiksi vaalitentin sote-keskustelussa oli minulle paljon uutta asiaa. Sotea veivattiin tosin niin kauan, että tyhmempikin tajusi, mitkä ovat jutun pääpointit ja mitä kantaa kukin puolue edustaa. Parhaiten tentistä jäi kuitenkin mieleen väistyvän puheenjohtaja Soinin populistiset heitot "tekotaiteellisista kasvisruokapäivistä" ja "fillarinatsismista", kuten myös "Kuunnelkaapas nyt minua, niin saatatte oppiakin jotain"-länkytykset. Perussuomalaisia on helppo mollata, mutta eipä Soini kyllä esiintymisellään antanut yhtään syytä siihen, miksi ko. puolueen edustajia kannattaisi kuunnella edes puolitosissaan. En vielä tiedä, ketä aion äänestää tulevissa vaaleissa, mutta sen ainakin tiedän minkä puolueen edustajaa en äänestä.

8.3.
Naistenpäivänä kävin katsomassa pitkästä aikaa todella hyvän elokuvan. Hidden Figures kertoo kolmen afroamerikkalaisen naisen tarinan, jonka keskiössä on näiden poikkeuksellisten lahjakkuuksien uraauurtava työ NASA:ssa 1960-luvulla. Nämä naiset joutuivat taistelemaan paikastaan aikana, jolloin rotuerottelu oli vielä voimissaan ja jolloin sukupuoliroolit olivat huomattavasti tiukemmassa kuin nykypäivänä. Tarina oli kiehtova ja omalla tavallaan inspiroivakin - joidenkin on aina näytettävä tietä ja tarvittaessa raivattava se paitsi itselleen, myös niille jotka seuraavat perässä. Tositapahtumiin perustuva elokuva sopi teemaltaan loistavasti erityisesti naistenpäivään, mutta toki mihin tahansa muuhunkin päivään. Suosittelen!

9.3.
Torstaina saunottiin. Hangessa näkyy pienet, keskikokoiset ja suuret jalanjäljet vilvoittelutuokion jäljiltä. Taisi olla aika lailla viimeisiä hetkiä, kun takapihalla oli lunta vielä sen verran, että siellä pääsi tallustelemaan paljain varpain. Tällä hetkellä piha on lähinnä jäinen luistinrata, johon ei kyllä tee mieli lähteä liukastelemaan, varsinkaan pelkkä pyyhe päällä.

10.3.
Perjantaina työkaverit puhuivat ympäri kokeilemaan työpaikkaruokalamme erikoisannoksia, jotka valmistetaan tilauksesta ja joiden hinta on tuplaten normaalilounaaseen verrattuna. Päivän annos oli burger ranskalaisilla ja majoneesidipillä, eli sellainen kevyt pikku pläjäys. Hampurilainen oli sinänsä ihan hyvä, mutta taas kerran tuli todettua, ettei kesken työpäivän kannata syödä mitään raskasta. Olin niin ähkyssä lounaan jälkeen, että vannoin olevani loppupäivän syömättä. Jotenkin kummasti sitä sai sitten kuitenkin illalla ravintolassa nautittua kolmen ruokalajin aterian, mutta olihan siinä toki monta tuntia välissä...

11.3.
Lauantain herkkuaamiainen kahdelle. Mies lähti jo aamuvarhaisella hiihtämään Reppu-Pirkkaan, mutta me nautimme tytön kanssa hitaammasta aamusta ja valmistimme oikein kunnon aamupalan. Yleensä viikonloppuaamuisin mies keittelee meille vähän paremmat kaurapuurot, eli hauduttaa puuron kattilassa maitoon. Puuronkeittäjän puuttuessa tarjolla olikin vähän erilainen kattaus croissanteja, hedelmiä, tuoremehua sekä turkkilaista jogurttia vadelmilla, vaahterasiirapilla ja keksimurulla. Ei ehkä ihan yhtä terveellistä kuin kaurapuuro, mutta varsin kivaa vaihtelua. Pitäisi jaksaa useamminkin nähdä vähän vaivaa aamupalan eteen, on se sen arvoista.

12.3.
Sunnuntai ja näköjään kolmas ruokakuva putkeen. Viikonloppuun mahtui kyllä paljon muutakin kuin syömistä, mutta näillä mennään. Sunnuntaina kävimme siis nais- ja lapsiporukalla brunssilla Olympia-korttelin Muusassa. Olin ottanut kameran mukaan ja varautunut tekemään brunssista oman postauksensa, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi, ettei se tänä sunnuntaina maksa vaivaa. Brunssi oli ollut kyseisenä päivänä ilmeisen suosittu ja henkilökunnalla oli levinnyt homma käsistä ihan kokonaan. Valtaosa ruuista oli loppu, uutta ruokaa saatiin esille todella hitaasti ja joka paikka oli täynnä likaisia astioita. Henkilökunta oli selvästi stressaantunut tilanteesta ja kysyttäessä, milloin syötävää mahtaisi tulla lisää, oli vastaus aika töykeä. Odottelun ja sinnikkään tarjoilupöydässä ravaamisen jälkeen saimme lopulta vatsamme täyteen ja ruuat olivat varsin maukkaita, mutta ihan täysin en tästä vielä vakuuttunut. Täytyy antaa Muusalle joskus toinen mahdollisuus ja sillä kertaa tähdätä paikalle heti brunssin alettua, josko tilanne olisi vähän parempi. Brunssin päätyttyä naureskelimme, että pöytä näyttää samalta kuin hyvien baari-iltojen jälkeen. Tällä kertaa laseissa oli tosin vain smoothieita.

9. maaliskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 9

27.2.
Maanantaina oli loman upein sää - aurinkoa, sopivasti pakkasta ja kirpsakan raikas talvisää. Lähdimme tyttöjen kanssa kävelylle järven jäälle. Kävimme samalla reissulla kokeilemassa jäälle auratulla radalla, miten luistelu sujuu viidentoista vuoden tauon jälkeen. Taidot olivat päässeet lievästi sanottuna ruostumaan ja luistelin lähestulkoon yhtä sujuvasti kuin kolmevuotiaamme. No mutta jäällä osasin sentään kävellä ihan reippaasti, toisin kuin lapsi, jota olisi pitänyt milloin kantaa sylissä, milloin vetää pulkassa. Ei ole kovin innokas ulkoilmaihminen tämä tyttäremme, kehen lie tullut...

28.2.
Tiistaina vietin koko päivän yöpuvussa enkä poistunut mökiltämme minnekään. Osasyynä tähän oli työkone, jonka menin aamulla avaamaan ja jonka ääressä vierähti lopulta useampi tunti. Voisin myös vedota huonoon säähän ja siihen, ettei aurinkokaan enää paistanut houkutellen ulkoilemaan, mutta perimmäinen syy oli varmasti puhdas laiskuus. Reippailun sijaan nukuin päiväunet ja luin pinon naistenlehtiä, jotka olivat jääneet kotiarjessa pölyttymään lehtihyllyyn. Ei huono tapa kuluttaa päivä tämäkään.

1.3.
Keskiviikkona käytin mieheltä aikoja sitten saamani lahjakortin ja kävin kasvohoidossa. Kosmetelogi sai myytyä minulle kiinteyttävän kasvovoiteen, vaikka vähän nikottelinkin sekä tuotteen hintaa että tuotekuvausta, jossa puhuttiin ikääntyvästä ihosta. Tosiasiahan toki on, että tässä mennään kovaa vauhtia kohti neljääkymppiä ja ryppyvoiteet kuuluvat meillä "aikuisilla naisilla" asiaan. Silti se vaan vähän kirpaisee, että eikö tässä nyt muka vielä ihan hyvin porskuteltaisi jollain markettirasvoilla ja mietittäisi niitä ryppyjä sitten keski-iässä. Valitettavasti tämä voide ei ollut ihan nappiostos omalle iholleni, sillä sen päälle on todella vaikea saada levitettyä meikkivoide siististi. Tämä on nyt toinen kerta kun ostan jonkun kalliin laatutuotteen, jälleen huonolla menestyksellä. Edellinen, laivalta hankittu Biotherm-purnukka on ollut hyllyntäytteenä kohta vuoden päivät, koska voide nosti naamani täyteen pientä näppyä. Ehkä vaan parempi pysytellä siinä apteekin perusvoiteessa, niin ei ainakaan mene rahat hukkaan. Tulee niitä ryppyjä kuitenkin.

2.3.
Torstaina oli täydellinen lumiukkosää, joten pistimme pystyyn lumiveistoskilpailun. Pienemmillä oli perinteisempi lähestymistapa teoksissaan, isommat toteuttivat omansa vähän suuremmalla pieteetillä. Tässä työn alla on lumimoottoripyörä, joka lopulta voitti perheemme Whatsapp-ryhmässä järjestetyn äänestyksen. Vähän kyllä ihmetytti, ettei kulta-Iivolle tehty kunnianosoitus Oltermanni-pakkauksesta viriteltyine mitaleineen vienyt voittoa, mutta makuasioista ei kai voi kiistellä. "Lum1ivo" -niminen teos sai kuitenkin Instagramissa tykkäykset sekä Lahti2017-profiililta että itse Katri Niskaselta, joten se vähän lievensi tappion kirvelevyyttä.

3.3.
Perjantaina oli viimeinen lomapäivämme Vuokatissa. Saimme houkuteltua tytön laskemaan pari laskua lastenrinteessä, jotta minäkin pääsin näkemään miten homma sujuu. Holtiton olisi ehkä osuvin sana kuvaamaan lapsen laskettelutyyliä, mutta hän oli toki vasta toista kertaa laskettelusuksilla. Minua ei saa tuon lajin pariin kirveelläkään, eli jos tyttö laskettelusta innostuu, niin isänsä saa hoitaa opetuksen. Toistaiseksi laskettelurinteen juurella oleva sisäleikkipaikka vei kuitenkin vielä pitemmän korren. Hyvä niin, sen verran hurjan näköistä meno rinteessä oli.

4.3.
Lauantai oli kotiinlähtöpäivä, mutta emme ajelleetkaan Kainuusta kotiin asti, vaan jäimme matkan varrelle ystäväperheen luo. Tyttö sai hieman jälkijunassa kummeiltaan kolmevuotislahjan ja paketista paljastui mikäs muu kuin Elsa-puku! Se piti saada päälle heti, hiuspannasta ei ehditty ottaa edes hintalappua pois. Pian Putous-katsomossa pyörähteli kolme Elsaa. Melko tarttuva tauti tuo Frozen-kuume. 

5.3.
Lomaviikon kruunasi ihanan aurinkoinen sunnuntaisää. Isät lähtivät peruuntuneen Pirkan Hiihdon sijaan kiertämään Jyväskylää suksin, millä välin äidit ja lapset viettivät vähän vähemmän urheilullisen päivän. Kävelimme me sentään läheiseen leikkipuistoon, jossa nautittiin välipalabanaanit. Eväiden syöminen on aina yhtä kova juttu, kuten tytön ilmeestä näkee. Osaisipa sitä itsekin iloita samalla tavalla pienistä asioista. Iloinen olin toki minäkin, en tosin niinkään banaanista, vaan onnistuneesta ja rentouttavasta lomasta perheen ja ystävien parissa.

3. maaliskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 8

20.2.
Maanantaina mies penkoi tärkeiden paperien laatikkoamme, eli juuri sitä mistä löytyy aina tasaisin väliajoin erääntyneitä laskuja ja muita dokumentteja, joihin olisi pitänyt reagoida jo aikaa sitten. "Ai kappas, vesimittarilukema olisi pitänyt ottaa viime kuussa". "Oho, tää lappu piti palauttaa päiväkotiin jo pari päivää sitten". Sieltä löytyi myös tällainen päiväkodista saatu kysely, johon sai kirjata lapsen vastauksia kiperiin kysymyksiin. Täyttelimme paperin iltapuuron lomassa ja hauskoja vastauksia tytöltä taas tulikin. Eniten huvitti se, miten konkreettisesti kysymyksiin vastattiin. Ei riitä, että kertoo olevansa hyvä pomppimisessa (tai pyllistelemisessä, kröhöm), vaan asia pitää myös demonstroida. Täytyisi useamminkin muistaa kirjata ylös kaikkia hauskoja juttuja mitä lapsen suusta tulee. Valitettavasti ne unohtuvat niin nopeasti sitä mukaa kun tulee uusia juttuja ja uusia vaiheita.

21.2.
Pyrin siihen, etten tekisi säännöllisesti iltaisin töitä kotona, mutta silloin tällöin kone on avattava illallakin. Tiistaina meni kirjaimellisesti yötöiksi, kun päätin tehdä yhden tietyn asian valmiiksi ja siinä kestikin ennakoitua kauemmin. Ennen nukkumaanmenoaan mies teki minullekin iltapalaleivät, mikä oli erittäin huomaavaista. Tuota maitolasia tosin vähän ihmettelin, koska en yleensä juo maitoa. Ehkä se oli menossa vanhaksi?

22.2.
Aamutoimia voi yrittää helpottaa monella tavalla. Itse sorrun usein kiireessä pukemaan lapsen, mutta mies jaksaa kannustaa omatoimisuuteen aamuisinkin. Kieltämättä asioita helpottaa, kun vaatteet laittaa pukemisjärjestykseen yhden kasan sijaan. Insinöörimäistä ajattelua, sanoisin.

23.2.
Torstailta todenmukaisin kuva olisi kuva kännykästä, tai oikeammin Whatsappista, jota seurattiin tiheästi siitä asti, kun perheryhmäämme tuli aamuyöllä viesti "olemme TAYS:ssa". Iloisia vauvauutisia saatiin aamupäivästä ja sen jälkeen tietysti vielä monen monta kuvaa vastasyntyneestä pikkuisesta. Tämä kuva on kuitenkin Dining 26 -ravintolasta, jossa kävimme ystäväpariskunnan kanssa illallisella. Söimme lähes koko listan läpi ja siihen osui monta hittiä, jos toki pari hutiakin. Kokonaisuudessaan ravintolakokemus oli ehdottoman positiivinen ja tulemme varmasti menemään tuonne uudestaankin, pelkästään jo ihanan baklavajälkiruoan takia.

24.2.
Perjantaina pääsimme katsomaan suvun uusinta tulokasta potilashotelliin. Vauva oli juuri niin ihana ja suloinen kuin vain vastasyntynyt voi olla, tuoreet vanhemmat yhtä aikaa pöllämystyneitä, väsyneitä ja onnensa kukkuloilla. Neiti oli kovin innokas hoivaamaan pientä serkkuaan, jopa niin innokas, että piti vähän toppuutella. Emme olisi malttaneet lähteä kotiin lainkaan, mutta yhdeksän maissa illalla oli pakko päästää vastasynnyttänyt äiti lepäämään. Vauvahan oli vedellyt tässä vaiheessa sikeitä jo hyvän aikaa, ympärillään olevasta hulinasta vähät välittäen. Meidän Maunu. <3

 25.2.
Lauantaina lähdimme talvilomalle Vuokattiin, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Kolme autolastillista väkeä saapui kukin vähän omia aikojaan Katinkultaan, meidän seurueemme yllättäen viimeisenä. Jotenkin tuo pakkaaminen jäi taas kerran vähän viime tinkaan... Saapumispäivänä olemme perinteisesti hakeneet mökille pizzat, eikä tästä poikettu tälläkään kertaa. Yleensä niin hyvä Classic Pizza vähän petti, mutta kyllähän noilla silti nälkä lähti. Seitsemän tunnin autossa istumisen jälkeen pääasia on, ettei kenenkään tarvitse alkaa kokata.

26.2.
Laskiaissunnuntaihin kuului luonnollisesti mäenlaskua, hernekeittoa ja laskiaispullaa. Eno näytti vähän lapsille mallia, miten mäkeä kannattaa laskea. Turvallisuus ennen kaikkea. Ihme kyllä, mitään ei sattunut eikä kukaan laskenut edes puuta päin, vaikka tässä mäessä sekin riski on olemassa. Haavereilta lomalla ei siis toki vältytty, mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu.