13. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 36

4.9.
Viikon aluksi pääsin pitkästä aikaa leivontahommiin. Leivontaharrastus on jäänyt vähän vähemmälle raskauden myötä, sillä joudun tarkkailemaan verensokereitani ja herkuttelu täytyy pitää minimissä. Seuraava päivä oli kuitenkin viimeinen työpäiväni, joten pitihän sitä jotain makeaa viedä kahvipöytään. Päädyin leipomaan jo aiemmin hyväksi havaittuja Slutty Brownieita sekä suklaacookieseja, joiden resepti täytyykin joskus naputella tänne, sen verran onnistuneita olivat. Ai että, odotan jo että vauva syntyy, niin pääsen taas leipomaan vähän useammin!

5.9.
Tiistaina oli aika sanoa hetkeksi aikaa heipat työpaikalle ja työporukalle. Minulle oli järjestetty vielä toiset läksiäiset, tällä kertaa oman osaston väen toimesta. Tarjolla oli herkullinen aamupala ja sain myös lahjapaketin, jossa oli söpöisiä vauvanvaatteita. Tällä kertaa en kyynelehtinyt, vaan pystyin hyvillä mielin nauttimaan yllätyksestä. Viimeisen päivän ohjelmassa oli lähinnä työhuoneen siivoamista, jota ei näin jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut jättää ihan viime metreille. Kansioita ja paperipinoja olisi varmaan ollut huomattavasti helpompi kanniskella silloin, kun vatsa ei ollut vielä ihan näin valtava. Töiden loppuminen ei aiheuttanut mitään suurempaa tunnekuohua, vaan suljin työhuoneeni oven lopulta hyvinkin tyynenä ja hyvillä mielin. Ehkä tässä ehti tehdä jo jonkinlaisen henkisen irtioton kesäloman aikana, sillä loman jälkeiset reilut viisi viikkoa töissä oli enemmän ja vähemmän lähtölaskentaa. Toki työkavereita tulee ikävä ja varmasti jossain vaiheessa itse töitäkin, mutta nyt oli ihan helpottavaa päästä aloittamaan äitiysvapaa ja ottamaan vähän rauhallisemmin.

6.9.
Ensimmäiselle äitiysvapaapäivälle olimme sopineet lounaan kaupungille siskoni kanssa. Lounaspaikaksi valikoitui siskoni suosituksesta Piemonte ja oikein hyvää ruokaa siellä olikin. Ihanaa kun saa syödä lounaaksi muutakin kuin Amican keitoksia! Lapsen toiveesta kaupunkireissu tehtiin bussilla ja ruokailun jälkeen suuntasimme Pikku Kakkosen puistoon. Matkalla puistoon törmäsimme sattumoisin äitiini, joka lykki vaunuissa veljenpoikaani. Yhdistimme seurueet ja vietimmekin puistoilun jälkeen mukavan iltapäivän mummulassa. 

7.9.
Arkiaamuissa tylsintä on ollut kiire ja jatkuva hoputtaminen. Väkisinkin siinä pinna kiristyy ja v-käyrä nousee, kun pitäisi jo olla menossa ja yksi vaan ei saa sukkaa jalkaan. Nyt yritänkin ottaa kaiken irti kiireettömistä aamuista ja siitä, että asiat saa tehdä kaikessa rauhassa. Lapsi saa heräillä omaan tahtiinsa, voimme köllötellä vielä hetken yhdessä saman peiton alla ja sitten siirtyä kaikessa rauhassa aamutoimiin. Torstaina tuli todellinen äitiyslomafiilis, kun kömmin aamulla peittoni kanssa sohvannurkkaan lukemaan kirjaa lapsen katsoessa Pikku Kakkosta. Ihan parasta! Tuo kuvassa näkyvä kirja oli muuten aikas koukuttava, ahmaisin sen ihan parissa päivässä. Tarinaan kuuluvaa yllättävää juonenkäännettä ei ole turhaan hehkutettu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista - itselläkin meni hetki ihmetellessä, että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtui. Jos pidät psykologisista jännäreistä, lue tämä.

8.9.
Perjantaina alkoi uusi Vain elämää -kausi, jota piti tietenkin alkaa seuraamaan. Olimme valmistelleet tytön kanssa oikein kunnon katsomon dippiherkkuineen ja perjantaipizzoineen, sillä meidän piti olla ilta kahdestaan. Mies päätti kuitenkin tulla kotiin työriennoista ennakoitua aiemmin, joten hänkin pääsi mukaan iltamiimme. Ihan koko jaksoa mies ei tosin pystynyt katsomaan ja lapsikin viihtyi sohvalla lähinnä niiden herkkujen takia, mutta mitäs tuosta. Ensimmäinen jakso ei saanut irrotettua minusta perinteisiä Vain elämää -itkuja, johtuen ehkä siitä ettei Cheekin musiikki oikein iske. Seuraavassa jaksossa saakin varmaan kaivaa taas nessuja esiin, kun vuorossa on ylitsevuotavan tunteellinen Jartsa.

9.9.
Lauantaina lähdin työkaverien kanssa mökkeilemään. Tai no työkaverit kuulostaa ehkä vähän laimealta ilmaisulta, kun todellisuudessa olemme paljon tekemisissä työn ulkopuolellakin. Sama työpaikka on vain ollut se yhdistävä tekijä tämän ystäväporukan muodostumiselle. Mökkireissua vietettiin Suomi 100-teemalla (älkää kysykö miksi) ja tämä näkyi niin koristeluissa kuin tarjoiluissakin. Itse leivoin meille jälkiruaaksi isänmaallisen värityksen omaavan mustikkatäytekakun. Minut myös yllätettiin vauvalahjalla, joka oli eräänlainen selviytymispakkaus vauvatarvikkeineen, suklaineen ja Time Out-kortteineen. Olin erittäin otettu jo tuosta lahjasta, mutta viimeistään yhden seurueemme jäsenen yllätuksenä kirjoittama runo meidän porukasta räjäytti pankin. Siinä yllättyivät muut kuin minäkin, sillä kukaan muukaan ei osannut odottaa mitään vastaavaa. Ihana yllätys ja ihan mahtavia tyyppejä, onneksi saan kuulua tähän porukkaan.

 10.9.
Kotiuduttuani sunnuntaina mökiltä olin ihan tööt, sillä edellisyönä tuli valvottua aamuneljään. Siskoni sai kuitenkin houkuteltua lähtemään elokuviin iltanäytökseen ja päätin uhmata väsymystä, sillä leffassa tulee nykyään käytyä niin harvoin. Miami ei ollut ollenkaan saamiensa kehujen veroinen, mutta tulipahan tuettua kotimaista elokuvaa. Ensin tuntui, ettei tarina oikein lähde käyntiin, mutta sitten kun vihdoin alkoi tapahtua, mentiinkin niin lujaa ettei uskottavuudesta jäänyt jäljelle rippeitäkään. Krista Kososta olen aina pitänyt taitavana näyttelijänä, mutta hänkään ei onnistunut pelastamaan leffaa. Niin ja miten tämä päivän kuva liittyy Miamiin? Ei mitenkään, mutta Plevnan ulkopuolella oli tällainen hieno taideteos kiinnitettynä rakennuksen seinään, niin otin sitten siitä kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti