Ruokaisa viikonloppu

Kuluneeseen viikonloppuun on sisältynyt lähinnä ulkona syömistä. Vaan mikäs siinä, syöminenhän on aina kivaa ja ulkona oli viimeisen päälle hieno, aurinkoinen sää. Lauantaina kävin kahdessa hyvin erilaisessa Ravintolapäivän ravintolassa ja sunnuntaina Eurooppalaisella ruokatorilla.

Lauantaina teimme ystäväni kanssa treffit keskustaan tarkoituksenamme käydä parissa eri pop-up-ravintolassa maistiaisilla. Olimme tämän samaisen ystävän kanssa liikkeellä myös vuosi sitten toukokuussa järjestetyssä Ravintolapäivässä. Silloin olin itse vielä raskauskaapissa ja yritin vaivihkaa vältellä kiellettyjä ruoka-aineita. Ystäväni tila ei sen sijaan tänä vuonna jättänyt juurikaan mitään arvailujen varaan...

Emme olleet ottaneet etukäteen tarjonnasta selvää, vaan teimme sokkoiskun Koskipuistoon ja hetken ympärillemme katseltuamme päädyimme meksikolaista ruokaa tarjoilleen La Negritan jonoon. Paikka oli melkoisen suosittu ja ruokaa saikin odotella jonkun aikaa. Kaikki listalla olleet vaihtoehdot kuulostivat sen verran herkullisilta, että päädyimme tilaamaan neljä(!) eri annosta. Mutta imettävä äiti ja raskaana oleva nainen syövätkin yhteensä neljän edestä, eikö? Jalapitos, pastel azteca, gorditas ja quesadilla maistuivat erinomaisen hyviltä ja täyttivät sen verran tehokkaasti, ettei muita kojuja tarvinnutkaan enää testata.

Ravintolapäivän varsinainen päämäärämme oli Valtsun lettupaari Ruotulassa. Tämä pieksämäkeläinen nuori herra innostui niin kovasti kuultuaan kummitädiltään Ravintolapäivästä, että halusi tulla pitämään omaa ravintolaa Tampereelle asti. Lettuja (tai siis tamperelaisittain lättyjä) paistui kahden muurikkapannun voimin ja väkeä löysi mukavasti paikalle ravintolan syrjäisemmästä sijainnista huolimatta. Ensi vuonna uudestaan? Täällä olisi ainakin yksi asiakas, joka lupaa tulla paikalle!

Sunnuntaina suuntasimme yhdistetylle aamupalalle, lounaalle ja päivälliselle Hämeenpuistoon, jossa oli jälleen Eurooppalainen ruokatori. Saimme seuraa ystäväperheestämme ja vietimmekin leppoisan päivän tulevan kummipoikamme, hänen vanhempiensa sekä isosiskonsa kanssa. Ruokatorilla sai tapansa mukaan jonottaa, hämmentyä myyjien kielitaidottomuudesta ja maksaa lievää ylihintaa ruuista, mutta siitä huolimatta oli oikein mukavaa.

Päivän päätteeksi kävelimme vielä Mustalahden satamaan jäätelölle. Yrittäkääpä muuten näyttää jotenkin fiksulta samalla kun nuolette jäätelötötteröä. Melko lailla mahdoton tehtävä!

Maistiaiset Nizzasta

Olimme viime viikon ensimmäisellä ulkomaanmatkalla lapsiperheenä ja kohteeksi valikoitui Nizza, kiitos Hullujen päivien lentotarjousten ja kavereiden suositusten. Laajempaa matkakertomustakin on tulossa, mutta tässä jo hieman esimakua lomatunnelmistamme kuvina, olkaa hyvät!

Viiden kohdan haaste

Sain joku aika sitten ensimmäisen blogihaasteeni Optimismia ja energiaa -blogin Amandalta. Reissukiireiden vuoksi en ehtinyt heti vastata haasteeseen, joten myös Joutui armas aika -blogin A-E ehti haastaa minut sillä välin, kun olimme ulkomailla. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan - tässäpä viimein vastausta tuplahaasteeseen.

1. Lempiväri sisustuksessa

Tähän on pakko vastata ympäripyöreästi, että vaalea. Kotimme on melko perinteisen skandinaavisen Ikea-tyylinen (heh) ja huonekalut ovat pääosin vaaleaa puuta tai valkoisia. Vaaleus ja selkeys luovat hyvän pohjan, jota sitten voi maustaa pienillä väripilkuilla, kuten tekstiileillä. Löytyy meiltä kotoa kyllä limenvihreäksi ja violetiksikin maalatut seinät, eli ihan kliinisen valkoinen asunto meillä ei ole, mutta yleisilme on kuitenkin vaalea. Sinänsä hassua, sillä pukeudun itse pääosin tummiin vaatteisiin ja päälläni on lähes aina jotain mustaa, eli pukeutumisessa noudatan ihan päinvastaista tyyliä kuin sisustuksessa.

2. Design-esine / huonekalu, joka ei koskaan tule meille

En oikeastaan ole mikään kovin innokas sisustaja ja kun aloin miettiä, montako design-esinettä tai huonekalua edes osaisin suoralta kädeltä nimetä, ei niitä tullut montaakaan mieleen. Yksi, jonka muistin, on tämä Eero Aarnion Pallotuoli. Se on makuuni muotoilultaan hieman turhan futuristinen ja samalla kuitenkin jotenkin turhan retro. Myöskään muovi sisustusmateriaalina ei erityisemmin puhuttele minua, toki poikkeuksiakin löytyy. Tuota pallotuolia en siis kotiimme osaisi kuvitella, vaikka asunto olisikin niin paljon isompi, että sellainen kokonsa puolesta mahtuisi meille.

Kuva: Wikipedia

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä

Vaikka television katselua ei ehkä kannata kirjata ansioluetteloonsa harrastuksekseen, voin kuitenkin rehellisesti myöntää, että tykkään television katselusta paljon ja seuraan monia sarjoja säännöllisesti. Pidän niin draamasta, komediasta kuin tosi-tv:stäkin, eli olen melko kaikkiruokainen. Tallentava digiboksi toi vielä mukanaan uuden ulottuvuuden television katseluun ja ilman sitä ei enää tulisi toimeen. Digiboksillemme on tälläkin hetkellä ajastettuna viikottaiseen tallennukseen useampi sarja ja niiden sarjojen hahmokaartista löytyy myös muutama hurmaava hahmo:

                                                   Cameron Tucker / Moderni perhe

Kuva: mtv.fi

Melkein kuka tahansa Modernin perheen henkilöhahmoista voisi olla nimettynä tähän, sen verran loistavia ja hykerryttävän hauskoja persoonia tähän sarjaan on onnistuttu luomaan. Cameronin edesottamuksille nauran kuitenkin eniten, hänessä on vain jotain niin liikuttavan sympaattista ja huvittavaa. Koti-isä ja ikuinen laihduttaja, jolta ei todellakaan puutu draaman tajua. Sana hurmaava kuvaa Cameronia täydellisesti.

Eli Gold / Good Wife

Kuva täältä

Eli Gold on sarjan päähenkilö Alician puolison Peter Florrickin kampanjapäällikkö ja taustapiru, joka joutuu junailemaan asioita ja tekemään ties mitä temppuja, jotta arveluttavan taustan omaava poliitikko säilyttää kasvonsa ja asemansa. Eli on ovela kettu ja välillä liukas kuin saippua, mutta samalla kuitenkin hyvinkin inhimillinen. Iso osa hahmon viehätystä on varmasti myös Alan Cummingin loistavan näyttelijäntyön ansiota.

Alex Karev / Greyn anatomia

Kuva: Wikipedia

Pitäähän joukkoon saada toki myös yksi nätti, "paha" poika. Alex Karev on komea kirurgi, jolla on ollut vaikea lapsuus ja jonka tunne-elämä on lukossa, mutta jonka tylyn ja karskin kuoren alla sykkii lempeä sydän. Pakkohan sen on olla hurmaavaa, eikö?

4. Suosikki leivonnassa

Leivonta on yksi lempipuuhistani ja leivonnaisten syöminen ehkä vielä mieluisampaa puuhaa, joten tämä kohta oli toisaalta helppo, mutta toisaalta taas haastava. Leivontasuosikkeja kun on niin monia ja eri tyyliset leivonnaiset sopivat eri tilanteisiin. Juustokakkuja on kuitenkin tullut tehtyä viime vuosina eniten, joten vastaan siis juustokakku. Sitäkin voi varioida niin monella tavalla: hyydytetty tai paistettu, suklainen, marjainen tai hedelmäinen, keksipohjalla tai brownies-pohjalla... Kaikki ovat omalla tavallaan herkullisia ja yleensä myös riittävän yksinkertaisia valmistaa. Toki haastetta voi ottaa itselleen esim. koristeluiden muodossa ja onpa joskus tullut kokeiltua sellaistakin juustokakkua, jossa kakun sisältä löytyi erimakuinen täyte kuin mitä päällys antoi ymmärtää. Kuvassa on siskontyttöni yksivuotisjuhliin tekemäni juustokakku, jossa suklaisen brownies-pohjan päällä on mansikka- ja valkosuklaatäytteet.

5. Viisi suosikkiblogia ja haasteen antaminen heille

Lueskelen hyvin monenlaisia, eri aihealueita edustavia blogeja, joita on vaikea laittaa  paremmuusjärjestykseen. Koska esimerkiksi leivontablogia on aika hankala lähteä vertaamaan vaikkapa mammablogiin, tässä on nyt vain satunnaisessa järjestyksessä muutama sellainen blogi, joita tällä hetkellä seuraan ja joista pidän. Listalle voisi tietysti myös lisätä nuo molemmat blogit, joiden kautta sain haasteen, sillä niitäkin tulee tiiviisti luettua.

• Kaikki mitä rakastin
• Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana) 
• Pullahiiren leivontanurkka
• Makeaa murmelin täydeltä
• Rakkauden hippusia

Blogihaasteen antaminen henkilölle, jota en tunne oikeassa elämässä, tuntuu liian jännittävältä tällaiselle nobody-bloggarille. Ne bloggaajat, jotka tunnen myös muuta kautta, ovat jo haasteeseen vastanneet. Ehkäpä kuitenkin rohkenen lähestyä Rakkauden hippusia- blogin Katariinaa, joka on tuttu muustakin nettiyhteydestä...

Se ensimmäinen äitienpäivä

Ja mitä se päivä sitten toi tullessaan?

Ensimmäinen kattaus: leipää, tuoremehua, Risifruttia ja kukkia. 

Toinen kattaus: kaurapuuroa hillohymynaamalla.

Kolmas kattaus: Pommacia hääpäivälaseista ja pikkumakeita.

Vasta parin hörpyn jälkeen tajusin, että siellä lasissahan killuu jotain...

...nimittäin timanttisormus!

Joka ei kylläkään pääse oikeuksiin kuvissa, koska en omista sopivaa objektiivia kunnon makrokuvien ottamiseen (enkä rehellisesti sanottuna tuossa tilanteessa muutenkaan jaksanut oikein keskittyä valokuvaamiseen). Mutta kaunis se on, joskin liian pieni, sillä sormus on alunperin äitini. Sormusta täytyy käydä siis suurentamassa ennen kuin saan sen käyttööni. Mies toivotti sormuksen antaessaan hyvää loppuelämän äitiyttä. Äitiys ja timantit ovat ikuisia?

Jotta ei aivan siirappiseksi mene, niin kerrottaakoon myös, että heräsin aamulla siihen, kun tyttö teki kakat. Koska mies oli lähtenyt ABC:lle ostamaan aamupalatarvikkeita, piti ihan itse vääntäytyä ylös vaipanvaihtoon. Monivaiheinen aamiainen sisälsi myös toisen kakkavaipan vaihdon, useammat puklut sekä minun että miehen päälle ja toisen hääpäivälasin hajoamisen. Mutta mitäs siitä, ihanaa oli silti ja sirpaleetkin tuovat kai onnea. Vaikka en kyllä tiedä mihin sitä tarvitaan, koen olevani aika onnekas ihan ilman sirpaleitakin.

Plussan puolella

Näin äitienpäivän kynnyksellä en malta olla palaamatta vuoden takaisiin tunnelmiin. Siitä on nyt nimittäin melko lailla tasan vuosi, kun näin nämä maagiset kaksi viivaa tikussa.

Lapsi oli ollut suunnitelmissamme jo pitempään. Oikeastaan jo ihan seurustelun alkuajoista asti oli selvää, että haluamme joskus lapsia, mutta jotenkaan sitä oikeaa hetkeä ei muka vain tullut, vaan aina oli se joku "sitten kun", jonka vuoksi asiaa tuli lykättyä vuosikausia. Ensin kihloihin, sitten naimisiin, opinnot loppuun, vakituinen työpaikka, muutama vuosi mukavaa elämää kahden työssäkäyvän aikuisen taloudessa, isot kolmekymppisjuhlat, unelmien matka New Yorkiin... Samaan aikaan takaraivossa koputteli tieto siitä, että ei tässä ainakaan nuorennuta ja raskaaksi tulemisen todennäköisyys pienenee koko ajan sitä mukaa, mitä pidempään odottelemme. Silti se oikea hetki (jos sellaista nyt edes onkaan) koitti vasta viime keväänä neljäntoista yhteisen vuoden jälkeen. Itse olin varustautunut "pessimisti ei pety" -asenteella ja olin ihan varma, että raskautumiseen menee vähintään vuosi, jos ylipäänsä voin edes tulla raskaaksi. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Olin ehtinyt jo vapun jälkimainingeissa tehdä yhden negatiivisen raskaustestin. Koska kiertoni kuitenkin vain pitkittyi ja edessä oli reissu ystäväperheen kanssa Italiaan, halusin vielä varmistaa ennen matkaa, missä mennään. Matkalle lähtöä edeltävänä iltana tein siis vielä varmuuden vuoksi uuden testin ja kas kummaa, sen mukaan olinkin raskaana! Miehen tullessa illalla harrastuksistaan olin ovella vastassa pissatikku selän takana "arvaa mitä?!" -kysymyksen kanssa. Hetken aikaa asiaa iloisen hämmentyneissä tunnelmissa pureskeltuamme päädyimme siihen, että emme kerro vielä kenellekään raskaudesta, vaikka tulisimmekin viettämään seuraavat kuusi päivää tiiviisti ystäväperheemme kanssa ja mies siihen päälle vielä muutaman päivän lisää isäni ja veljieni kanssa moottoripyöräreissussa Alpeilla. Itse halusin ennen asian jakamista saada jonkinlaisen varmistuksen siitä, että todella olen raskaana ja siihen ei tuo yksi (eikä vielä se toinen tai kolmaskaan) testi riittänyt.

Matkalla tuntui hassulta pitää tätä pientä salaisuuttamme, sillä raskaus oli reissussamme suhteellisen näkyvästi pinnalla oleva teema, olihan ystäväperheemme äiti loppusuoralla toisen lapsensa odotusta. Yritin huomaamattomasti jäljitellä hänen ruokavaliotaan reissussa, sillä en ehtinyt ennen matkaa ottaa riittävän tarkasti selvää, mitä kaikkea raskaana ollessa pitikään vältellä. Vaivihkaa kyselin ystävältäni, mikä se sellainen listeria oikein onkaan ja sen jälkeen morkkistelin, että olin mennyt syömään jäätelöä ja jogurttia. Skippasin viinit ravintolakäynneillä ja tunsin orastavaa pahoinvointia ajellessamme kapeita mutkateitä autolla. Kerran piti jopa pyytää kuskina ollutta ystäväperheen miestä hiljentämään vauhtia, mutta odotus ei kuitenkaan paljastunut missään vaiheessa. Lapsisuunnitelmiammekin puitiin perinteiseen tapaan reissun aikana, mutta vastailimme kysymykseen jotain ympäripyöreää ja supattelimme sitten miehen kanssa keskenämme illalla sängyssä, että olisiko meidän sittenkin pitänyt kertoa totuus. Pidimme kuitenkin kiinni päätöksestämme odottaa ainakin ensimmäiseen ultraan asti ennen kuin kerromme kenellekään, vaikka se hetkittäin hieman haastavaa olikin.

Myös äitienpäivä osui tuohon Italian-matkamme ajankohtaan. Tuntui jossain määrin kutkuttavalta seurata ystäviemme äitienpäivän viettoa, kun samalla väkisinkin mietiskeli, että vietetäänköhän meilläkin ensi vuonna äitienpäivää. Toisaalta niin pitkälle ei uskaltanut vielä ajatellakaan, mutta sitten taas toisaalta halusi jo ihan vähän fiilistellä sitä mahdollisuutta, että meillä todella saattaa ensi vuonna samaan aikaan olla oma lapsi. Ja niin vain nuo kaksi viivaa konkretisoituivat ensin varhaisultrassa näkyneeksi sykkeeksi, niskaturvotusultrassa huitoneeksi alieniksi, sitten vähitellen pyöristyväksi vatsaksi, neuvolassa kuulluiksi sydänääniksi, pikkuhiljaa voimistuviksi liikkeiksi ja lopulta suloiseksi parkaisuksi ja rinnan päälle nostetuksi pieneksi nyytiksi kaiken sen odotuksen jälkeen. Tässä sitä nyt ollaan, ikioman tyttären äitinä odottamassa ensimmäistä äitienpäivää. Mitähän se mahtaa tuoda tullessaan?