3. kesäkuuta 2017

Viikkokatsaus nro 21

22.5.
Viikko aloitettiin kokkailemalla yhdessä tytön kanssa. Teimme edellisviikon tortillantähteistä suolaisen piirakan, josta tuli aivan älyttömän hyvää. Jauhelihaa, salsaa, kirsikkatomaatteja, punasipulia, juustoraastetta, nachoja ja ranskankermaa - ei voi mennä pieleen! Mies ei ehtinyt odotella että saimme leipomuksemme ulos uunista, vaan lähti ajelemaan kohti Turun satamaa ja työreissua Ahvenanmaalle, joten jouduimme tuhoamaan piirakan tytön kanssa kahdestaan. Ja voin kertoa, että siihen ei montaa päivää mennyt. Söimme nimittäin heti maanantaina tuosta sekä päivällisen että iltapalan ja kappas vaan, vuokaan ei jäänyt kuin puolikas.

23.5.
Tiistaina vietettiin päiväkodin kevätjuhlaa. Mies ei päässyt paikalle ollessaan työmatkalla, joten yritin sitten parhaani mukaan dokumentoida kuvin ja videoin tapahtumia hänellekin. Tämä kuvastaa jotenkin hyvin meidän tyttöä ja hänen luonnettaan. Juhlaa ja ohjelmanumeroita oli harjoiteltu ahkerasti ja jokaiselle oli osoitettu oma paikka penkillä. Kaksi lasta oli ilmeisesti sairastunut, joten penkille jäi pari tyhjää paikkaa. Yritin huikata tytölle, että siirtyisi istumaan keskemmälle muiden viereen, mutta ei. Hän ilmoitti totisena, että tässä on hänen paikkansa eikä hän voi siirtyä. Niin tyttö kökötti sitten hassun näköisesti yksinään penkin päässä koko juhlan ajan pitäen sopivan hajuraon vieruskaveriin. Kovin on kuuliainen ja sääntöorientoitunut tämä meidän neiti.

24.5.
Keskiviikkona mies kotiutui Ahvenanmaalta ja saimme kerrankin tuliaisia työreissulta. Hän siis matkustaa useamman kerran viikossa työnsä puolesta, mutta vain kotimaassa, joten tuliaisia ei yleensä tule. Nyt kun kohde oli poikkeuksellisesti sellainen jonne mennään laivalla, aloin heti vienosti vihjailla reissutuomisista. Ja ihan mukavasti sitä taxfreeta hän olikin sitten hyödyntänyt, peräti kahden risteilylahjakortin arvosta. Kuvasta siis puuttuvat kaikki karkit, alkoholit ja miehen omat ostokset. Katsotaan koska pääsemme koko porukalla lähtemään laivalle, kiva olisi kyllä mennä.

25.5.
Helatorstain heräteostoksina meillä on nyt uusi patja, petari, tyynyt ja peitot. Lähdimme siis Jyskin avajaisista hakemaan kukkapurkkia, mutta matkaan tarttui "vähän" jotain muutakin. Olen puhunut uusista patjoista pitkään ja kävimmekin jo pari viikkoa sitten Unikulmassa koemakaamassa muutamia, mutta niiden hintalappu oli aivan omaa luokkaansa. Mies näki selvästi tilaisuutensa tulleen Jyskin avajaistarjousten myötä, sillä saimme nyt tämän setin noin kymmenesosalla Unikulman hinnasta. Toki laatu on varmasti aivan eri luokkaa, mutta ovat nämä kuitenkin selvästi paremmat kuin vanhat patjamme. Valitsimme tietoisesti hyvin jämäkät patjat ja kieltämättä nyt on ollut vähän totuttelua siihen, ettei sänky olekaan enää pehmeän upottava pesä.  Selälle tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto, joten se mikä nukkumaanmenon mukavuudessa menetetään, korvautuu kyllä aamulla selkäkipujen puutteella.

26.5.
Perjantaina suuntasimme maalle anoppilaan ja nappasimme myös likan serkkutytön kyytiin. Sää oli yllättävän lämmin ja aurinkoinen, joten virittelimme pihamaalle pizzapiknikin. Pääsimme kunnolla kesätunnelmaan, kun mies lämmitti rantasaunan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Hän myös pulahti useampaan otteeseen uimaan hyisen kylmään järveen muiden saunojien tyytyessä kokeilemaan vettä vain varpaankärjellään. Hullu mikä hullu. Itse taidan säästää talviturkin kastamisen jonnekin tuonne heinäkuulle, kun vesi alkaa olla parikymmentäasteista. Ellei sitten vielä heinäkuussakin sada räntää.

27.5.
Lauantai-iltana olimme tytön kanssa kaksin kotona miehen lähdettyä humputtelemaan. Saatuani lapsen nukkumaan virittelin Ruudusta Vain Elämää -ohjelman uusimmat jaksot. Olin alkuun vähän skeptinen tämän kauden suhteen, sillä se tuli niin nopeasti edeltävän jälkeen. En ole mitenkään henkilökohtaisesti kiintynyt Hirvensalmeen ja Satulinnaan, mutta silti ohjelman kuvausten siirtäminen Espanjaan ei oikein innostanut. Kieltämättä koko hommassa tuntui olevan vähän rahastuksen makua. Lisäksi tällä kaudella on ollut mukana useampi sellainen henkilö, jotka eivät kuulu omiin suosikkeihini. Varsinkin Olli Lindholm on ollut enemmänkin siellä inhokki-listalla ja Laura Voutilainenkin on monipuolisuudestaan huolimatta vaikuttanut aina jotenkin teennäiseltä ja ylimieliseltä. Myös päivien pätkiminen kahteen eri jaksoon tuntui hölmöltä ratkaisulta.

Ennakkoluuloistani huolimatta tämä kausi on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Vaikka alkuun en meinannut päästä vauhtiin, olen nyt katsonut jokaisen jakson Ruudusta vuoroin nauraen, vuoroin itkien mukana. Ei Ollista ja Laurasta ehkä vieläkään mitään lemppareita ole tullut, mutta varsinkin Laura on kyllä niin huikean taitava, että pakkohan siitä on vähän tykätä. Olli ei edelleenkään vakuuta laulutaidoillaan, mutta persoonana hän ei olekaan ihan niin läpeensä ärsyttävä kuin olen aiemmin luullut. Samu Haber on ollut todella hauska, Petra symppis ja Robin aivan ihqu hieman naiivissakin positiivisuudessaan. Irinasta olen tykännyt aina ja tämän myötä tykkään vielä enemmän - niin huippuhyvä laulaja ja samalla ihanan tavallinen persoona. Ainostaan kauden kiintiöräppäri Nikke Ankaran suhteen mielikuva ei ole järin positiivinen, vaikka hän toki saakin pisteet siitä, että puhuu mielenterveysongelmistaan avoimesti. Kukkahattuni on vähän tärissyt Niken heittäessä Petralle aika rasvaista läppää. Vaikka se olisikin ollut vain huumoria, on se tuntunut jotenkin kiusalliselta ja sopimattomalta. Mutta se täytyy Niken eduksia sanoa, että hänen kappaleensa ovat kyllä genressään ihan hyviä ja tarttuvia.

Ymmärrän, miksi Vain Elämää -formaatti ärsyttää monia. Kyse on kuitenkin pääasiassa vanhojen biisien uudelleenlämmittelystä ja artistien keskinäisestä kehumisesta. Minuun tämä silti uppoaa kuin väärä raha. On mielenkiintoista kuulla tarinoita biisien takaa, tutustua laulajiin paremmin ja kuulla, millaisia tulkintoja he toistensa kappaleista tekevät. Moni ohjelmassa esitetty versio on pessyt alkuperäisen ja useampi artisti on päässyt näyttämään taitonsa ja muuntautumiskykynsä. Ehkä olen vähän helppo, kun tykkään tällaisesta massoille suunnatusta hömpästä, mutta sittenpähän olen.

28.5.
Muistatteko, kun ostin joskus huhtikuussa Supermessuilta tämän kasvin? Ai ette? No ei se mitään, kerron tämän kuitenkin. Nyt kun vihdoin tällä viikolla sain hankittua sopivan kokoisen ruukun tälle sinisarjan juurakolle, oli korkea aika istuttaa kasvi. Hieman kituliaalta se kyllä näytti, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ehkä se siitä vielä innostuu kasvamaan, vaikka joutuikin odottelemaan melko vaatimattomissa olosuhteissa viikkotolkulla, että laiska puutarhuri sai aikaiseksi hoitaa istutuksen. Huvittavaa tässä on se, että istuttamiseen meni noin kolme minuuttia, eli mistään isosta hommasta ei todellakaan ollut kyse. Saamattomuuteni sijaan voin kuitenkin vedota siihen, että sää on ollut tähän asti liian kylmä. Olisiko ihan kohtuutonta toivoa, että tässä vaiheessa vuotta ei tulisi enää enempää yöpakkasia...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti