Viikkokatsaus nro 47

20.11.

Maanantaiaamuna pyörähdimme päiväkodissa valokuvauksessa. Tyttö pääsi ensimmäisten joukossa kuvaan, sillä hänellä ei ollut hoitopäivää. Neiti ei olisi kuitenkaan millään malttanut lähteä pois, sillä päikkykaverien kuvausten seuraaminen oli niin mielenkiintoista. Kuvaaja teki kyllä tosissaan töitä saadakseen lapset katsomaan kameraan oikeaan aikaan, rentoutumaan ja hymyilemään. Pehmonalle heilui ahkerasti toisessa kädessä samalla kun kamera räpsyi toisessa. Ei ihmekään, että olemme saaneet kahtena aiempana vuonna niin onnistuneet kuvat pienestä päikkyläisestä. Tänä vuonna kuvat tulivat ennätysnopeasti jo parin päivän päästä kuvauksesta. Ilmeet eivät olleet tällä kertaa ihan yhtä onnistuneita ja joissain kuvissa asento oli vähän hassu, näytti siltä kuin tyttö olisi pidätellyt pissaa. Mutta saatiin me kuitenkin ne pakolliset jääkaappimagneetit tilattua isovanhemmille ja tietysti kotiinkin. Aika hyvissä hinnoissa nuo kuvat muuten ovat, seitsemänkymppiä meni että humpsahti pariin hassuun kuvaan ja jääkaappimagneettiin! Ihan hyvä bisnes, etten sanoisi.

21.11.

Tiistaina kävimme ostamassa leivontatarvikkeita ristiäisiä varten. Suuntasimme Nokian uuteen Prismaan, jossa kävimme samalla reissulla myös lounaalla. Oksa-ravintolan yhteyteen oli rakennettu leikkipaikka, jota markkinoin etukäteen lapselle, että se on varmasti hieno, kun paikka on ihan uusi. No, onhan tuo toki ihan tyylikäs, mutta aika pelkistettyä mallia. Onkohan leikkinurkka vielä keskeneräinen, vai onko ajateltu, etteivät lapset kaipaa tuon enempää virikkeitä? Hyvin tyttö tuolla laatikossa kuitenkin viihtyi ja lähtiessä piti käydä nämä perinteiset uhkailu-lahjonta-kiristäminen -keinot läpi ennen kuin päästiin sinne kaupan puolelle. Ostin mm. elintarvikevaa'an, sillä sain jostain päähäni, että haluan kokeilla ristiäisiin macaron-leivosten tekemistä. Tiistaina tein kuitenkin ensin toisen erän lusikkaleipiä, sillä maanantaina tekemäni ensimmäinen satsi ei ollut mielestäni riittävän hyvä. En siis ollut aiemmin tehnyt lusikkaleipiä ja taisin paistaa pikkuleipiä vähän liikaa, sillä ne olivat makuuni turhan kovia, eivät sellaisia pehmeän mureita, jollaisia niiden mielestäni kuuluisia olla. Tiistain erä onnistuikin täydellisesti, mutta huh mikä homma! Oikeasti, kuka on keksinyt, että muruista taikinaa on kätevä yrittää ensin painella lusikkaan ja saada pikkuleipä siitä vielä pellille ehjänä? Itselläni meni yhden taikinan lusikoimiseen yli tunti, kun vielä tasoitin veitsellä jokaisen pikkuleivän pohjan, jotta ne olisi helppo täyttää. Kyllä oli rakkaudella väännetyt lusikkaleivät.

22.11.

Keskiviikkona olimme lasten ja äitini kanssa koko päivän Ideaparkissa metsästämässä minulle vaatteita ristiäisiin. Ajatuksissa oli kaksiosainen asu, jotta siinä olisi mahdollisimman helppo imettää. Esikoisen ristiäisissä istuin nimittäin pariin otteeseen vessassa imettämässä, kun mekko piti nostaa korviin eikä sitä viitsinyt tehdä vieraiden edessä. Nyt olin jo hankkinut tyllihameen, johon hain sitten sopivaa yläosaa. Ahkerasta ja ennakkoluulottomasta sovittelusta huolimatta mikään paita ei ollut mieleinen, joten jouduin palaamaan sitten reissulta tyhjin käsin. Ja miten tämä kuva liittyy tähän tuloksettomaan ostosreissuun? No ei mitenkään, sillä tajusin jälkikäteen ettei keskiviikolta löytynyt yhden yhtäkään kuvaa. Yksi kuvakaappaus sen sijaan oli tallentunut, eli se kelvatkoon. Perheemme WhatsApp-ryhmästä pukkaa jos jonkinlaista viestiä päivittäin. Tällä kertaa siskoni jakoi Me Naisten testin, jolla voi kokeilla kuinka hyvin tuntee nuorisolaisten termit. Oma tulokseni näkyy yllä, olen siis ebin eli nuorisolainen AF. Entä ite?

23.11.

Torstaina mies oli yötä pois kotoa, taisi olla joku asiakastilaisuus. Usein näinä päivinä menen ruoanlaiton suhteen sieltä mistä aita on matalin, eli käymme joko ulkona syömässä tai sitten syömme valmisruokaa. Tällä kertaa vuorossa oli pakastepizzat, jotka heitimme uuniin tullessamme kotiin tytön tanssiharrastuksesta. Pizzojen valmistumista odotellessa oli hyvää aikaa sovitella asua päiväkodin perjantaisiin naamiaisiin. Keijupuku tosin alkoi olla jo sen verran nafti, että seuraavana aamuna päikkyyn lähtikin Minni Hiiri. Olipa muuten hyvää tuo Grandiosan mozzarellapizza, taisi tulla uusi suosikki. Olen siis aiemmin suosinut Dr Oetkerin mozzarellaa, mutta tämä oli kyllä vielä parempi. Pakkauksen lupaus "makutestin voittaja" ei siis ollut pelkkää mainospuhetta.

24.11.

Perjantaina oli sitten niiden macaronien vuoro. Monesti aiemminkin olen halunnut kokeilla macaroneja, mutta olen lannistunut jo etukäteen kaikkien negatiivisten keskustelupalstakommenttien myötä, niin haasteellista niiden leipominen tuntuu olevan. Nyt kuitenkin lähdin yrittämään ja salaa toivoin, että minulla olisi aloittelijan tuuria. Olin viikon mittaan lueskellut lukuisia eri reseptejä ja vinkkejä macaronien valmistukseen, jotta välttyisin pahimmilta sudenkuopilta. Punnitsin kaikki aineet grammalleen uudella vaa'allani, käytin huoneenlämpöisiä valkuaisia, sekoitin mantelijauhot ja tomusokerit monitoimikoneella ja siivilöin ne huolellisesti, tipauttelin peltejä pöytää vasten ilmakuplien poistamiseksi, kuoretin leivonnaisia ennen paistoa ja tein kaiken mahdollisen, mitä oli neuvottu. Ja silti joku meni pieleen! Kuten kuvasta näkyy, macaroneihin muodostui kyllä jalka (eli tuo röpyliäinen osa), mutta se ei kohonnut vaan levisi. Ihmeen tyynesti otin tämän epäonnistumisen vastaan, joskus ennen olisin varmaan paiskannut leivokset suoraan pelliltä roskiin. Googlettelun perusteella selvisi, että macaronien leviäminen johtunee siitä, että taikinaa on sekoitettu liikaa ja se on näin ollen liian löysää. Jotain osviittaa tästä ehkä antoi se, että en meinannut millään saada pursotettua leivoksia, vaan ne tuppasivat leviämään jo ennen paistoa. Ensimmäisen pellillisen kaavinkin takaisin pursotuspussiin, koska macaroneista meinasi tulla yksi yhtenäinen lätty. No, seuraavalla kerralla sitten vähän hellempi ote sekoittaessa. Ristiäisiin näitä ei kehdannut laittaa tarjolle, mutta sunnuntain rääppiäisissä ne hävisivät parempi suihin alta aikayksikön.

25.11.

Lauantaina oli meidän pikkuisen ensimmäinen oma juhla. Lapsi kastettiin kuten esikoinenkin, vaikka itse en uskossa olekaan. Miehelle tämä oli kuitenkin tärkeä asia ja päätimme noudattaa perinteitä, vaikka se vähän omaa ajatusmaailmaani vastaan sotiikin. Onhan tuossa kieltämättä oma hienoutensa, kun pääsee pukemaan lapselle kastemekon, jonka mummini on aikanaan tehnyt lapsilleen ja jota käytetään nyt kolmannessa sukupolvessa. Minut itsenikin on siis kastettu tuossa koltussa. Isosisko sai toimituksessa tärkeän tehtävän kuivata pienen pää kasteen jälkeen. Tehtävä tulikin suoritetuksi niin huolellisesti ja perusteellisesti, että itseä alkoi oikein hymyilyttää. Emme paljastaneet neidin nimeä etukäteen, mutta kovin suurena yllätyksenä se ei tainnut lähipiirille lopulta tulla. Nimi on nimittäin sellainen, jonka esikoinen keksi odotuksen loppuvaiheessa ns. työnimeksi vauvalle ja sitä jonkin verran käytettiinkin. Itse en oikein osannut puhua kuin vauvasta tai pikkusiskosta siihen asti, kunnes nimi tuli virallisesti päätettyä. Ja koska päätös saatiin aikaiseksi kaksi päivää ennen ristiäisiä, olen opetellut kutsumaan pikkuista omalla nimellään vasta nyt. Toinen ja kolmas nimi tulivat meiltä suvusta ja noudattavat samaa kaavaa kuin esikoisella. Toinen nimi on isoisoäidiltä ja kolmas sitten äidiltä. Tai oikeastaan kolmas nimi on paitsi äidiltä, myös mummulta, tädeiltä ja serkulta. Lapsuudenperheessäni kun meillä kaikilla viidellä naisella on sama toinen nimi ja myös siskoni jatkoi samaa perinnettä omalle tyttärelleen. Ristiäiset olivat kaikin puolin onnistuneet ja mukavat juhlat. Olimme myös miehen kanssa tyytyväisiä siihen, että emme edes yrittäneet ahtaa tätä porukkaa meille, vaan menimme suosiolla paikalliselle srk-talolle, jossa oli tilaa temmeltää eikä tarvinnut huolehtia siivouksesta. Myös pitopalvelun käyttö oli hyvä ratkaisu, eipähän tarvinnut stressata tarjottavistakaan. Paitsi tietysti niistä lusikkaleivistä ja macaroneista, mutta se oli kuitenkin pientä se.

26.11.

Sunnuntaipäivä hurahti ystävien parissa ja vasta illalla tajusimme, että ristiäislahjat ovat edelleen avaamatta. Lahjojen saaja ei itse vielä ymmärtänyt asian päälle, mutta isosisko oli kovin innoissaan avaamisoperaatiosta. Ihania muistamisia pikkuinen sai, mm. nimeensä hyvin sopivia koruja. Juhlien jälkeen on usein vähän tyhjä olo, mutta itse en antanut sille valtaa, vaan aloin jo suunnitella seuraavia juhlia. Jouluhössötys alkakoon!