7. huhtikuuta 2015

Täällä taas, ainakin toistaiseksi

Tervehdys pitkästä aikaa! Viimeisestä blogipostauksesta on kulunut peräti kaksi kuukautta ja tässä välissä onkin ehtinyt tapahtua paljon. En aikonut mitenkään tarkoituksellisesti pitää näin pitkää taukoa, mutta elämä tuli väliin ja sen myötä muut asiat menivät etusijalle. Harkitsin jo koko blogin kuoppaamista, koska tämä yksinpuhelu on välillä vähän turhauttavaa, mutta sitten tuossa yksi päivä tajusin, etten ole valokuvannut oikeastaan ollenkaan tämän vuoden aikana ja se on harmi. Monesti juuri blogi on kannustanut tarttumaan kameraan ja sen myötä viime vuodelta tallentuikin monia hienoja hetkiä ja muistoja kuviksi tänne ja kotiarkistoon. Kirjoittamistakin tuli vähän ikävä, joten katsotaan josko tässä kevään mittaan pääsisin taas bloggaamisen makuun.

Näiden kahden kuukauden aikana olemme mm. ostaneet uuden kodin, tehneet siellä pientä pintaremonttia, kiertäneet huonekalukauppoja urakalla (tähänastinen ennätys on neljä kertaa Ikeassa viikon sisällä), muuttaneet ja laittaneet vanhan kodin vuokralle. Olemme myös viettäneet koko perheen voimin talvilomaa Vuokatissa ja mies ehti Levillekin riekkumaan muutamaksi päiväksi. Pääsiäisen aikana vierailimme molemmissa mummuloissa, yhdessä pappalassa ja ystävien mökillä. Uudessa kodissa ehdittiin ottaa yhdet vieraat vastaan ja sen ansiosta saatiin viimeisetkin muuttolaatikot purettua, hurraa! Kodin sisustus on vielä mallia pelkistetty, ellei jopa askeettinen, sillä täältä puuttuvat vielä kaikki verhot, matot, taulut ja koriste-esineet. Sitten kun täällä alkaa olla vähän enemmän valmista, voisin jopa harkita postauksen tekemistä uudesta kodista. Monia muitakin postausideoita pyörii mielessä, lähinnä tietysti tähän lapsiperhearkeen liittyen.

Mistä aiheista te haluaisitte lukea juttuja?

5 kommenttia:

  1. Hei! Kivaa, että täällä taas! Mua kiinnostaisi uuden kodin esittely! Ja sitten sellaiset arkipostaukset ovat aina tosi mukavia. Nyt kun olette uusissa ympyröissä, siihen voisi saada vaikka vähän vertailutwistiä -miten elämä eroaa entiseen verrattuna, onko mikään muuttunut tms. Tai sit muuten vaan kertoa miten elelette uudessa ympäristössä ja asumismuodossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Leipojaa musta ei saa tekemälläkään, mutta jos sulla on jotain helppoja peruskotiruokareseptejä niin niitä lukisin myös oikein mielelläni! Aina takkuaa vähän tuo ruoanlaittokin ja tuntuu, että aina sitä vaan tekee niitä samoja...

      Poista
    2. Hyvä idea tuo uuden ja vanhan kotiympäristön vertailu, täytyy laittaa muistiin! :) Mitä tulee arkiruokavinkkeihin, niin sellaisia ei taida olla kauheasti jaettavaksi, sillä en oo erityisen innokas (arki)ruoanlaittaja itsekään. Tällä viikolla kyllä kokeilin vähän erilaista makaronilaatikkoa, johon tuli munamaidon sijaan lihalientä ja Koskenlaskija-juustoa, se oli ihan hyvää.

      Poista
  2. Mä kyllä mielelläni luen ihan arjesta niitä perusjuttuja. Ja sitten sulla taitaa olla vielä joku haaste tekemättä...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusarkea olisi kyllä tosiaan kannattanut raportoida tänne ihan säännöllisesti, niin olisi jäänyt kiva muisto siitä, millaista elämä pikkulikan kanssa on kulloinkin ollut. Yllättävän nopeasti asiat ja kehitysvaiheet unohtuvat, varsinkin kun oon ollut niin laiska täyttämään vauvakirjaakin.

      Juu, taitaa olla haaste tai kaksi vielä vastaamatta. :) Ainakin yksi on mulla tuolla luonnoksissa lähes valmiina, josko sen saisi joskus tehtyä loppuun asti.

      Poista