24. heinäkuuta 2017

Viikkokatsaus nro 27

3.7.
Ensimmäinen lomaviikko alkoi synttärien merkeissä, nimittäin omieni. Mies on yleensä järjestänyt syntymäpäivänäni jotain yllätysohjelmaa, mutta tänä vuonna suunnitelmat eivät olleet ihan selvät ja kävimmekin asiasta hieman neuvottelua ennen kuin suuntasimme kohti Turkua. Matkalla koukkasimme Lempäälään Vaihmalan Hoviin lounaalle. Löydät paikasta aiemmin tekemäni postauksen täältä. Paikka on edukseen erityisesti näin kesällä, kun voi nauttia vehreän pihapiirin tunnelmasta ja käydä vaikka ihmettelemässä lampaita, kannattaa poiketa! Päästyämme Suomen Turkuun kävimme ensin tutustumassa Turun Linnaan ja sitten lähdimme illalliselle Nooaan. Ravintola oli meille uusi tuttavuus, mutta varsin mukava sellainen. Instagramissa (@maija_ii) on annoskuvat synttäridinneristä, erityisesti pidin alkuruoan maa-artisokkapyreestä sekä miehen kanssa jakamastamme friteeratusta fetajuustosta. Jälkkäripuolella mies veti kerrankin pidemmän korren, vaikka oma jogurttisorbettinikin oli ihan mukiinmenevä. Turussa on kyllä paljon hyviä ravintoloita ja pidän kaupungista muutenkin kovasti, vaikkei näin kai saisi tamperelaisena sanoa. Tai no teknisesti ottaen en enää ole ihan virallisesti tamperelainen, mutta sellaisena itseäni kuitenkin pidän, heh.

4.7.
Tiistaina ehdimme viettää vielä puolikkaan päivän Turussa ennen kuin piti suunnata takaisin Tampereelle kesäteatteriin. Kävimme Aboa Vetus & Ars Nova-museossa, jossa tyttö osallistui lastenkierrokselle. Puolentoista tunnin kierros oli ehkä hieman liian pitkä kolmevuotiaalle, pelkkä historiaosuus Aboa Vetuksessa olisi riittänyt mainiosti. Liukenimmekin ihan loppumetreillä paikalta kesken kierroksen kuvataideosuuden, sillä aikataulu alkoi puskea päälle ja meidän piti vielä ehtiä syödä ennen kuin lähdemme ajamaan Tampereelle. Museon ravintola ei tarjonnut enää lounasta, joten päädyimme tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon eli Tintåån. Ruoka ei tuolla ole ihan edullisimmasta päästä, mutta se on aina ollut todella hyvää eikä pettänyt tälläkään kertaa. Falafelpita-annokseni tarjottiin tuollaisessa avomuodossa, mikäli oli syömisen kannalta oikeastaan helpompaa. Pikaisen aterioinnin jälkeen lähdimme huristelemaan kohti Pyynikin kesäteatteria ja Katti Matikaista. Lapsille suunnattu kesäteatteriesitys oli meidän koko perheen mieleen ja näytelmää on muisteltu moneen otteeseen sen jälkeen, viimeksi eilen. Erityisesti määääkivä Raija-vuohi oli hitti. Vielä muuten ehtii Katti Matikaisen ja Nakkirakin seurassa Humppabussin kyytiin, viimeiset näytökset ovat huomenna tiistaina.

5.7.
Keskiviikkona kävimme elokuvissa katsomassa Itse Ilkimys 3:n, jota mainostetaan pitkälti Minioneilla, mutta joiden rooli todellisuudessa oli hyvin pieni. Leffa itsessään ei tehnyt tyttöön suurempaa vaikutusta, mutta elokuvissa käynti on hänen mielestään aina yhtä kivaa ihan vaan leffaherkkujen takia. Päivän päätteeksi meillä oli hankittuna myös lennot Espanjaan, sillä kyllästyimme sateiseen ja viileään säähän, joka ei säätiedotuksen mukaan ollut menossa yhtään sen parempaan suuntaan lähiaikoina. Lomailemme näköjään aina samalla kaavalla, eli emme tee juurikaan sunnitelmia etukäteen, vaan lähdemme reissuun hyvin lyhyellä varoitusajalla. Mikään edullinen tapa tämä ei kyllä ole matkustaa, mutta jotenkin se tuntuu vain niin sitovalta lyödä lomasuunnitelmat lukkoon viikkoja tai peräti kuukausia ennen lomaa. Itse asiassa olemme tainneet varata matkan vain kerran reilusti ennen itse reissun ajankohtaa, kun ostimme syksyn Hulluilta Päiviltä lennot New Yorkiin maaliskuulle. Silloin oli kyllä ihan hauskaa fiilistellä matkaa monta kuukautta etukäteen, joten ehkä sitä aikaista varaustakin voisi kokeilla joskus uudelleen.

 6.7.
Torstai meni pitkälti matkavalmisteluissa, eli erinäisiä hankintoja tehdessä, pyykätessä ja pakatessa. Ollessani vaateostoksilla oli muu perhe käynyt ostamassa omatoimisesti uuden käsimatkatavaralaukun. Hieman huvitti, kun aloitin pakkausurakan ja totesin matkalaukkujemme mätsäävän tyylikkäästi olohuoneemme sisustukseen. Mies oli varmasti ajatellut sohvatyynyjemme väriä valitessaan uutta matkalaukkua.

7.7.
Perjantaina oli sitten reissuun lähtö. Vaikka itse lento ei kestänyt kuin nelisen tuntia, meni koko matkaan siirtymineen ja odotuksineen yli kymmenen tuntia, eli käytännössä koko päivä. Kun saavuimme illansuussa hotellille, oli taivas aivan harmaa ja pilvinen. Hetken päästä alkoikin tuulla ja sataa ihan toden teolla, mikä tuntui suorastaan epätodelliselta ottaen huomioon matkakohteen, jonne lähdettiin takuuvarman auringon perässä. Kun vielä hotellihuoneeseemme toimitettiin kuohuviinipullo ja viesti, jossa minua onniteltiin kihlauksesta (WTF?!), ei  siinä voinut oikein muuta kuin nauraa. Kihlauksestamme on vasta 12 vuotta aikaa, mutta voihan sitä toki vieläkin juhlia. Mies tosin sai tyhjentää pullon yksin, koska itse en sattuneesta syystä voi nyt kuohuvaa nauttia. Aika surkuhupaisa startti lomalle, sanoisin. 

8.7.
Lauantaina sää oli sitä mitä olimme tilanneetkin, eli aurinkoinen ja lämmin. Vietimme päivän hotellin altaalla ja illalla lähdimme tutustumaan Alicanten keskustaan. Kuvan iloiset tunnelmat vaihtuivat hetken päästä totaalihämmennykseen, kun lähdimme takaisin autolle emmekä enää löytäneetkään sitä paikalta, johon auton pysäköimme. Tovin asiaa ihmeteltyämme jouduimme toteamaan, että auto on joko varastettu tai hinattu pois väärinpysäköinnin vuoksi. Eipä siinä auttanut muu kuin hypätä taksiin ja palata takaisin hotellille toivoen, että asia selviää jotenkin seuraavana päivänä. Kerta se on ensimmäinenkin kun auto katoaa reissussa.

9.7.
Sunnuntaiaamuna mies pääsi tutustumaan paikalliseen poliisilaitokseen setviessään kadonneen auton kohtaloa. Rikosilmoitusta jättäessä kävi lopulta ilmi, että auto todella oli hinattu pois viranomaisten toimesta ja sen sai lunastaa 150 euron sakkoa vastaan. Olimme kuitenkin vain tyytyväisiä kun asia selvisi ja saimme auton takaisin, koska olimme tehneet matkasuunnitelmat sen mukaan, että meillä on auto käytettävissä. Muutaman tunnin altaalla pulikoinnin jälkeen lähdimmekin ajelulle tutkimaan lähiseutuja. Kävimme mm. Penyal d'Ifacin luonnonpuistossa. Kovin korkealle emme helteessä jaksaneet kiivetä, varsinkin kun herätimme tytön autosta kesken päiväunien eikä hän ei ollut ihan reippaimmillaan tässä kohtaa. Kuten kuvasta näkyy, selfieiden ottaminen ei ole vahvuuteni ja koko perheen saaminen samaan kuvaan se vasta hankalaa onkin. Näistä pitäisi kyllä tehdä joku oma koosteensa, niin monta epäonnistunutta yhteiskuvayritelmää lomakuvien joukkoon mahtui...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti