10. lokakuuta 2015

Elämää töihinpaluun jälkeen (onko sitä?)

Uudenlaista arkea on eletty nyt neljä viikkoa ja tuntuu, että aika on alkanut kulkea jollain pikakelauksella. Työpäivien jälkeen ei ehdi tehdä juuri muuta kuin hakea lapsen päiväkodista, syödä ja kohta onkin jo aika ryhtyä iltatoimiin ja laittaa lapsi unille. Päivät vaihtuvat kalenterissa niin nopeasti, ettei niissä tahdo pysy perässä ja kepeä perjantaifiilis muuttuu turhankin nopeasti siihen maanantaiaamun tahmeaan tunteeseen, kun sukalle ei tahdo löytyä paria ja hammastahnaa tippuu paidalle minuutti ennen lähtöä. Lievä ylivireys pitää huolen siitä, että aikaiset aamuherätykset sujuvat vielä toistaiseksi helposti, mutta illalla onkin vaikeampaa saada pidettyä silmiä auki tv:n ääressä edes puolikkaan jakson verran, vaikka sarja olisi kuinka kiinnostava. Olenkin mennyt joinain iltoina nukkumaan jo kymmenen jälkeen, mikä on kaltaiselleni iltavirkulle melkoisen poikkeuksellista. Töihin palaaminen on ollut monella tapaa paitsi hektistä, myös kuormittavaa. Huomaan monesti olevani työpäivän jälkeen niin poikki, että kaupassa käyntikin tuntuu ylivoimaisen raskaalta suoritteelta. Yhä aiemmin pimenevät illat eivät varsinaisesti auta nostamaan vireystilaa.


Blogiin en ole kirjoitellut pitkään aikaan mitään, vaikka monesti se onkin ollut mielessä. Olen yrittänyt tehdä jonkinlaista linjanvetoa siitä, mitä haluan ja mitä ylipäänsä voin kirjoittaa tänne, enkä ole päässyt minkäänlaiseen lopputulokseen. Työ vie tällä hetkellä niin ison siivun elämästäni ja ajatuksistani, ettei tilaa muulle oikein tunnu olevan. Työasiat haluan kuitenkin ehdottomasti sulkea blogin ulkopuolelle. Työ- ja siviiliminän yhdistäminen somessa saattaa toimia joissain ammateissa, mutta ei omassani. Parempi siis vetää tiukempaa linjaa kuin katua. Mitä sitten jää jäljelle? Kirjoittelisinko tänne siitä, kuinka taaskin syötiin jauhelihakastiketta ja kuinka paljon jälleen kiristää, kun ei ole saanut aikaiseksi siivota? Kuinka valtaosa illasta meni sohvalla maatessa, kun en muuhun venynyt? Siitä, kuinka päiväkodissa mustikkakiisseliin tahriintunut ja siitä vasta kolmen päivän päästä pesuun päätynyt paita ei yllättäen tullut puhtaaksi? Niin, perusarjesta jää lopulta aika vähän jaettavaa, varsinkaan sellaista joka kiinnostaisi ketään. Enkä nyt yritä lainkaan sanoa, että elämämme olisi jotenkin huonoa tai että tilanteessa olisi jotain valitettavaa. Uskoisin, että tätä samaa arkea eletään useimmissa lapsiperheissä, joissa vanhemmat käyvät töissä. Joku toinen onnistuu löytämään siihen silti kiinnostavan tulokulman niin, että siitä tavallisesta, kaurapuuron värisestä arjesta saa kirjoitettua hauskoja/oivaltavia/koskettavia/samastuttavia blogipostauksia. Itselläni tuo punainen lanka on ainakin toistaiseksi vielä hakusessa.

k

Vaikka nyt tuntuukin siltä, että tämä blogi on tullut tiensä päähän, en heitä vielä hyvästejä. Tiedostan, että elän tällä hetkellä murrosvaihetta, jossa yritän löytää työminäni uudelleen ja sovittaa sitä yhteen äitiyden kanssa. Uskokaa pois, se ei aina suju ihan kivuttomasti. Vaikka nyt arjen palasten kokoaminen toimivaksi kokonaisuudeksi onkin kokopäivätyötä, saattaa tilanne olla jo pian ihan toinen. Silloin alan todennäköisesti kaivata elämään muutakin sisältöä työn ja perheen rinnalle. Bloggaaminen voi hyvinkin olla se juttu, jonka kautta saan sitä kuuluisaa omaa aikaa ja vastapainoa kaikelle muulle. Palataan siis asiaan, ennemmin tai myöhemmin!

4 kommenttia:

  1. Voi miten tutulta kuulostaakaan! Mutta älä tosiaan lopeta, kirjoittele kun siltä tuntuu, kyllä me lukijat luetaan! :) Tsemppiä a-r-k-e-e-n!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi nyt päästä kyllä mahdollisimman pian vaihtamaan kokemuksia tästä töiden aloituksesta kasvotusten! Tsemppiä sinnekin, tosin teillä taitaakin nyt olla yksi leppoisampi viikko edessä. :)

      Poista
  2. Neljä viikkoa, mihin aika juoksee! Varmasti on aikamoista haipakkaa ja sitten kun lapset kasvaa ja tulee harrastuksia jaja... Etukäteen jännään kotiäitiyden loppumisessa myös sitä, miten tarhat ovat kiinni (ja myöhemmin sitten koulujen pitkät lomat), täytyykö lomailla peräkanaa yhteisen perheloman sijaan jne. Aikamoista sumplimista! Tsempit sinne arkeen, seisoi munkin blogi 7kk kunnes taas jaksoin rustata, joten kannattaa se säilyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, aika kuluu jotenkin ihan hullua vauhtia! Meillä tosiaan puuttuu harrastukset melkein kokonaan tästä yhtälöstä ja lapsiakin on vain yksi, että vaikeusastetta voisi olla paljon enemmänkin. Päiväkotiajasta selvinnee vielä ihan ok lomien osalta, mutta koululaisten kanssa tuleekin sitten ihan omat haasteensa. Parempi olla ajattelematta vielä niin pitkälle. :D

      Poista