Venetsian vesillä

Koska tänään on ollut varsin vetinen päivä, on suorastaan teemaan sopivaa palata reilun viikon takaiseen päivään, jonka vietimme Venetsiassa. Ajankohta vierailullemme oli sikäli hyvä, että matkailusesonki ei ollut vielä kuumimmillaan ja vältyimme pahimmalta turistitungokselta. Sen sijaan esimerkiksi hinnoittelusta kyllä huomasi, että Venetsia elää turismista, ruokien hinnat ravintoloissa olivat noin kaksinkertaiset verrattuna vaikkapa Manerban hintoihin. Vaikka olimme kaupungissa ensimmäistä kertaa, oli siellä läsnä jonkinlainen tuttuuden tunne, sen verran vahva mielikuva Venetsiasta oli jo elokuvien ja tv-ohjelmien myötä muodostunut ennakkoon. Kanavat, gondolit, vanhat koristeelliset rakennukset - kaikkea tuota riitti ihmeteltäväksi.

Venetsia on rakennettu 118 saarelle, joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Venetsian vanhaankaupunkiin ei pääse autolla, joten jätimme autot vanhankaupungin laidalle parkkitaloon ja hyppäsimme vesibussiin. Vuorokauden matkalippu maksoi 20 euroa ja sillä pääsi kulkemaan vesillä niin paljon kuin ehti, mutta lopulta teimme vain pari siirtymää vesireittiä ja muuten kävelimme. Rattaiden kanssa käyskentely pitkin kapeita kujia oli hieman hankalaa, sillä joka paikassa oli portaita. Oli kuitenkin helpompaa pitää pienet pääosin rattaissa kuin antaa heidän taapertaa itsekseen, sillä muuten olisimme varmaan saaneet jossain vaiheessa onkia heitä kanavasta.

Me emme juurikaan kiertäneet mitään erityisiä nähtävyyksiä, vaan kuljimme ympäriinsä lähes sattumanvaraisesti. No, periaatteessahan Venetsia on yhtä suurta nähtävyyttä... San Marcon aukio ja kirkko tuli katsastettua, mutta esimerkiksi kuuluisat Rialton ja Huokausten sillat jäivät näkemättä. Lasten kanssa matkustaessa on mielestäni mukavampi liikkua suht rennosti ilman erityisempää aikataulua tai päämäärää, muuten lomasta tulee helposti turhaa stressiä ja suorittamista. Tunnelmaan pääsee kyllä hyvin ilman kartan lukemistakin.

Elämäni ensimmäinen Aperol Spritz

Ja se mikä lopulta voi olla kaikista mieleenpainuvinta tai elämyksellisintä, onkin jotain ihan muuta kuin turistioppaissa neuvotaan. Kuten vaikkapa jättimäiset saippuakuplat, joiden pyydystäminen tuntui kiehtovan kaikkia lapsia kansallisuudesta riippumatta.

Venetsia oli hieno kokea, mutta en ihastunut kaupunkiin niin palavasti, että haluaisin välttämättä palata sinne uudestaan. Historiallinen ja mielenkiintoinen, monessa kohtaa kauniskin, mutta ehkä hieman rähjäinen ja turhan kallis paikka - siinä Venetsia pähkinänkuoressa.

Äitiydestä

Matkakuvia koneelle ladatessani päädyin samalla katselemaan vanhoja valokuvia vuoden takaa, jolloin vietin ensimmäistä äitienpäivääni. Ihan uskomatonta, miten paljon vuodessa on ehtinyt tapahtua! Meillä ei enää ole tuollaista pikkuista nyyttiä, vaan kovasti touhuava taapero, joka kävellä tepastaa, syö itse, tapailee sanoja ja osaa tehdä vaikka mitä. Se on selvää, että tyttö on kasvanut vuodessa hurjasti, mutta olenko minä kasvanut äitinä?

Vuosi sitten taisin olla vielä onnellisen vauvakuplan sisällä. Takana oli meidän perheen ensimmäinen ulkomaanmatka, joka onnistui yli odotusten. Arki nelikuisen vauvan kanssa oli asettunut sillä tavalla mukaviin uomiin, ettei enää tarvinnut koko aikaa pelätä, pärjäänkö vauvan kanssa ja saanko pidettyä hänet hengissä. Vanhemmuuteen oli tullut jonkinlainen varmuus ja osasin huolehtimisen sijaan nauttia lapsesta päivä päivältä enemmän. Vauvan kanssa oli myös sikäli helppo vaihe, että hän nukkui vielä paljon, oli täysimetyksellä eikä liikkunut juurikaan, joten hänen kanssaan saattoi kulkea melkein miten huvittaa. Ensimmäinen kesä lapsen kanssa oli edessä ja kaikki tuntui olevan enemmän kuin hyvin.

Äitiys itsessään on tuntunut koko ajan luonnolliselta ja luontevalta, mutta kuitenkin olen ollut yllättynyt, millaisen tunnemankelin läpi sitä joutuukaan, kun saa pienen ihmisen huollettavakseen. Vastaavanlaisia epävarmuuden ja syyllisyyden tunteita en ole aiemmin tuntenut, ahdistustakin äitiys on toisinaan aiheuttanut. Olen monta kertaa kokenut olevani huono ja riittämätön, vaikka lapsi ei varmasti olisi osannut vaatia muuta kuin läheisyyttä ja ravintoa. Äitiys on laittanut myös pohtimaan omaa lapsuutta ja suhdetta omiin vanhempiin. Mitä haluan tehdä samalla tavalla, mitä eri tavalla kuin he? Entä mitkä ovat niitä asioita, joita huomaan toistavani, vaikka en haluaisikaan?

Olen ollut äärimmäisen onnekas siinä suhteessa, että rinnallani on puoliso, joka haluaa olla vahvasti läsnä lapsen arjessa. Häntä ei tarvitse patistaa osallistumaan tai touhuamaan lapsen kanssa, vaan hän tekee sen oma-aloitteisesti ja mielellään. Mies on tehnyt lapsen kanssa oikeastaan kaikkea muuta, paitsi imettänyt, leikannut lapsen kynsiä tai ostanut hänelle vaatteita. Voisi siis sanoa, että olemme jakaneet vanhemmuusvastuun suhteellisen tasavertaisesti. Usein tuntuu, että vanhemmuus tulee mieheltä jopa luontevammin kuin minulta, sillä hän ei liikaa pohdiskele ja kelaile, saatikka stressaa asioista. Itselläni on paha taipumus ylianalysoida ja kotona ollessa siihen tuntuu jäävän jopa vähän liikaa aikaa, kun ei ole työasioita kuormittamassa. Välillä pelkään jääväni kakkoseksi, niin kovasti tyttö on kiintynyt isäänsä. Tämän uudenlaisen mustasukkaisuuden tunteen tunnistaminen ei ole ollut mikään helppo juttu, se tuntuu niin epäkypsältä ja hävettävältä. Eikö sen pitäisi olla pelkästään positiivinen asia, että isällä ja lapsella on hyvä ja läheinen suhde? Ehkä olen alitajuisesti toivonut olevani lapsen elämässä se kaikista tärkein asia ja siitä ajatuksesta luopuminen hieman kirpaisee.

Sanotaan, että vanhemmat eivät kasvata lapsiaan, vaan lapsi vanhempiaan. Tuohon sanontaan sisältyy varmasti totuuden siemen. Lapsen saaminen on laittanut minut tutustumaan itseeni uudella tavalla ja samalla kyseenalaistamaan joitain käsityksiä itsestäni. Olen joutunut karvaasti kokemaan, etten osaakaan olla sellainen äiti kuin olisin kuvitellut, eikä äitiys ole kaikilta osin vastannut odotuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi onnellinen lapsestani ja siitä, että saan olla äiti tuolle maailman ihanimmalle tytölle. Koen olevani etuoikeutettu, että olen saanut hänet elämääni ja toivon kovasti, että osaisin antaa hänelle hyvän ja onnellisen lapsuuden. Helppoa se ei ole, mutta parhaani yritän. Toivottavasti se riittää.

Huomenna vietämme toista äitienpäivääni. Siihen tuskin sisältyy viime vuoden tapaan timanttisormuksia samppanjalasissa, varsinkin, kun se vuosi sitten hajonnut lasi on edelleen rikki. Ehkäpä kuitenkin saan aamiaisen sänkyyn, mikäli mies saunaillan jälkimainingeissa siihen kykenee. Olivat puitteet mitkä tahansa, haluan juhlistaa sitä, että saan kokea äitiyden kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Kaikille meistä ei valitettavasti suoda sitä mahdollisuutta, niin epäoikeudenmukaista kuin se onkin. Se on ainakin varmaa, että huomenna katson tyttöäni yhtä hölmön ihastuneesti kuin viime vuonnakin. "Kyllä se vaan on niin suloinen, miten joku voikin olla noin söpö!".

Loma Italiassa

Kaksi vuotta takaperin matkustimme ystäväperheen kanssa Italiaan ja puhuimme silloin, että tästä toukokuisesta reissusta tulee tehdä perinne. Viime keväänä emme päässeet yhdessä matkaan, vaan olimme omalla pikku perheellämme Nizzassa, mutta tänä vuonna loma-aikataulut osuivat taas paremmin yksiin ja pääsimme matkaan isommalla porukalla. Päätös lähdöstä tehtiin melko lailla viime tipassa, kuten tällä seurueella taitaa olla tapana. Lennot varattiin tiistaina, majoitus perjantaina ja sunnuntaina lähdettiinkin jo matkaan. Lensimme Ryanairilla Bergamoon, vuokrasimme sieltä autot ja ajelimme Gardajärvelle Manerban kylään, jossa majapaikkamme Il Fiore del Garda sijaitsi. Olimme vuokranneet sieltä kahdelle perheelle sopivan huoneiston emmekä joutuneet pettymään. Kaksi ensimmäistä yötä olimme paikan ainoat asukkaat ja saimmekin nauttia omasta rauhasta kauniin vehreässä ympäristössä. Italiassa kevät oli tietysti jo pitkällä ja joka puolella oli ihanan vihreää. Parina ensimmäisenä päivänä sää oli hieman pilvisempi, mutta siitäkin huolimatta onnistuin polttamaan käsivarteni. Eikö ihminen koskaan opi? Loppua kohden aurinko alkoi paistaa siihen malliin, että aurinkorasva tuli todella tarpeeseen.

Garda ei ole ehkä paras mahdollinen rantalomakohde kivisten rantojensa vuoksi, mutta tokihan rannalla piti silti käydä vähän tutkimassa paikallisia pikkukiviä ja pulikoimassa kylmässä vedessä. Tai siis isät ja lapset uivat, äidit jäivät mukavuudenhaluisina rannalle ruikuttamaan. Uima-altaaseenkaan en uskaltautunut, talviturkin kastaminen saa osaltani jäädä juhannuksen tuolle puolen. Jotkut muut olisivat ehkä voineet jättää pulikointia hieman vähemmällekin, sillä tyttömme sairastui matkan aikana flunssaan.

Emme malttaneet viipyä koko aikaa Manerbassa, vaan teimme yhtenä päivänä retken Venetsiaan, toisena kiersimme koko Gardan ympäri pysähtyen Rivassa ja Sirmionessa. Viimeisenä päivänä vaihdoimme majapaikkaa lähemmäs lentokenttää ja ennen Bergamoon siirtymistä kävimme vielä Veronassa. Kaikki olivat omalla tavallaan hienoja, näkemisen arvoisia paikkoja, joista jokaisesta tekisi mieleni tehdä oma postauksensa. Kuvia tuli räpsittyä sen verran paljon, että materiaalia kyllä riittäisi, mutta ehkäpä kaikkia eivät kiinnosta meidän lomakuvat siinä määrin. Venetsian ja Veronan aion silti esitellä omina kohteenaan, mutta tässä vielä muutamia kuvia muualta Gardan ympäristöstä.

Riva del Garda

Gardajärven pohjoispäässä sijaitseva Riva on erityisesti aktiivimatkailijoiden suosiossa purjehdus-, surffaus- ja patikointimahdollisuuksiensa vuoksi. Paikan päällä tuulikin niin kovaa, että hatut lentelivät yhdeltä sun toiselta päästä, mutta maisemat olivat kieltämättä komeat. Me viivyimme paikan päällä vain yhden leikkipuistotuokion, lounaan ja jäätelöiden verran, joten mitään urheiluaktiviteetteja emme ehtineet harrastamaan, mutta kaipa sekin lasketaan urheiluksi, kun yrittää ottaa näkötornin portaita karkuun kiipevää kaksivuotiasta kiinni yksivuotias kainalossaan. Tytöt järjestivät meille välillä ihan riittävästi vauhtia ja vaarallisia tilanteita säntäillessään sinne sun tänne...

Sirmione

Sirmione sijaitsee Gardan etelärannalla olevalla pienellä niemellä ja on ollut suosittu lomanviettopaikka jo vuosituhansia. Sirmione on tunnettu erityisesti kylpylöistään sekä 1200-luvulla rakennetusta linnoituksesta vallihautoineen. Sirmionessa teimme iltakävelyn auringon laskiessa, kävimme illallisella ja söimme jättimäiset gelatot. Vieläkin kirpaisee ajatella, kuinka paljon jäätelöä jouduimme heittämään roskiin annoskoon ollessa jotain naurettavan ja poskettoman välimaastosta.

Kummityttö ja pieni tötterö

Ja nyt kun kerran päästiin tähän rakkaaseen aiheeseen nimeltä syöminen, niin pakkohan se on loppuun laittaa vielä jokunen ruokakuva. Italian-loma on yhtä kuin herkutteluloma, siitä ei pääse mihinkään. Pizzaa, pastaa, risottoa, gelatoa, tiramisua - jos ei Italiassa saa lomakiloja, niin ei sitten missään. Mutta en valita, oli se sen arvoista! Haaveilen varmaan loppuikäni tuosta salviavoin kanssa tarjoillusta kurpitsaravioliannoksesta, se oli taivaallista.

Ei muuta kuin "Buon appetito" ja tervemenoa Italiaan, suosittelen!