1. lokakuuta 2017

Viikkokatsaus nro 38

18.9.
Viikko alkoi Janican emännöimien Nosh-kutsujen merkeissä. Noshin lastenvaatteet ovat olleet meillä kovasti tykättyjä erityisesti niiden kestävän laadun vuoksi. Vaatteiden mitoitus on myös suunniteltu siten, että niiden käyttöikä on pitkä. Meillä on esimerkiksi ollut yksi Noshin tunika nyt ainakin vuoden päivät käytössä. Noshilta löytyy kivoja vaatteita aikuisillekin, mutta tällä kertaa en tilannut itselleni mitään, vaan tein pelkästään tytölle muutaman hankinnan. Tuo kuvassa näkyvä puuteriroosa frillapaita olisi ollut ihana, mutta valitettavasti se oli sen verran kapeaa mallia, ettei oikein sopinut meille koossa 110/116. Seuraavassa koossa taas hihat olisivat auttamatta liian pitkät. Sen sijaan kaksi muuta tekemääni ostosta tulevat kyllä varmasti käyttöön.

19.9.
Tiistaina käytin omenapuumme viimeisen hedelmät piirakkaan, jonka varjolla saimme myös hyvän syyn kutsua vieraita kylään. Kesken leivonnan huomasin vehnäjauhojen olevan vähissä, mutta onneksi kaapista löytyi gluteenitonta kaurajauhoa, joka antoikin pohjaan oikein hyvän maun. Rakenteensa puolesta piirakka ei sitten ollutkaan niin onnistunut, vaan pohja oli omituisen murumaista. Sen siitä saa kun ei käytä ohjeita. Mutta makuhan ratkaisee ja hyvää tämä oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Toivottavasti ensi vuonna saisimme vähän reilummin omenaa tuosta puusta, sen verran maukas lajike on kyseessä. Nyt tuo noin parinkymmenen omenan sato jäi vähän laihaksi.

20.9.
Keskiviikkoaamuna kävin neuvolassa ja otin myös tytön sinne mukaan miehen ollessa työreissussa. Koska neuvola-aika oli kahdeksalta aamulla, emme ehtineet syödä aamupalaa kotona ennen sitä, vaan suuntasimme neuvolakäynnin jälkeen aamiaiselle Nekalan legendaariseen Konditoria Mariin. Marin valikoima on suunniteltu melkoisen lihaisaan makuun ja annoskoot ovat reiluja, sellaisia työmiehen satseja. Itse sain kyllä lihapullaleipäni tuhottua ongelmitta, mutta tytön pekonipatongista jäi reilu puolet isälle tuliaisiksi. Berliininmunkki sen sijaan mahtui hyvin likan mahaan lähes kokonaan, mutta jälkiruualle onkin tunnetusti eri vatsa. Itse pärjäsinkin sitten tuolla aamupalalla iltaan asti, jolloin kävin naisporukalla syömässä Ravintola Pyyssä. Ilta oli mukava ja seura hyvää, mutta ruuan suhteen ei nyt jäänyt jälkipolville ihmeemmin kerrottavaa. Yhden lounaan ja yhden illallisen jälkeen Pyy ei ole vielä ihan päässyt vakuuttamaan, mutta en myöskään tyrmää ettenkö voisi mennä sinne vielä joskus uudelleenkin.

21.9.
Olen säästänyt lähes kaikki esikoisen vaatteet ja kaikki muutkin tarvikkeet, joten hankintoja ei ole juurikaan tarvinnut tehdä. En kuitenkaan voinut vastustaa, kun bongasin muuan mainoksesta erän vauvanvaatteita todella edulliseen hintaan. Torstaina kävin siis ostamassa pikkusisarukselle hänen ensimmäiset omat vaatteensa, mistäs muualta kuin Lidlistä. Saa nähdä millaista laatua ovat, tosin eipä näitä pikkuvauvavaatteita kovin pitkään ehdi käyttääkään.

22.9.
Perjantaina kävin taas naisporukalla syömässä, tällä kertaa opiskelukaverieni kanssa Arto Rastaan Dining 26:ssa. Tästä illallisesta kannattaa jo jakaa kuvakin, nimittäin varsinkin nuo vasemmalla olevat libanonilaiset sieni-pinaattipiiraat olivat todella herkullisia. Oikealla oleva burrata-annoskin oli varsin maistuva. Lisäksi söin friteerattua vuohenjuustoa munakoisotahnalla, valkosipulilla glaseerattua porsaanniskaa ja jälkiruuaksi suklaafondantin. Edellisellä kerralla olimme täällä ystäväpariskunnan kanssa joskus kevättalvella ja silloin söimme lähes koko listan läpi neljään pekkaan. Nyt jokainen tilasi omat annoksensa erilaisten mieltymysten ja ruokarajoitteiden vuoksi, mutta hyvin tässäkin pääsi uusitun listan makuun. Possu oli annoksista se heikoin lenkki ja suklaafondantin paistoaika oli hivenen liian pitkä, koska leivonnainen oli lähes läpikypsä. Muuten ruuassa ei ollut moittimista, eli uskallan tätä kyllä suositella.

23.9.
Lauantaina mies osallistui lukioporukkamme kanssa Ylöjärvellä järjestettyyn X-Runiin. Kävimme kannustamassa miehiä lähdössä ja ehdimme bongata heidät myös reitin varrelta suunnatessamme itse Pepperiin syömään. Toiset urheilevat ja toiset pitävät huolta tankkauksesta, hyvä tasapaino. Kuulemma meidän naisten pitäisi ensi vuonna koota oma joukkue kisaan, saa nähdä kuinka käy. Seitsemän kilometrin juoksu voisi ehkä olla mahdollisuuksien rajoissa, mutta ne matkalla olevat esteet vähän mietityttävät tällaista syntymäatleettia. No, ehkä tämä ajatus unohtuu tässä vuoden kuluessa (toivottavasti).

24.9.
Sunnuntaina juhlistettiin vielä kertaalleen odotusta ja vauvan tuloa, tällä kertaa perheemme naisten ja lasten voimin. Paikalla oli neljä sukupolvea, vanhimman ja nuorimman juhlavieraan välisen ikäeron ollessa noin 85 vuotta. Herkuttelimme ja höpöttelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä juttujen ollessa tasoltaan korkealuokkaisia ja poikkeuksellisen älykkäitä, kuten aina meidän perheessä. Toisin sanoen sai nauraa mahansa kipeäksi mitä tyhmemmille jutuille kihomadoista Tinder-treffeihin. Ihan parasta, kiitos vielä rakkaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti