2. lokakuuta 2014

Huono äiti

"Kuinka paljon Hyvä Äiti -pisteitä saa siitä, että unohtaa lapsensa ensimmäisen nimipäivän?", kyselin taannoin Facebookissa. Kommentti oli huumorilla heitetty enkä oikeasti ollut mitenkään järkyttynyt tästä unohduksesta, päinvastoin nauroimme miehen kanssa asialle. Lapsikaan ei tietysti ollut moksiskaan, mitäpä tuon ikäinen nyt vielä nimipäivistä ymmärtäisi. Sen verran tuo herätti kuitenkin miettimään, että kuinkahan paljon sitä vielä tulee tehtyä erilaisia mokia ja virheitä lapsen kanssa - sellaisiakin, joista lapsi tulee kärsimään tai pahoittamaan mielensä.


Ennen lapsen saantia mietin usein, miksi niin monet äidit puhuvat siitä, kuinka kokevat olevansa huonoja vanhempia ja jatkuvan arvostelun kohteena vanhemmuudessaan. Ihmettelin, mitä muiden mielipiteet tässä asiassa painavat, jokainen kasvattakoon omat lapsensa kuten haluaa. Usein ajattelin myös, että nuo huono äiti-tuntemukset johtuvat oikeastaan itse asetetuista vaatimuksista, ei mistään todellisista standardeista. Ihan kuin jossain muka olisi joku raamatun kaltainen opus, jossa on määritelty absoluuttiset totuudet oikeista toimintatavoista ja niitä noudattamalla Hyvä Äiti -pisteitä sitten satelee laariin kuin plussapalloja konsanaan. Plop plop vaan. 


Nyt itse äitiyttä yhdeksän kuukautta harjoitelleena voin todeta olleeni osittain oikeassa, osittain väärässä. Kyllä, tunnistan nuo huono äiti-tunteet ja virheiden tekemisen pelon itsessäni, joskus piinallisenkin voimakkaasti. Ja ei, useinkaan muut ihmiset eivät ole asettamassa niitä hyvän vanhemmuuden standardeja, vaan ihan minä itse teen sen. Itsekriittisyyteni ja epävarmuuteni ovat välillä päässeet kunnolla valloilleen. Olen tuntenut huonommuutta siitä, että olen opettanut lapseni nukahtamaan rinnalle. Olen ollut huolissani siitä, että lapsi ei vierasta ja siten epäillyt kiintymyssuhteemme laatua. Olen kokenut epäonnistumista ja syyllisyyttä, kun olen menettänyt malttini ruokapöydässä temppuilevan lapsen kanssa ja tiuskinut tälle. Olen potenut huonoa omaatuntoa milloin mistäkin tekemisestä ja tekemättä jättämisestä, yleisimmin siitä, olenko ollut tarpeeksi lapsen kanssa vuorovaikutuksessa päivänä aikana. Vaikka tajuan sen itsekin, että vauvakin tarvitsee omaa aikaa eikä häntä tarvitse (tai kannata) olla koko aikaa viihdyttämässä, niin silti tunnen usein piston sydämessani tarttuessani kännykkään tai iPadiin lapsen touhuillessa vieressä tyytyväisenä omiaan. Hyvä äitihän leikkisi lapsen kanssa, lukisi tälle loruja tai tarjoaisi muita kehittäviä virikkeitä, eikö?


Vanhemmuus on täynnä valintoja. Päätösten tekeminen alkaa jo heti vauvan synnyttyä. Rinta- vai pulloruokinta? Kesto- vai kertakäyttövaipat? Oma sänky vai perhepeti? Teet niin tai näin, aina on joku, jonka mielestä teet väärin. Tai jos et nyt ihan suoranaisesti väärin, niin saat kuitenkin merkitseviä katseita ja sellaisen tietyllä äänenpainolla sanotun "MEILLÄ kyllä..." antaen ymmärtää, että se toinen vaihtoehto olisi parempi. Äidit ovat myös melko hanakoita neuvomaan toisiaan ja jakamaan mielipiteitään kaikesta mahdollisesta lapsiin liittyvästä. Varsinkin ensikertalainen voi olla hyvää tarkoittavien neuvojen viidakossa vähän sormi suussa. Muistan, kuinka odotusaikana yksi sukulainen tarjosi meille kylpytukea ja sanoi sen olevan ihan ehdoton, kun toinen sukulainen taas tyrmäsi moisen kapistuksen aivan tarpeettomana turhakkeena. Tajusin onneksi itsekin, että tämä kylpytukiasia ei ole ehkä niitä keskeisimpiä juttuja ja naureskelin huvittuneena ristiriitaisille mielipiteille. Tuo kuuluisa kylpytuki oli muuten meillä käytössä ehkä sen kolme kertaa, kun vauva ylipäänsä kävi kylvyssä ennen kuin oppi istumaan itse ammeessa. Meillä nimittäin pestiin vauva ensin lavuaarissa(!) ja sittemmin suihkussa.


Äitiys on niin herkkä alue, että monesti täysin vailla arvostelua esitetyt toteamukset ja harmittomat heitotkin otetaan kritiikkinä ja lisätään arvolatauksia myös sinne, missä niitä ei alunperin ollut. Eihän se, että joku toinen toimii toisella tavalla, automaattisesti tarkoita, että se oma tapa olisi jotenkin väärin tai huonompi. Ihanteellista olisi, että jokainen löytäisi sen oman tapansa olla vanhempi ja luottaisi siihen välittämättä muiden mielipiteistä. Itselleni on kuitenkin hyvin vaikeaa olla pohtimatta, mitä muut mahtavat minusta ajatella, äitiydessä ja muutenkin. Ajatus siitä, että joku pitäisi minua huonona äitinä, tuntuu ihan kauhealta. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, ettei muiden mielipiteillä ole merkitystä ja olennaisinta on se, että lapsemme (ja me vanhemmat) olemme tyytyväisiä. Mutta mutta...

11 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus, osittain samoja ajatuksia on ollut täälläkin. Niin ja edelliseen postaukseen viitaten: koko ajan tekee mieli leipoa, kiitos ohjelman Koko Suomi leipoo! Tällä kaudella niistä ohjeista julkaistaan muuten kirja vikan jakson jälkeen, oliskohan kokeilemisen arvoisia reseptejä tulossa? -Kaisa S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä hauska tavata sellainen äiti, joka ei koskaan miettisi, että onkohan hän nyt hyvä äiti - aika universaaleja juttuja tuntuvat nämä olevan. En tiennytkään, että noista ohjelman resepteistä on tulossa kirja! Ohjelman nettisivuiltahan löytyy kaikki reseptit, mutta kirjakin on ihan hauska idea. Eilisen jakson mustikkapiirakkatehtävä sai kyllä taas sormet syyhyämään. :)

      Poista
    2. Ja mä en taas muistanutkaan, että reseptit löytyy netistä. Vaikka kyllä ne sitä ohjelmassakin mainostaa. Mulla vielä eilinen jakso katsomatta, odottaa tallennuksessa sopivaa hetkeä katsomiseen tämän enterorokon hoitamisen välissä. Huh mikä tauti, toivottavasti säästytte tältä! -Kaisa S.

      Poista
    3. Voi ei, pikaista paranemista pikkuneidille ja äidille jaksamista!

      Poista
  2. Tämä on aihe, josta en uskalla edes aloittaa kommentoimaan... :D Välillä ulkopuolelta kommentit ovat sen sorttisia, että väkisin jää pähkäämään pönkitetäänkö sillä omaa äitikruunua, tölvästään toista vai mitä. "Minä imetin näin ja näin kauan". Niin, mitä sitten. Raskausaikana olin aivan hepulissa miten pärjään mammalandiassa, mutta aika nopeasti sitä löytää sen oman tien toimia ja lakkaa välittämästä mitä muut kommentoivat. Välillä toimii, välillä ei, olen viimeksi tänään pahoittanut mieleni. Mammalandiassa ei välttämättä katsota hirveen hyvällä parisuhdereissua (sillä ei kai ole mitään väliä miten parisuhde voi), mutta isilandiassa saatetaan taputella miestä selkään, että oletpa fiksu kun viet rouvan parin päivän lemmenlomalle. :P Tämä on todella räjähdysaltis aihe, missä unohdetaan aina että perheet, äidit ja isät ovat erilaisia ja jokainen tekee eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika tulenarkoja aiheita tuntuvat nämä monesti olevan. Esimerkiksi juuri tuo imetysasia on sellainen, että siinä tulee helposti tahtomattaan loukattua muita. Jos kerron kysyttäessä, että täysimetin kuusi kuukautta, niin itselleni se on vain toteamus. Joku toinen kokee sen sitten kannanotoksi, että mun mielestä pitää imettää puolivuotiaaksi, vaikka en siis sitä mieltä olekaan. Aika tarkkaan saa välillä sanottavansa muotoilla, ettei tule loukanneeksi ketään. Me äidit taidetaan olla välillä oikein Mielensäpahoittajien lahko! ;)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Joo, minä ainakin tosi helposti heti syyllistyn jos huomaan, että muissa perheissä tehdään toisella (omasta mielestä paremmalla) tavalla, vaikka koskaan en ole kokenut, ettäkö kukaan olisi minulle tarkoituksella mitään tölväissyt. Nämä keskustelunaiheet nyt vain kotiäideillä pyörivät pääasiassa lasten ympärillä ja siinä tulee sitten kertailtua ja vertailtua joskus vähän turhankin tarkkaan kaikkea synnytyksen ja uhmakohtausten välillä. Tämä on tosiaan niin herkkä alue, että syyllistymisen myötä helposti toisen kommentit saattaa kokea syyllistämisenä (nämä huomiot lähinnä nettikeskusteluista, hui minkälaisia ne joskus ovatkaan!). Siitä lähtee kauhea lumipalloefekti liikkeelle kun kokee toisen sanomiset hyökkäyksenä ja tulee tarve puolustaa omaa tapaa olla äiti.

      Luulen, että lopullisuuden tunne tekee tästä niin herkkää: tämä on lapsen ainoa mahdollisuus osallistua vauvauintiin tai muskariin tai kuulla äidin loruttelua, laulelua, nauttia katsekontaktista ym ym ja nyt jos se ei sitä nyt saa niin se vaikuttaa koko sen loppu elämään ja se on minun syytäni! Eli onko ihme jos välillä vähän hermoilee kun ottaa vielä valvotut yöt ja hormoniheittelyt päälle :) Mutta jokainen lapsi on erilainen ja sekin jo vaikuttaa vanhemmuuteen. Koen myös (välillä siitäkin syyllistyen), että esikoiseni ja kuopukseni ovat saaneet vauvana minussa ihan erilaiset äitikokemukset.

      Poista
    4. Tavallaanhan sitä tietää, että vertailu muihin on ihan turhaa, koska lapset/vanhemmat/perheet/elämäntilanteet ovat erilaisia eikä sitä yhtä oikeaa tapaa toimia todellakaan ole. Mutta aivan totta, helposti sitä tulee silti tahtomattaankin vertailtua, kun ne puheenaiheet nyt vaan pyörivät yleensä niiden lasten ympärillä ja kotiäitinä se lapsi on ymmärrettävästi se keskeisin elämänsisältö.

      Yritän olla liikaa ajattelematta tuota, että tämä aika on se lapseni ainutkertainen lapsuus ja vaikuttaa hänen loppuelämäänsä, persoonallisuuden kehittymiseen, tunne-elämään ja ties mihin. Muuten tulee kyllä ihan liikaa suorituspaineita... ;)

      Poista
  3. Ehkä vähän tylsä kommentti, mutta kirjoitanpa sen silti: Mun mielestä sä olet ihana ja hyvä äiti. :) -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Ihanasta en tiedä, mutta kyllä mäkin uskon valtaosan ajasta olevani ihan hyvä äiti.

      Poista