Hentuset eli muropohjat
150 g voita
1 d sokeria
1 keltuainen
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl mantelijauhetta
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuainen edelleen vatkaten. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja mantelijauhe. Laita muffinssipellin syvennyksiin paperivuoat ja painele taikina vuokiin reunoille asti. Itse sain taikinasta 16 hentusta, alkuperäisen ohjeen mukaan muropohjia olisi tullut 12 kpl. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia ennen paistamista. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia ja irrota jäähtyneet muropohjat paperivuoista.
Valkosuklaa-mascarponetäyte
2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
130 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
(tomusokeria)
raparperihilloketta (itse tehtyä tai valmishilloa)
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon mascarpone. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää sulanut suklaa sekä vaniljasokeri seokseen. Maista ja lisää tarvittaessa tomusokeria, mikäli kaipaat lisämakeutta. Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran.
Täytä hentuset juuri ennen tarjoilua. Laita muropohjalle ensin 1-2 tl raparperihilloketta ja pursota sitten päälle valkosuklaa-mascarponetäytettä. Voit koristella leivokset esim. tuoreilla mansikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti