Viikkokatsaus nro 5

30.1.

Maanantai-iltana lapsi ehdotti, että lämmittäisimme saunan. Mies lähti pelaamaan lentopalloa, joten saunoimme sitten tytön kanssa ihan kahdestaan, mikä taisi olla ensimmäinen kerta laatuaan. Mies on meillä siis innokkaampi saunoja ja hän on kyllä saunottanut tyttöä monesti ilman minua, mutta toisin päin tätä ei ollut tapahtunut aiemmin. Isänsä esimerkkiä seuraten likka halusi myös käydä vilvoittelemassa ulkona löylyttelyn lomassa. Innostuimme jopa kokeilemaan, miltä lumihanki tuntuu paljaissa jalkapohjissa. Kuvassa pikku saunasammakko loikkii takapihan terassilla. Saunoimme lopulta yli tunnin ja nukkumaanmenoaikakin ehti mennä reilusti ohitse, mutta se ei haitannut, koska meillä oli niin hauskaa. 

31.1.

Vielä maanantaina töistä lähtiessäni kalenteriini oli merkitty seuraavalle päivälle neljä palaveria. Tiistaiaamuun mennessä jokainen niistä oli peruuntunut ja vastassa oli kokonainen työpäivä ilman aikatauluja. Ihan mahtavaa! Koska kerrankin oli mahdollisuus, lähdimme työporukalla ulos syömään tavallisen Amica-lounaan sijaan. Muuten virkistävää vaihtelua normaaliin, mutta totesimme yhteen ääneen, että nämä ravintolaruokailut kesken työpäivän eivät varsinaisesti nosta työtehoa. Tai no voisihan siellä ravintolassakin toki ottaa sen salaatin, mutta kun...

1.2.

Keskiviikkona lähdimme työpäivän päätteeksi rakentamaan messuosastoa opiskelijoiden rekrytapahtumaan. Kun pääsimme paikan päälle, meinasi iskeä hetkellinen epätoivo. Messupaikka ei ollutkaan sama kuin edellisvuonna ja meillä oli käytettävissä olevaan tilaan nähden aivan liikaa tavaraa. Ei auttanut muu kuin pyytää kuljetusfirma hakemaan saman tien messuosastolle suunniteltu sohva pois ja yrittää sovitella muut kamppeet paikalleen. Lähtötilanteeseen nähden saimme aika kivan näköisen pisteen aikaiseksi. Erityisen ylpeänä olimme näppärästi naamioidusta juoma-automaatista. Jotenkaan se Hartwallin kylmäkaappi ei nimittäin oikein istunut kokonaisuuteen.

2.2.

Torstaina menin tavallista myöhemmin töihin messujen alkaessa vasta kymmeneltä, joten käytimme tytön kanssa ylimääräisen aamuhetken hyväksemme ja kävimme kahvilassa aamupalalla. Kotikunnassamme ei kovin kummoista kahvilatarjontaa ole, mutta löysin kuitenkin vaihtoehdon ABC:lle. Lapsi oli aivan onnessaan saadessaan nukkua aamulla pidempään ja päästessään hieman erilaiselle aamupalalle päiväkotipuuron tai kotona kiireessä syödyn aamiaisen sijaan. Tehdessämme lähtöä autoin häntä pukeutumisessa ja hän kujersi minulle hymyillen: "Äiti, senkin ihana". Vähemmästäkin sydän sulaa. <3

3.2.

Perjantaina saimme serkkukolmikon yökylään. Ruuanlaitto nälkäisen ja kierroksilla olevan lapsilauman odotellessa ei oikein houkutellut, joten Kotipizza sai hoitaa cateringin. Serkukset olivat into piukassa päästessään leikkimään keskenään ja välillä touhu oli sitä luokkaa, että heikompaa hirvitti. Kierrokset nousivat sille tasolle, jossa itkuiltakaan ei enää vältytty. Varsinkin nämä pikkuneidit ovat välillä melkoinen taistelupari. Onneksi siskoni oli mukana avittamassa nukkumaanmenorumbassa, muuten nelikko olisi ollut unten mailla varmaan vasta lauantain puolella.

4.2.

Siskoni varoitteli, että heidän lapsensa heräävät sitten viikonloppunakin aikaisin. Olin siis henkisesti varautunut lauantain starttaavan ajoissa, mutta yllätyin kun ensimmäisenä jalkeilla olikin meidän tyttö, joka totesi klo 6:43 ettei jaksa enää nukkua. Yleensä viikonloppuisin likka kärttää heti herättyään lastenohjelmia, mutta nyt serkkuseura vei voiton ja lapset virittelivät leikit käyntiin heti aamuhämärissä. Se taisi ollakin päivän rauhallisen hetki. Pukemiset, ulkoilut ja ruokailut hoidin mallikasvattajan tavoin lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla käyttäen porkkanana reissua lähistölle avattuun uudenuutukaiseen HopLopiin. Joku voisi sanoa, että HopLop neljän lapsen kanssa on sama kuin kaivaisi verta nenästään, mutta yllättävän hyvin siitä selvittiin. Vähintään yksi lapsi oli tosin koko ajan hukassa, mutta onko se nyt niin justiinsa.

5.2.

Sunnuntaina mies sai ottaa vetovuoron kotihommista rilluteltuaan kaksi iltaa menoillaan. Itse lähdin toisen siskoni remonttiavuksi, toisin sanoen jakelemaan hyviä mielipiteitäni kylpyhuoneen laattavalinnoista ja muista sisustusratkaisuista. Rautakauppakierroksen jälkeen tulimme meille päiväkahville ja pitihän sitä Runebergin päivää tietysti juhlistaa tortulla. Perintönä saadut Kastehelmet pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön. Hassua, miten aikanaan pidin näitä astioita suorastaan rumina, mutta nyt kun niitä muutaman vuoden näkynyt jälleen ihmisillä käytössä, ovat ne alkaneet miellyttää omaakin silmää. Nämä lautaset taisivat olla mummilassa vain juhlakäytössä, sen verran hyvässä kunnossa ne ovat. Astiat oli säilytetty alkuperäispakkauksissaan ja nuo kellastuneet pahvilaatikot paljastivat, että näitä ei ole valmistettu ihan viime vuosikymmenellä eikä varmaan sitä edelliselläkään. Mahtavatkohan lautaset olla vanhempia kuin minä itse?