23. tammikuuta 2015

Ihan tavallinen torstai

Vaikka blogin nimi onkin "Kolmen tähden arkea", olen huomannut, että tänne tulee helposti kirjoiteltua kaikesta arjesta poikkeavasta, kuten matkoista, ravintolareissuista tai muusta mukavasta. Mielessäni onkin jo pitempään ollut tehdä postaus jostain ihan tavallisesta arkipäivästämme. Eilen sain vihdoin aikaiseksi dokumentoida yhden päivän ajalta, mitä kaikkea puuhailimme. Tässä siis eilispäivämme kuvina!

Klo 9:09
Reilu puoli tuntia torkutusta, nyt on pakko herätä tai myöhästytään muskarista.

Klo 9:47
Aamupuuro syödään kahden lusikan taktiikalla, molemmille omansa.

Klo 10:10
Isompi yrittää meikata ja pienempi käyttää heti tilaisuuden hyväkseen. Vessapaperin syöminen on parasta just nyt.

Klo 10:27
Aina myöhässä! Muskari alkaa kolmen minuutin päästä ja me ollaan vielä matkalla.

Klo 11:19
Muskarissa lauletaan, soitetaan ja vaihdetaan lapsen koko vaatekerta pissaepisodin myötä.

Klo 11:50
Matka jatkuu - kun vaan tietäisi mitä reittiä kulkea...


Klo 13:30

Lounastreffeillä Lapinniemessä on monta leikkikaveria.

Klo 15:57
Tyttö nukahtaa paluumatkalla vaunuihin ja minä yritän repiä kärryt mahdollisimman hienovaraisesti alaovesta sisälle.

Klo 16:24
Tyttö jatkaa parvekkeella päiväuniaan ja aktiivisuusmittari sanoo päivän tavoitteen tulleen jo täyteen, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla oikaista sohvalle.

Klo 17:39
Mies tulee töistä ja sitten syödään. Lautasmalli toteutuu esimerkillisesti.

Klo 18:50
Illan ohjelmassa on vielä Tupperware-kutsut, joissa on tarjolla mm. ihmepadassa paistettua leipää ja herkullista suklaakakkua.

Klo 20:32
Kotimatkalla poikkean kaupassa ja sillä välin tyttö menettää hermonsa. Istun takapenkillä loppumatkan.

Klo 20:49
Pienet kävelytreenit ennen iltapuuroa. Kamera ei meinaa ihan pysyä perässä tytön vauhdissa.

Klo 21:35
Mies laittaa tytön yöunille. Valot pois ja hyvää yötä!

Klo 21:41
Lapsen nukahdettua rötvätään sohvalla ja katsellaan Mad Menia. Lasissa Pepsi Maxia, tietty.

Klo 23:37
Ennen nukkumaanmenoa vielä pyykit kuivumaan ja sitten petiin. Koskahan viimeksi olen mennyt yöunille ennen puoltayötä?

8 kommenttia:

  1. Nää on hauskoja postauksia. :) Paljon on normipäivään mahtunut! Mä en ymmärrä mitä toi aktiivisuusranneke laskee? Jos käy hikijunpassa ja kävelee matkoja, saako superaktiivisuuspisteet? Onko se siis kävelyn laskemista vai mitä, jäi kiinnostamaan! Sulla ei ilm.vaikuta Maxi uniin, mulla vie niin tee kuin maci illalla unet! Tupperwaret on kivoja, mutta apua niin sikahintaisia! Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hauskaa tätä oli tehdäkin, mutta aika työlästä... Ehkä tämä oli meidän normipäiväksi aika aktiivinen, mutta täytyy sitten joku kerta toteuttaa vielä vaikka postaus sellaiselta päivältä, jolloin ei ole mitään ohjelmaa. Kiviäkin kiinnostaa lukea sitä postausta! :D

      Aktiivisuusranneke laskee käden liikkeiden perusteella aktiivisuutta ja askeleita sekä arvioi energiankulutusta. Mulla on tuo aktiivisuustavoite matalimmalla, eli tulee täyteen noin 10 000 askeleesta. Siitä löytyy kaksi vaativampaakin tasoa, mutta aloittelen nyt tuolla helpoimmalla. Tuohon saisi myös yhteensopivana sykevyön, jolloin aktiivisuuden ja energiankulutuksen määrittely olisi tarkempaa, mutta mulla ei ole siihen tällä hetkellä tarvetta. Uskoisin, että yksi kunnon hikijumppa päivässä riittäisi jo aktiivisuustavoitteen täyttämiseen matalimmalla tasolla. :) Tuohan seuraa aktiivisuutta myös yöllä, siitä on helppo aina katsoa mihin aikaan on heräilty lapsen kanssa.

      Max ei vaikuta mulla yöuniin ellen juo koko pulloa (1,5 l) kerralla. Eilen join vaan tuon yhden lasillisen koko päivänä, joten uni tuli kyllä ihan helposti. Ja Tupperwaret on kyllä tosiaan aika tyyriitä, mulla jäi tällä kertaa hankinnat tekemättä.

      Poista
    2. Näistä jää sitten itselleenkin hauska muisto! Jännä tuo aktiivisuusranneke, en ole niitä koskaan tarkemmin tutkinut. Muuten, nyt tokalla kerralla kiinnitin huomiota, että tuossa "lapsi nukkumaan" ja "telkkarin katsomista" on väliä 6 minuuttia! Voi kun meilläkin! Nukutussessiot kestää puolesta tunnista tuntiin, joskus tehdään enkat ja nukahtaa vartissa. Ihan pisti silmään kun uudestaan luin. :)

      Poista
    3. Joo, me ollaan nyt päästy aika kivaan tilanteeseen nukkumaanmenon suhteen, eli likka nukahtaa yleensä suht nopeasti ilman suurempia nukuttamisia. Mutta herätyksiä tulee kyllä sitten aina vähintään muutama yön aikana, eli pitäisi alkaa orientoitua siihen unikouluun pikkuhiljaa...

      Poista
    4. Tsemppiä siihen, me ei taas sellasta koskaan pidetty. Varmasti hetken raastaa kaikkien hermoja! Meillä on käynyt niin, että nukutus kestää, mutta nyt kiskotaan unta 11-12h heräämättä, ekaa kertaa ikinä piti laittaa kello soimaan että ehditään kympiksi muskariin. :D

      Poista
    5. Hienoa että teillä vihdoinkin nukutaan täysiä öitä!

      Poista
  2. Kiva postaus, näitä on aina hauskaa lukea! Muskarimyöhästely niiiin tuttua! Noi aktiivisuusrannekkeet tuntuvat olevan pinnalla nyt, oon ihan lyhyen ajan sisällä tullut tietoiseksi koko laitteesta, mutta lukenut niistä nyt yhtäkkiä useammasta lähteestä.. Onko se ollut hyvä käytössä? Mikä kausi menossa Mad Menissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muskarimyöhästely ja ihan mikä tahansa myöhästely... Paitsi nyt perjantaina oltiin etuajassa lounastreffeillä, ihmeiden aika ei ole ohi!

      Aktiivisuusranneke on ihan hauska kapistus, vaikka välillä vähän epäilyttää, että miten se tuota aktiivisuutta oikein rekisteröi. Esim. viime yönä oon nukkunut rannekkeen mukaan vain reilu neljä tuntia, mikä ei voi pitää paikkaansa. Aika monta herätystä tuli yön aikana, mutta väittäisin kuitenkin nukahtaneeni niiden välissä ihan kunnolla. Mutta kyllähän tuo selvästi kannustaa esim. arkiliikuntaan, sillä se 10 000 askelta ei tule lähellekään täyteen päivinä, jolloin on vaan kotosalla. Sitten kun taas valitsee bussittelun sijasta kävelyn keskustaan ja takaisin, niin ollaankin äkkiä tavoitteessa. :)

      Mad Menista saatiin juuri kuudes kausi loppuun, enempää ei ookaan Netflixissä. Pitää keksiä joku uusi sarja tilalle, tai sitten hankkia tuo viimeinen kausi muuta kautta.

      Poista